Viivi Luik: Seitsemäs rauhan kevät

Tyttö, vain viisivuotias, asuu jossain päin Viron maaseutua. Hän on vielä pikkulapsi ja pelkää kodin pimeitä nurkkia joutuessaan jäämään yksin kotiin. Äiti ja isoäiti on komennettu keräämään kuusen havuja kolhoosin lehmille. Mutta tyttö osaa jo kävellä itse kirjastoon. 

   "Oli varminta pelotella itse nurkat ja kaapintakuiset, ennen kuin ne ehtisivät uhkailla minua. 

   Hiivin varpaisillani porstuaan, kuulostelin, ajoin hampaat irveen ja hyökkäsin matalalla äänellä möristen ruokakomeroon keskelle pelottavinta pimeyden pesää."

Tyttö elää maailmojen rajalla. Isoäiti on ennenvanhainen, hänellä on salaisessa kätkössään tsaariperheen kuva ja hän tietää loitsuja. Äiti käy työssä kolhoosissa, isä taas asuu komennuksella meijerissä ja tulee sieltä aina muutamaksi päiväksi kotiin moottoripyörällään. Isä tuo uuden ajan repussaan, radion. Sitä kerääntyvät kaikki kuuntelemaan, musiikkia ja Neuvosto-Viron puheita. 

Vanhan ja uuden ajan rajalla seisovat tyhjentyneet kulakkien talot, vaietaan taloista kadonneista pojista, kuullaan askelten ohittavan talon pimeässä. Tyttö ei ymmärrä, miksei metsässä asuvista miehistä saa puhua.

Viivi Luiken kirjaa Seitsemäs rauhan kevät on sanottu Viron parhaaksi romaaniksi kirjan takakannessa olevan tekstin mukaan. Siinä tyttö, minäkertoja, elää elämäänsä loppukesästä 1950 kevääseen 1951, seitsemänteen kevääseen sodan päättymisen ja uuden aikakauden alun jälkeen. Kirja elää väkevästi 50-luvun alun virolaisen maaseudun arjessa ja isoissa muutoksissa, ja joskus kurkotetaan välähdyksenomaisesti tulevaisuuteen, jo aikuisen tytön aikaan. Kirja ilmestyi vuonna 1985, joten 80-luvun alkua pitemmälle ei sen sivuilla nähdä. 

"Sinä hetkenä meillä oli jo toinen jalka tulevaisuudessa. Äiti saattoi olla varma, etteivät keuhkotauti, reumakuume ja keskikorvantulehdus tapa minua. Hän itse saa kaikki tuontikenkänsä, suomen kielen kurssinsa ja Moskovan-matkansa."

Viivi Luik on tavoittanut lapsen kokemusmaailman tavattoman hyvin, sen miten satujen ja tarinoiden maailmat kietoutuvat yhteen reaalimaailman kanssa. Teoksen kieli on rikasta ja ilmeikästä, myös suomentaja Eva Lille on tehnyt hyvää työtä. 

Viron kirjallisuus on jäänyt minulle tuntemattomaksi, mutta tämä kirja kyllä herätti vahvan kiinnostuksen Viivi Luiken muihin kirjoihin ja samalla toisiin virolaisiin kirjailijoihin.

KIRJA on omasta hyllystä.

HAASTE: Tämä jää viimeiseksi Leningrad - Ost-Berlin -lukuhaasteeseen lukemakseni kirjaksi, haaste päättyy huomenna. Tämä sopii myös Sadun juuri alkaneeseen minihasteeseen 2/16, jossa aiheena on Kielimatkalle eli siinä luetaan kirja, joka on alun perin kirjoitettu jollain muulla kielellä kuin suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

     Viivi Luik: Seitsemäs rauhan kevät, 248 s.
     Kustantaja: Tammi 2011 (4. painos; 1. painos 1986)

     Alkuperäinen: Seitsmes rahukevad 1985, suomentanut Eva Lille

     Kansi: Helena Kajander

Terttu Autere: Kuka murhasikaan rouva Holmin?

