Kirsti Heporaudan kirjoittama nuortenromaani Lapin aarteet vie lukijan syysruskaiselle Utsjoelle. Kirja on oivaa luettavaa saamelaisrunojen jälkeen, sillä Tuulisolmuista tuttua kuvastoa löytyy Lapin aarteistakin: saamen kieli ja valtakieli, tunturit, poronhoito, noidat.
Mirna on tullut etelästä Utsjoelle matkailumajalle kesätöihin. Kesä on mennyt nopeasti ja hauskasti, on aika palata etelään kaupunkiin opiskelujen pariin. Viimeisinä päivinä Mirna vielä samoilee Utsjoen laaksossa heittämässä hyvästejä Lapille ja kesälle, kun hän näkee suolammen vastarannalla pienen lapinpojan, joka Mirnan nähdessään säntää silmittömään pakoon.
Vähänpä Mirna tietää, kuka poika on, kun Anna-Bikka pyytää häneltä apua: 8-vuotias veli, Heikka, on tapella nujakoinut koulussa toisen pojan kanssa ja sen jälkeen karannut. Poikaa ei löydy kotoakaan, joten Anna-Bikka aavistelee, että tämä on lähtenyt isoisoisän, Jounin, luokse erämaahan. Siellä Heikka oli kasvanut monen vuoden ajan Jounin hoidossa, kunnes isä haki syksyllä pojan kouluun ja asuntolaan. Siellä on pitänyt puhua suomea, jota Heikka ei vielä kunnolla osaa, mutta se ei ole karkaamisen syy. Heikka nimittäin uskoo, että on tappelussa tullut tappaneeksi koulutoverinsa ja että poliisit tulevat hänen peräänsä.
Mirna ja yksi kylän nuorista lappalaispojista, Tane, lähtevät etsimään Heikkaa tunturista. Niin etsittävän kuin etsijöidenkin taivallus ei ole vain kevyttä reippailua, vaan vaatii päivien vaelluksen tiettömällä taipaleella, jossa on oltava tarkkana, ettei eksy okeasta suunnasta. Lisäksi sää kylmenee jäätäväksi ja enteilee varhaista lumentuloa.
Luvassa on seikkailua ja vaaroja matkan varrella jokaiselle kulkijalle. Erätaitoja tarvitaan, jotta ruuaksi saadaan kalaa tunturipurosta niillä välineillä, joita mukaan on sattunut. Yöpyä voidaan autiotuvassa tai omatekoisen laavun alla nuotion lämmössä. Jounin asuinsija löytyy, mutta sitä ennen lapinpuvussa kulkeva ja saamea puhuva tiedemies tai oikeastaan hänen koiransa Murre on pelastanut yhden taivaltajan jäätymiskuolemalta ja toisen päälle on hyökännyt susi, joka on poronvasojakin raadellut. Jounia pidetään seudulla noitana, mutta Mirnan mielikuvitusta ja seikkailunhalua kiehtovat enemmän puheet Lapin aarteesta, jota monet ovat etsineet, mutta kukaan ei ole vielä löytänyt.
Minulle kiinnostavinta kirjassa on saamelaisten elämän kuvaus poroineen ja erätaitoineen sekä uskomuksineen. Niitä katsotaan kaksin lantalaisin silmin, Mirnan ja saamelaista kansanperinnettä tutkivan tiedemiehen. Luullakseni tapahtumat sijoittuvat jonnekin 1950-luvun lopulle. Kirja on julkaistu 1960, ja tekstissä mainitaan kerran televisio. Nuorta lukijaa kiinnostavat varmasti enemmän jännittävät tilanteet tunturissa ja Lapin aarteen mysteeri. Sekin saa selityksensä kirjan lopussa.
Kirsti Heporauta: Lapin aarteet, 136 s
KIRJAN lainasin kirjastosta.
HAASTE: Tundran lumoissa
Vähänpä Mirna tietää, kuka poika on, kun Anna-Bikka pyytää häneltä apua: 8-vuotias veli, Heikka, on tapella nujakoinut koulussa toisen pojan kanssa ja sen jälkeen karannut. Poikaa ei löydy kotoakaan, joten Anna-Bikka aavistelee, että tämä on lähtenyt isoisoisän, Jounin, luokse erämaahan. Siellä Heikka oli kasvanut monen vuoden ajan Jounin hoidossa, kunnes isä haki syksyllä pojan kouluun ja asuntolaan. Siellä on pitänyt puhua suomea, jota Heikka ei vielä kunnolla osaa, mutta se ei ole karkaamisen syy. Heikka nimittäin uskoo, että on tappelussa tullut tappaneeksi koulutoverinsa ja että poliisit tulevat hänen peräänsä.
