Eleetön. Kaunis. Tuntuu, että toistan itseäni, kun kirjoitan lukemistani japanilaisista romaaneista, mutta minusta niissä nyt on jotain samansävyistä eleetöntä kauneutta, jota olen alkanut pitää japanilaisuutena. Ja meille suomalaisille, hiljaisuuteen ja harvasanaisuuteen tottuneille, on ymmärrettävää, että vähillä sanoilla voi sanoa paljon.
Tällaisia tuli mieleeni, kun luin hiljattain julkaistua Hiromi Kawakamin romaania Sensein salkku. Se on neljääkymmentä ikävuottaan lähestyvän Tsukikon ja kolmekymmentä vuotta vanhemman Sensein, opettajan, tarina. Sensei oli Tsukikon lukioaikainen japaninopettaja, mutta nyt vuosien jälkeen he kohtaavat baarissa, jossa kummallakin on tapana viettää iltojaan olutta ja sakea ryypiskellen ja pikkupurtavaa napostellen. Vähitellen heille tulee tavaksi istua vierekkäin ja jutella jotain, välillä kävellä yhdessä ulkona.
Huomaamatta toisesta tulee tärkeä, häntä kaipaa, jos ei ole pitkään aikaan nähnyt. Ja häneen alkaa törmäillä sattumalta iltakävelyillä. Yhteinen sieniretki maaseudulle baarinomistajan kanssa, matka saarelle kahdestaan, kirsikankukkajuhla vanhalla koululla. Kaksi yksinäistä ihmistä viihtyy toistensa seurassa, vaikka heidän suhteensa on sovinnaisuussääntöjen vastainen. Ikäeroa on paljon, toinen on aikoinaan ollut opettaja ja toinen oppilas. Taustalla Japanin vuodenajat tuovat sadetta ja ukkosmyrskyn, punertavat syksyn lehdet ja pudottavat ne talven tullen maahan.
Sensein salkku ei kerro paljon Tsukikon muusta elämästä, työstä, aiemmista vuosista. Sensein avioliitosta ja jo edesmenneestä vaimosta he keskustelevat, mutta romaani elää ja hengittää tässä ja nyt, Tsukikon ja Sensein yhdessä viettämässä ajassa ja vähitellen kasvavassa rakkaudessa. Kirjassa ei tapahtu kovin paljon eikä mitään vauhdikasta, mutta tunteitten hiljaisesta heräämisestä ja niiden hämmästymään saattavasta tunnistamisesta syntyy intensiteetti, joka kantaa alusta loppuun.
"Sellaista rakkaus on", isotäti sanoi.
Jos rakkaussuhde on tärkeä, kohtele sitä kuin puuntaimea. Ravitse, suojaa lumelta: on tärkeä vaalia sitä omin käsin. Jos se ei ole merkityksellinen, kannattaa olla kajoamatta ja antaa sen kuihtua pystyyn.Eleetön, kaunis, epätavallinen, japanilainen rakkauskertomus. Suosittelen.
Hiromi Kawakami: Sensein salkku, 243 s.
Kustantaja: S & S, 2018
Alkuperäinen: Sensei no kaban 2001, suomentanut Raisa Porrasmaa
Kansi: Satu KontinenKIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA sen ovat ehtineet lukea ainakin Mai, MarikaOksa, Riitta, Sirri, Suketus, Takkutukka, Tuija
HAASTEET: Helmet-lukuhaasteessa kuittaan kohdan "36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa", sillä Sensei lukee runoja Tsukikolle ja myös opettaa Tsukikon kirjoittamaan haiku-runoja. Kuukauden kieli -haasteen myötä otin tavakseni tutustua tänä vuonna joka kuukausi sen kuukauden kielellä kirjoitettuun kirjallisuuteen. Helmikuun kieli oli japani, ja liitän tämän vielä siihen.
Hieno kirjan esittely, kiitos tästä. Tämä kirja on saanut paljon kiitosta monelta taholta, eli menee varmasti lukulistalleni. - Kauniita talvipäiviä sinulle!
VastaaPoistaNämä japanilaiset sopivat hitaaseen, nautiskelevaan lukemiseen. Kiitos kommentista ja mukavia talvipäiviä sinullekin!
PoistaKiitos Paula. Huomaan, että Sensein salkku teki myös sinuun vaikutuksen. Minusta japanilaisuuden esiintuominen oli kirjan parasta antia. Nautin kun sain lukea sisustuksesta, vanhoista esineistä ja tavoista.
VastaaPoistaJapanilaisuus tuli hienosti tässä esille, kuten sanot. Pidin myös siitä, miten kirjailija antoi kiintymyksen ja tunteen herätä vaivihkaa ja miten sen saattoi aavistaa tekstistä.
PoistaOn kauhean kiva, että uuttakin japanilaista kirjallisuutta on ruvettu kääntämään, vieläpä alkukielestä – tämä kuulostaa mielenkiintoiselta, kovasti on kerännyt kehuja.
VastaaPoistaMinustakin on hienoa, että löytyy taitavia kääntäjiä, jotka osaavat kääntää kaunokirjallisuutta suoraan harvinaisemmista kielistä. Välikieli, oli se sitten englanti, saksa tai ruotsi, saattaa antaa oman mausteensa teokseen.
PoistaTämä oli 7.japanilaisuuskirja tänä vuonna. Aivan ihana tunnelmaltaan, eikä edes runsas saken ja oluen nauttiminen päässyt häiritsemään näiden kahden hienovaraista ystävyyttä. Japanilaisuus vahvana kuvauksena oli tietty kiehtovaa. Olin kuin matkalla maassa ja ihmisyydessä.
VastaaPoistaOletpa löytänyt monta kirjaa Japanista lyhyessä ajassa! Kirjat ovat tosiaan parhaimmillaan matkoja uuteen maahan ja sen ihmisten mielenmaisemaan. Minäkin kiinnitin tässä kirjassa huomiota runsaaseen nesteitten nauttimiseen, mutta sekin tuntui jotenkin kuuluvan tähän tarinaan.
Poista