Pieni kaupunki, 30-luvun loppu, Kemikaali-Aitta ja sen omistaja leskirouva Ester Holm, joka yhtenä aamuna löydetään liikkeestään surmattuna. Siinäpä alkuasetelma Terttu Autereen kirjoittamalle poliisiromaanille Kuka murhasikaan rouva Holmin?, jolle luonnehdinta "cozy mystery" sopii paremmin kuin hyvin.

Sillä kodikkaaksi ja lämminhenkiseksi voi kirjaa sanoa. Paikalliset poliisit saavat vahvistusta lääninrikosetsivä Juhani Kuikasta, joka asettuu rikostutkimuksen ajaksi asumaan matkustajakoti Otavaan ja ilahtuu aina, kun saa kutsun syömään kotiruokaa. Poliisit kävelevät kamarilta rauhallisesti torin poikki milloin Leivon kahvilaan, milloin kuulustelemaan apteekkari Hellmanin syntympäivillä olleita. Välillä Kuikka muistelee kotikaupunkinsa erästä kaunista nuorta naista, mutta huomaa viihtyvänsä hyvin myös rouva Holmin viehättävän alivuokralaisen, neiti Onerva Ojalan, seurassa. Tämä on äidinkielenopettajan sijaisena poikalyseossa.

Rouva Holm surmataan kemikaaliossaan samana iltana kuin naapurissa juhlitaan apteekkari Hellmania, ja kaupungin silmäätekevät ovat kokoontuneet sinne. Kaikkia kuullaan vuorollaan, ja leskirouva Holmin ja muiden menneisyydestä alkaa paljastua kaikenlaista kiinnostavaa. Rikospakalta löytyy rikottu yönsininen hajuvesipullo, joka osoittautuu tärkeäksi todistekappaleeksi. Vaikka kirja ei ole järin jännittävä, murhaaja selviää poliisille - ja ehkä lukijallekin - vasta aivan lopussa. Aloin tosin hieman uumoilla rikollisen laatua muutamaa sivua aikaisemmin. Kelpo arvoitus siis. 

Terttu Autere on hämeenlinnalainen eläkkeellä oleva äidinkielen ja historian opettaja, ja vaikka kirjassa ei mainita pikkukaupungin nimeä, on helppo mielikuvissaan sijoittaa kirjan tapahtumat juuri kirjailijan kotikaupunkiin. Koulun ja opettajan maailmaa kirjassa näytetään useaan otteeseen, ja juontuupa kirjan nimikin äidinkielen tunnille. Kirjan kuvaamien tapahtumien aikaan Mika Waltarin ensimmäista Komisario Palmu -kirjaa Kuka murhasi Rouva Skrofin? (1939) ei kai ollut vielä julkaistu, mutta kyllähän Autereen kirjan nimi tuo mieleen Waltarin dekkarin.

Kuka murhasikaan rouva Holmin? on Terttu Autereen ensimmäinen rikosromaani. Se on kodikas ja leppoisa kirja silloin, kun kaipaa vanhanaikaista arvoitusdekkaria, joka sijoittuu vanhanaikaiseen miljööseen. Aikaisemmin Autere on kirjoittanut useita samaan 30-luvun pikkukaupunkiin sijoittuvia viihteellisiä kirjoja, joita on sanottu hyvän mielen kirjoiksi. Niitä en ole vielä lukenut. Sen sijaan luulen piakkoin tarttuvani hänen tänä vuonna ilmestyneeseen rikoskirjaansa Kuolema Eedenissä.