Mirna ja yksi kylän nuorista lappalaispojista, Tane, lähtevät etsimään Heikkaa tunturista. Niin etsittävän kuin etsijöidenkin taivallus ei ole vain kevyttä reippailua, vaan vaatii päivien vaelluksen tiettömällä taipaleella, jossa on oltava tarkkana, ettei eksy okeasta suunnasta. Lisäksi sää kylmenee jäätäväksi ja enteilee varhaista lumentuloa.
Luvassa on seikkailua ja vaaroja matkan varrella jokaiselle kulkijalle. Erätaitoja tarvitaan, jotta ruuaksi saadaan kalaa tunturipurosta niillä välineillä, joita mukaan on sattunut. Yöpyä voidaan autiotuvassa tai omatekoisen laavun alla nuotion lämmössä. Jounin asuinsija löytyy, mutta sitä ennen lapinpuvussa kulkeva ja saamea puhuva tiedemies tai oikeastaan hänen koiransa Murre on pelastanut yhden taivaltajan jäätymiskuolemalta ja toisen päälle on hyökännyt susi, joka on poronvasojakin raadellut. Jounia pidetään seudulla noitana, mutta Mirnan mielikuvitusta ja seikkailunhalua kiehtovat enemmän puheet Lapin aarteesta, jota monet ovat etsineet, mutta kukaan ei ole vielä löytänyt.
Minulle kiinnostavinta kirjassa on saamelaisten elämän kuvaus poroineen ja erätaitoineen sekä uskomuksineen. Niitä katsotaan kaksin lantalaisin silmin, Mirnan ja saamelaista kansanperinnettä tutkivan tiedemiehen. Luullakseni tapahtumat sijoittuvat jonnekin 1950-luvun lopulle. Kirja on julkaistu 1960, ja tekstissä mainitaan kerran televisio. Nuorta lukijaa kiinnostavat varmasti enemmän jännittävät tilanteet tunturissa ja Lapin aarteen mysteeri. Sekin saa selityksensä kirjan lopussa.
Kirsti Heporauta: Lapin aarteet, 136 s
Kustantaja: WSOY 1960 (Nuorten toivekirjasto 131)
Kansi: Maija Karma
HAASTE: Tundran lumoissa
Onpa kiinnostava kirja ♥
VastaaPoistaHyvää itsenäisyyspäivää Paula ♥
Minusta on hienoa, että kirjasto nostaa tällaisia vanhempiakin kirjoja esille teemapöydillään. tätäkään en olisi ollenkaan osannut etsiä hyllyiltä tai varastosta.
PoistaSamoin sinulle, Mai, hyvää itsenäisyyspäivää!
Kiinnostava kirja, ja pitäisi nykyisinkin olla tällainen sarja nuorten kirjoja.
VastaaPoistaTosiaan, nykyään ei taida olla millään kustantajalla nuorten tai lasten kirjojen sarjaa, jossa julkaistaisiin eri kirjoittajien teoksia. Kuten aikuisille on Keltainen kirjasto ja Otavan kirjasarja. Ja olen samaa mieltä, sellainen olisi hyvä olla.
PoistaVaikuttaapa kiinnostavalta nuortenkirjalta. Minulla odottaa bloggausvuoroa peräti kaksi lastenkirjaa, joissa myös on kerrottu saamelaisuudesta. Molemmat ovat tämän vuoden uutuuksia. Juttelin toisen kirjailijan kanssa, ja hän kertoi, että sai apua kirjaan saamelaisilta sukulaisiltaan. Muutoin hän olisi kokenut teoksen tekemisen hieman haastavaksi, kun ei itse ole saamelainen. Olen myös lukenut yhden muuten ihan vetävän nuortenkirjan, mutta siinä saamelaisuus oli kuvattu kovin kliseisesti ja jotenkin vähän mauttomastikin: luonnonmystiikkaa ja metsäläisyyttä....
VastaaPoistaVähemmistöt taitavat olla hieman pinnalla nyt niin lasten kuin aikuisten kirjoissa. Saamelaisten lisäksi esimerkiksi finintiaanit aikuisten puolella.
PoistaTässä Heporaudankin kirjassa oli mukana kliseisyyttä, mutta se mielestäni selittyi 50-lukulaisuudella. Elämä Lapissa - ja kirjat - olivat silloin erilaisia.