Joel Pettersson: Sininen kehä

Sininen kehä, Kertomuksia on erikoinen kirja, jota on vaikea sijoittaa mihinkään valmiiseen muottiin.

Kirja ensinnäkin ilmestyi vasta viime vuonna, vaikka Joel Pettersson eli elämänsä jo 1892-1935. Kansiliepeen mukaan hän oli ahvenanmaalainen kirjailija ja taidemaalari, joka kirjoitti tuhansia sivuja proosaa, erityisesti kertomuksia, mutta myös näytelmiä. Vasta 1970-luvulla hänen kertomuksiaan julkaistiin neljä kokoelmaa. Vuoden 2000 jälkeen julkaisuun on päässyt lisää kokoelmia, ja myös suomeksi käännettyinä. Sininen kehä on kolmas suomennettu valikoima.

Toisekseen Sininen kehä on sisällöltään moninainen ja vaihteleva. Sieltä löytyy lähettämättömiä kirjeitä, joissa Pettersson kuvaa arkielämäänsä ja usein eksyy kauas mielikuvituksen poluille omaperäisellä tavalla. Kertomukset on koottu omiksi ryhmikseen, joiden otsikot liittävät ne Petterssonille tuttuun ympäristöön: "Kirjailija", "Kylä", "Meri". Yksi otsikko on "Tarinat", ja se varsinkin sisältää kertomuksia, joita kutsuisin aikuisten saduiksi, joissa eläimet, puut ja vesipisarat muuttuvat elollisiksi olennoiksi. Unikin voi etsiä nukkujaa:

Kun olin hyvin nuori, olin kerran kaukana kotoa, makasin vieraassa huoneessa saamatta unta. En pystynyt nukkumaan ollenkaan. Olin ensimmäistä kertaa poissa kotoa, ja vasta nyt ymmärrän, miksi en saanut sinä iltana unta. Uni ei löytänyt minua. Miten se olisikaan löytänyt, hyvä, siunattu uni. Se oli aina löytänyt minut iltaisin kotisängystäni. Näen nyt miten uni etsi minua, käänteli vuodevaatteita, nosti patjaa. (Lentoon lähtevä mielikuvitus, s. 21.)

Kirjan teksteistä voi paikoin aistia, että ne on kirjoittanut taidemaalari, joka on vaihtanut siveltimensä sanoihin:

Jo eilen oli etelässä pilviseinämä, kuin pyöränpuolikkaan yläreuna. Oikeastaan se ei ollut seinämä, vaan iso määrä riekaleita, jotka levisivät toistensa päälle. Riekaleitten välissä oli pieninä rakoina sitä tyhjyyttä, jota sanotaan taivaaksi. Riekaleet olivat aluksi valkeita. Kun aurinko nousi taivaanrannan ylle ja huusi: "Ohhohhoijaa", silloin riekaleet kellertyivät. (Lähettämätön kirje, s. 79.)

Joel Pettersson kirjoitti myös näyttämölle, ja kertomuksissaankin hän rakentaa kuva- ja äänimaailman lukijalleen. Näin hän kuvaa äitinsä aamutoimia:

Äkkiä tulee liikettä, se on latautunut vähitellen.Muori kaataa vettä lehmien pataan. Kun hän työntää kauhan vesisaaviin kuuluu pull. Saavista padan viereen on kaksi askelta. Boff, puff. Ensimmäinen askel osuu matolle, ääni on pehmeä, toinen paljaalle lattialle, sen ääni on kovempi. Muori lorisuttaa veden pataan. Loo-o-o-o-r-rr. Sitten hän astuu takaisin saaville, ensin puff ja sitten boff. (Lähettämätön kirje, s. 76.)

Sininen kehä, Kertomuksia on omaperäistä kielenkäyttöä, saariston maalaisarjen realismia, sadun fantasiaa ja maailmaa taiteilijan ja ajattelijan silmin. Joissakin kertomuksissa on uskonnollinen teema kuten tarinoissa "Aatami ja Eeva ja onnentunne" sekä "Saatana-setä". Luin kirjaa pieninä paloina, ja jokin kielen arkisuuden ja fantasian yhdistelmässä kiehtoi. 

Joel Pettersson asui elämänsä Ahvenanmaalla lukuun ottamatta parin vuoden jaksoa, jolloin hän harjoitti taideopintoja Turussa. Joissakin kertomuksissa vilahtavat paikannimet kuten Ahvenanmeri, jäätie Maarianhaminaan, Lumpar, Norrskog. Jälkisanoissa tekstien toimittaja Ralf Svenblad selostaa lyhyesti Petterssonin elämänvaiheet. 

Osallistun tällä kirjalla Oi maamme Suomi-maakuntahaasteeseen.

KIRJAN löysin kotikaupungin kirjaston palautettujen vaunusta.


Joel Pettersson: Sininen kehä, Kertomuksia, 240 s.
Kustantaja: Pequod, 2012
Kannen kuva: Joel Pettersson, Mänty, öljymaalaus, 1916
Kirjailijan käsikirjoituksesta toimittanut, Jälkisanat: Ralf Svenblad
Valikoinut ja suomentanut: Antero Tiusanen