KIRJA on kirjastolaina.
MUUALLA se on luettu blogeissa Amman lukuhetki, Ja kaikkea muuta, Kirjan jos toisenkin

      Terttu Autere: Kuka murhasikaan rouva Holmin?, 294 s.
      Kustantaja: Karisto 2014

NEN: 100 kissaa, kollia, kattia ja kisua

Kissaisia ilmaisuja löytyy suomen kielestä vaikka muille jakaa. Useimpia niistä ei edes huomaa, ellei varta vasten ryhdy kissajahtiin. Tai katti-, kisu- ja kollijahtiin. 

Kissa vieköön! Nimimerkki NEN on jahdannut peräti 100 kissaa, kollia, kattia ja kisua ja saanut heidät myös lystikkäästi kuvatuiksi. Ne luuraavat sanojen keskivaiheilla ja lopuissa. Ne on jollain ilveellä - kissat kun eivät aina anna ottaa itseään kiinni - saatu kootuiksi yhteen paikkaan Arktisen banaanin julkaisemassa hupaisassa sarjakuvakirjassa. 

NENin piirrokset ovat yksinkertaisin vedoin vedettyjä, mutta ilmeikkäitä ja hauskoja. Kuvat kulkevat käsi kädessä tekstien eli suomen kielen sanojen kanssa ja huvituttavat katsojaa/lukijaa. Sanoja ei voi olla maistelematta, ja osa niistä tuntuu oivaltavan luontevilta (kerma kolli nen, puus kissa), osa hieman teennäisiltä ja haetuilta, joskin ne on muodostettu kieliopillisesti (la kolli nen, juura kolli nen). Kuvien kanssa ei-niin-luontevilta-kuulostavatkin naurattavat.

NENillä on oma mainio sarjakuvablogi, josta löytyy muitakin sarjakuvia. Kuvat ovat vuosien varrella ilmestyneet useissa eri sanomalehdissä. Blogista voi katsoa myös kissakuvia  sillä sinne on ladattu omalle sivulleen kymmeniä kissakuvaruutuja, jotka taiteilija on julkaissut aikaisemmassa teoksessaan 99 kissaa, kollia, kattia ja kisua (2010). Nimimerkin takaa löytyy sarjakuvataiteilija Pipsa Tervonen.

KIRJA on omasta hyllystä (oma ostos). MUUALLA: Kirjat kertovat

HAASTE: Kirjavat kissat -lukuhaaste 8.8.2016-8.2.2017, jossa luetaan kirjoja, joissa kissa on jossain tärkeässä roolissa.

       NEN: 100 kissaa, kollia, kattia ja kisua, 100 s.
       Kustantaja: Arktinen Banaani 2015

Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa

Virpi Hämeen-Anttilan dekkarisarjassa ilmestyi tänä vuonna kolmas kirja Kuka kuolleista palaa. Sisäasiainministeriön virkamies Karl Axel Björk ratkoo siinä rikosta yksityisesti ja vapaa-ajallaan, ja hänen hyvä ystävänsä Martti Ekman Helsingin poliisissa on milloin harmissaan, milloin taas hyvillään siviilin tekemistä rikostutkimuksista. Björk ja Ekman ovat tuttuja jo sarjan edellisistä osista Yön sydän on jäätä ja Käärmeitten kesä. Kirjat sijoittuvat 1920-luvun Helsinkiin. Kolmannessa osassa ollaan vuodessa 1921.

Kirjan nimi on siis Kuka kuolleista palaa, ja kuolleista siinä - tavallaan - palataan. Kalle Björkin oma isä on ollut vuosia kateissa jossain Siperiassa. Magnus Björk on entinen yliopiston opettaja ja altailaisten kielten tutkija, joka on tehnyt useita tutkimusmatkoja kauas itäiseen Venäjään. Viimeisimmältä matkaltaan hän ei koskaan palannut, vaan jäi vallankumouksen jalkoihin, ja kaikki uskoivat hänen kuolleen. Eräänä päivänä Magnus Björk kuitenkin palaa Suomeen. Isän paluusta koituu melkoinen koettelemus Kallelle, jonka suhde isään on aina ollut vähintään hankala. Nyt isä ylittää itsensä: hän uhkaa haastaa Karl Axelin oikeuteen. 

