sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Markus Falk: Profeetan soturit


Täytyy heti alkuun tunnustaa, että tuntematon kirjailijanimi ja kirjan takakannen teksti eivät ehkä olisi riittäneet houkuttelemaan minua lukemaan Profeetan sotureita. "Kiivastahtinen trilleri iskee kansainvälisten uhkakuvien ytimeen." Sen sijaan kirjailijanimen takaa paljastuva kaksikko siihen riitti, oikein hyvin.

Kirjailijanimen Markus Falk takaa löytyy kaksi kirjailija-tutkijaa, aviopari Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttila. Virpi Hämeen-Anttilan 1920-luvun Helsinkiin sijoittuva Björk-dekkarisarja on koukuttanut minut seuraansa kirja kirjan jälkeen, ja muitakin kirjailijan romaaneja olen lukenut. Jaakko Hämeen-Anttilan erikoisalana on arabian kielen ja islamin tutkimus, ja hän on kirjoittanut lukuisia oman alansa tietokirjoja. Profeetan sotureissa näen kummankin vahvuuksia, vaikken tiedä, miten he ovat kirjoitustyön jakaneet: vetävä ja jännittävä juoni, kiinnostavat henkilöt sekä islamin niin kiihdottoman ja rauhaa haluavan kuin sotaisen ja väkivaltaisenkin puolen tuntemus.

Suomalainen Lähi-idän tutkija Tuomas Pyy matkustaa Libanoniin luennoimaan vanhoista käsikirjoituksista. Paikalla on myös hänen italialainen kollegansa Carla Conti, joka on saanut haltuunsa vanhan käsikirjoituksen. Siitä hän haluaa myös Tuomaan mielipiteen, ja yhdessä he ajoittavat löydön alustavasti 600-700-luvuille. Käsikirjoituksesta saa sen käsityksen, että  sen teksti on profeetta Muhammadin sanelema Suuren Rauhan Suura, joka on jostain syystä jäänyt pois Koraania koottaessa. Mikäli näin olisi, käsikirjoituksen löytyminen olisi kansainvälinen sensaatio. 

Jo Beirutissa käy ilmi, että käsikirjoituksen haluavat itselleen muutkin tahot, ja ne eivät kaihda keinoja sen saamiseksi. Tuomas pakenee Saksaan käsikirjoitus matkatavaroissaan. Perillä Frankfurtissa hän tapaa saksalaisen kollegansa, joka ajoittaa käsikirjoituksen yhtä varhaiseksi. Carlakin pääsee Saksaan, jossa kolmikolle tulee kuumat paikat, kun he joutuvat terroristihyökkäyksen kohteeksi.

Saksasta Tuomas ja Carla jatkavat pakomatkaansa Helsinkiin vain huomatakseen, että samat kansainväliset tahot tavoittelevat heitä - tai pikemminkin käsikirjoitusta. Kirjan ehkä vallattomin kohtaus tapahtuu sukulaisten syrjäisellä kesämökillä Asikkalan metsissä. Nahkatakkiset terroristit väijyvät Tuomasta ja Carlaa liiterin takana, ja yllättäen hiljaiseksi nyhveröksi itseään kutsuva Tuomas löytää persoonastaan aivan uuden puolen. Armeija-ajan hiomat ampumistaidot pääsevät oikeuksiinsa, kun hän tarttuu lankonsa metsästyshaulikkoon ja pamauttaa terroristin kintuille sorsahaulisatsin.

Suomesta tapahtumat siirtyvät Lontooseen, jonne käsikirjoituksen on tarkoitus päätyä British Libraryn käsikirjoitusnäyttelyyn. Uhka ja hyökkäykset vain kiihtyvät, luoteja, pommeja, surmatekoja. Suurta Rauhan Suuraa tavoittelee sekä rauhanomainen veljeskunta että väkivaltainen terroristiklaani. 

Profeetan soturit tarjoaa kansainväistä jännitystä, jossa ikivanha käsikirjoitus kiehtoo tutkijoita ja sytyttää intohimoja monella taholla. Nykyajassa liikkuvan tekstin lomassa on lukuja, joiden otsikkoina on vuosilukuja - 656, 1456, 1922 - ja joiden tapahtumat valaisevat käsikirjoituksen vaiheita yli tuhannen vuoden aikana. Jälkikirjoituksessa vuosiluvut liitetään islamilaisen maailman historiallisiin tapahtumiin ja kysytään kiinnostavasti, olisiko mahdollista, että Suuren Rauhan Suuran kaltainen teksti voisi vielä nykyaikana löytyä.

Profeetan soturit on mukaansatempaava, siinä on takaa-ajoa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita juuri sopivasti kaltaiselleni kovan luokan trillereitä kaihtavalle. Pidän tavasta, jolla kirja yhdistää tietoa Lähi-idästä, islamista ja sen kirjoituksista kuviteltuun tarinaan. Kirjoittajien tausta yliopisto- ja tutkijamaailmassa välittyy tekstiin, sen verran tuntevasti liikutaan niin Helsingin yliopistossa kuin Brisih Libraryssakin. Ripauksen romantiikkaa tuo Tuomaksen ihastus häikäisevänkauniiseen Carlaan, mutta tällä on jo mukava poikaystävä. Avoimeksi jää, miten Tuomaksen ja Carlan yhteistyö artikkelin kirjoittamisessa tulee muuttamaan suhdekuvioita. Tai sitten ei. Onkohan kirjalle jatkoa luvassa?


        Markus Falk: Profeetan soturit, 345 s.
        Kustantaja: Otava 2018
        Kansi: Timo Numminen
        
KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA kirja on luettu blogeissa Kirja vieköön ja Tuijata. Kulttuuripohdintoja.
Helmet-lukuhaasteessa 2018 sijoitan kirjan kohtaan "14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!