torstai 4. heinäkuuta 2013

Timo Sandberg: Mustamäki

Mustamäki on jännitysromaani 1920-luvun Lahdesta. On kieltolain aika, ja poliisit yrittävät paljastaa pirtun salakuljettajia, joille Lahti on tärkeä maanteiden, rautatien ja vesiliikenteen solmukohta. Virkavalta on lähes mahdottoman tehtävän edessä yrittäessään hevosvoimin saada kiinni autoilla ja moottoriveneillä liikkuvia rikollisia.

Kesken kaiken Mustamäeltä löytyy ammutun miehen ruumis. Kyse on pirturemmien välienselvittelyistä, näin ajattelevat Lahden poliisit lukuun ottamatta Otso Kekkiä. Hän epäilee, että asiassa on muita motiiveja, ja alkaa suorittaa omia tutkimuksiaan.

Eletään sisällissodan jälkeistä vuosikymmentä. Reunanpalstalla asuvat työläiset ja käsityöläiset yrittävät saada jälleen otteen elämästä sotatapahtumien, teloitusten ja vankileirien jälkeen. Vuoden 1918 tapahtumien jälkeinen kahtiajako punaisiin ja valkoisiin näkyy työpaikoilla, rikollisten ja myös poliisin toiminnassa. Otso Kekki miettii, voiko ja haluaako hän jatkaa poliisin palveluksessa. Hän on yksinäinen susi, jota Reunanpalstalle muuttanut venäläinen Vera alkaa kiehtoa.

Mustamäki on ensimmäinen Timo Sandbergin dekkari, jonka olen lukenut, joten en osaa arvioida, miten tyypillinen se on hänelle. Minua viehätti eniten kirjan sijoittuminen 1920-luvulle ja sen sisältämä ajankuva. Luen mielelläni dekkareita,  ja joskus on mukava, kun kirja on täynnä jännitystä ja vaihtelevia käänteitä. Sitten on mukava palata rauhallisempaan tahtiin kuten tämän romaanin kanssa. Juonen ja toiminnan on soljuttava verkkaisemmin, kun poliisi menee rikospaikalle vossikalla! Mustamäessä tarina kulkee, ja paikoin dialogien päijäthämäläinen murre saa hyvälle tuulelle.

Kirjasta on kirjoitettu muissakin blogeissa: Kirsin kirjanurkassa kirjasta pidettiin historiallisen ajankuvan vuoksi,  Kaiken voi lukea -blogissa kirja oli kiinnostava, Harmaapartaisen miehen lukutarinoita piti sitä onnistuneena ja kiittelee ajan, paikan ja miljöön kuvausta, Uusi Kuu jäi lukiessaan miettimään kieltolakia.

Kirjalla osallistun maakuntahaasteeseen Päijät-Hämeen osalta.

KIRJAN olen löytänyt kotikaupungin kirjaston palautettujen dekkareiden hyllystä. 

PÄIVITYS helmikuussa 2014: Mustamäki sai Vuoden johtolanka -palkinnon 2014.


Timo Sandberg: Mustamäki, 295 s.
Kustantaja: Karisto, 2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!