Kuolleista palaa myös eräs toinen henkilö, joskin aivan toisella tapaa. Björk pääsee tutkimaan tuhopolttojen sarjaa, joista viimeisimmässä on menehtynyt  tuntematon henkilö. Oliko hän palaneessa toimistorakennuksessa työskennellyt konttoripäällikkö vai aivan joku muu? Oikeuspatologilla on oma mielipiteensä asiasta. Björk ja hänen kengänkiillottaja-apurinsa Valkama etsivät tuhopolttajaa ja selvittävät, onko hän myös murhannut palaneen vainajan.

Rikosten ja isän lisäksi Karl Axel Björkiä askarruttaa sydämen asiat. Pikkuserkku Lisbet on viehättävä ja sydämellinen ja häneen on helppo kiintyä. Kihlautuako hänen kanssaan, ja jos, niin milloin...

Virpi Hämeen-Anttilan dekkarisarja paranee kirja kirjalta. Aloitusosassa henkilöitä ja tapahtumia oli runsaanpuoleisesti, mutta tässä viimeisimmässä määrä on lukijaystävällinen, vaikka juonen käänteitä siinä riittää silti kutkuttavasti. Minulle oli myös tervetulleita kirjan loppuun liitetyt kolme esseetä, jotka taustoittavat kirjan historiallista miljöötä. Yksi niistä käsittelee vuoden 1921 suojeluskuntakriisiä, jota Björk seurasi läheltä työssään sisäasiainministeri Ritavuoren kansliassa, toinen tekee selkoa prostituutiosta 1900-luvun alun Helsingissä, ja kolmas paroni tai 20-lukuisella kielellä parooni Roman von Ungern-Sternbergistä, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Hän kävi Venäjän sisällisodassa veristä ja raakaa sotaa vallankumousta vastaan. Kirjassa hänen ja Magnus Björkin isän tiet kohtasivat, tämä oli pelastanut henkensä ryhtymällä paroonin neuvonantajaksi ja tulkiksi.

Kirjailija avaa blogissaan tämän kirjan syntyvaiheita mielenkiintoisella tavalla. Ja mikä parasta, on jo keväällä aloittanut seuraavan kirjan työstämisen.

KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA kirja on luettu ainakin blogeissa Ja kaikkea muuta, Kaisa-Reetta T, Kirjakaapin kummitus, Kirjavuori, Nuoren opettajattaren kirjablogi, 

      Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa, 348 s.
      Kustantaja: Otava 2016
      Kansi: Timo Mänttäri

Christa Wolf: Häiriötapaus. Erään päivän uutisia

"Aurinko paistoi nyt suoraan taloon ja tienpuoleiselle nurmikolle. Saattoi nähdä, että päivästä tulisi yksi vuoden kauneimmista. Jäät ilman sitä, veljeni. Mitä aistisi sitten tekevätkään, niin tätä päivää ne eivät havaitse. Tämä täydellisen sininen taivas jää sinulta näkemättä, tämä puhtauden vertauskuva, jossa miljoonien ihmisten pelokkaat katseet tänään kohtaavat."

Christa Wolfin Häiriötapaus on tiivis pieni kirja, jonka sisältö on vähintäänkin ajatteluttava. Se on tajunnanvirtaa päivästä, jolloin teoksen kertoja, itäsaksalainen nainen, kuuli uutiset Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta ja jolloin hänen veljeltään leikattiin aivokasvain. Nuo kaksi tapahtumaa kietoutuvat toisiinsa naisen ajatuksissa. Radio päivittää onnettomuusuutisia Tšernobylista, ja niitä kuunteleva nainen elää intuitiivisesti mukana veljensä leikkauksen kulussa ja mielessään puhuttelee tätä, kehottaa sinnittelemään, kun kirurgin instrumentti liikkuu tämän aivokudoksissa.

