Parasta Saksassa on heidän isäntäväkensä iso kirjasto, josta Anna ihmeekseen löytää naisten kirjoittamia kirjoja - ei hän tiennyt sellaisia olevan olemassakaan. Margareta taas on haltioissaan, kun heidän vierailunsa isäntä, lääkäri, tuo hänen katsottavakseen kirjan, jossa on kuvia ihmisen sisältä. Miten paljon ne opettavatkaan nuorta naista, joka on tuskin lukutaitoinen, mutta joka tietää heti, miten paljon kuvat auttavat häntä oppimaan parantajantaitoja.
Matka päättyy surullisesti, ja tyttöjen on palattava koti-Suomeen. Toisen sydän riemuitsee, mutta toisen on samalla haikea, kun hän katsoo hopearengasta, jonka hän sai mukaansa. Monta yllätystä on edessä ennen kirjan päätöstä, mutta niidenkin selvittyä minua jäi kovasti kiinnostamaan, millaisiin vaiheisiin elämä tyttöjä vielä kuljettaisi. En tiedä, onko Mikkanen suunnitellut sarjalle jatkoa.
Jälleen oiva lukukokemus, jonka seurassa viihdyin. Luin samaan aikaan tämän kanssa Tuurin Ullan kirjaa (bloggaus tulossa myöhemmin), jossa myös oltiin Saksan rannikon tuntumassa ja liikuttiin saksalaisessa kaupungissa, ja ajoittain jouduin keskittymään siihen, mitä oikein tapahtui kummassakin kirjassa, kun ajankohtakin on suhteellisen sama. Mutta se vain opetti minulle, ettei pidä lukea liian samoissa maisemissa tapahtuvia kirjoja yhtaikaa!
Raili Mikkanen: Hopearenkaan taika, 252 s.
Kustantaja: Tammi 2010
Kansi: Kaarina Kaila
KIRJAN lainasin kotikaupungin kirjastosta. Sarjan edelliset osat ovat:
Kahdentoista vala
Myrkkypuun marjat
Pähkinäpuinen lipas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!