Häiriötapaus: Erään päivän uutisia luotaa syvälle. Kertoja pohtii elämää ja kuolemaa, sitä kuinka ohuen langan varassa veljen elämä on, kuinka erehtymättömät lääkärin käsien ja veitsen tulee olla. Sitä miten ihminen voi teknologian keksimis- ja valjastamisinnossaan olla niin tietämätön - tai välinpitämätön - virheiden ja onnettomuuden mahdollisuudesta. Hän katselee kevään vihantia viljapeltoja ja kukkivia hedelmäpuita ja miettii, milloin niiden satoa on turvallista syödä. Hän syö edellisenä päivänä ostamaansa salaattia ja maitoa ja laskee, milloin tuoretta ei voi enää suuhunsa pistää.

Kirjan teksti on merkityksiä täynnä, ja jokaista kappaletta voisi ja haluaisi pysähtyä pohtimaan pitkään. Samalla se on kertomus yhden yksilön yrityksestä ymmärtää, mitä uutiset Tšernobylista merkitsevät koko ihmiskunnalle. 

Itä-Saksassa Christa Wolf on yksi Saksan tunnetuimpia ja arvostetuimpia nykykirjailijoita. Hän alkoi työnsä Itä-Saksassa ja kuoli Berliinissä vuonna 2011.

KIRJAN lainasin kirjaston varastosta.

HAASTEET: Ketjukolaajan Leningrad - Ost-Berlin -lukuhaaste (Itä-Saksa) ja Satun kirjojen minihaaste 1/16 - I niin kuin... (Itä-Saksa).

     Christa Wolf: Häiriötapaus : Erään päivän uutisia, 73 s.
     Kustantaja: Naisten kulttuuriyhdistys 1988

     Alkuperäinen: Störfall, Nachrichten eines Tages 1987, suom. Riitta Liimatainen

     Kansi: Hanna Varis

  

Naisten aakkoset: H

Aakkoshaasteessa olen päässyt H-kirjaimeen. Tarukirjan haastessa "... etsitään naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella. Kysymyksiä on kolme." Tällä kertaa vastaukseksi löytyy tällaisia suosikeiksi päässeitä naisia kulttuurin saroilta.

   1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

Ennakko-oletukseni H-kirjaimen helppoudesta osoittautuu paikkansapitäväksi: suosittuja ja ansioituneita naisia on tarjolla useitakin. Suosikkikirjailijakseni valitsen tänään etunimikaiman Paula Havasteen. Ihastuin hänen romaaniinsa Kymmenen onnen Anna ja sen kuvaukseen Lapin luonnosta ja perinteistä muutaman vuosisadan takaa. Myös kirjailijan esikristilliseen keskiaikaan sijoittuvasta teoksesta Tuulen vihat tuli suosikkini, sen kuvaama ajan suomalainen elämänmuoto ja vaikkapa luontaislääkitseminen ovat valtavan mielenkiintoisia.

   2. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Helene Schjerfbeck (1862-1946) on yksi Suomen taiteen suurista nimistä. Ateneumin taidemuseo on tänä vuonna aloittanut uuden Ateneumin taiteilijat -kirjasarjan juuri hänestä kertovalla kirjalla.

   3. Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? tai Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille (myös muut kulttuurin alat käyvät)?

Audrey Hepburn ja erityisesti hänen roolinsa musiikkielokuvassa My Fair Lady on suosikkini, jonka olen jaksanut katsoa monta kertaa. 

Kuvituskuvasarjan on piirtänyt Kate Greenaway (1846-1901) vuonna 1886. Hän oli englantilainen lastenkirjailija ja kuvittaja. Lisää kuvan tietoja löytyy tästä.

Aakkoset tähän asti: 
        A  Apple Pie     
        B  Bit It     
        C  Cut It     
        D  Dealt It

        E  Eat It
        F  Fought for It
        G Got it