tiistai 19. toukokuuta 2015

Blogin kaksi vuotta - pieni arvonta


Kaksi vuotta kirjablogia. Sunnuntaina 19.5.2013 uskaltauduin julkaisemaan ensimmäisen kirjablogikirjoitukseni, ja sitä on seurannut kaksi vuotta lukulöytöjä ja  lukemastani kirjoittamista. Kaksi vuotta lukuhaasteita yhdessä muiden bloggareiden kanssa. Kaksi vuotta kirjablogien ja ihanien lukuvinkkien seuraamista. Nyt kun vielä olisi keino taikoa lisää aikaa tälle koukuttavalle harrastukselle.

Viime vuoden tapaan juhlin blogisynttäriä pienimuotoisella arvonnalla. Kaksi vuotta ja kaksi arvontavoittoa, yksi kummallekin vuodelle. Arvon voittajat kaikkien niiden kesken, jotka ovat liittyneet lukijoikseni ennen arvontapäivää ja jotka ilmoittavat osallistumisestaan kommentoimalla tätä kirjoitusta, ehkä kertomalla yhdestä kirjastä, minkä suunnittelevat lukevansa kesällä.

Arvontaan voi osallistua sunnuntaihin 31.5. klo 14 asti, ja voittajat arvon perinteisellä arpalipputekniikalla sunnuntai-iltana. Ensimmäisen arvan saanut saa valita ensimmäisen voiton ja toisen arvan saanut toisen.

Arpavoitoiksi olen varannut kirjalahjakortin ja dekkareita kesälukemisiksi. Kaksi voittoa saa valita allaolevista, kirjoista yksi on arvostelukappaleena saatu ja muut ovat omia ostoksia. Ne on luettu kerran.

Lukuisaa kevätkesää ja (toivottavasti) pian koittavaa lomaa!

59 kommenttia:

  1. Niinpä, kun vain aikaa olisi blogin parissa puuhasteluun enemmän!
    Onnea kaksivuotiaalle, osallistun arvontaan!

    VastaaPoista
  2. Kiitos onnitteluista, olet mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea kaksivuotiaalle blogillesi! Ja tietysti osallistun arvotaan ;) Uskoisin, että keskityn George R.R. Martinin Valtaistuinpeliin kesällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtaistuinpelissä riittääkin luettavaa, katsoin, että sivuja on yli 700.
      Olet mukana arvonnassa.

      Poista
  4. Onnea kaksivuotiaalle blogillesi ja hauskaa, että pidät arvonnan! Olen innolla osallistumassa!

    Minua harmittaa, kun itse unohdin tyystin blogini kaksivuotissynttärit viime syksynä bloggausjumin ja työkiireiden keskellä. Mutta tänä syksynä pitää juhlia sitten urakalla 3-vuotissynttäreitä!

    Suunnittelen, että luen tänä kesänä paljon kirjoja. Ainakin yksi, minkä ehdottomasti haluan lukea, on Tove Janssonin Kesäkirja. Ostin sen sellaisen Jansson-pokkaripaketin mukana keväällä Hulluilta päiviltä ja olen säästänyt sitä kesää varten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.s. Piti sanoa vielä, että sinulla ei muuten näytä olevan blogissasi sellaista lukijapalkkia, josta pystyisi liittymään kätevästi lukijaksi. (Tarkistin kuitenkin oman bloggerini hallintapaneelista, että olen kuitenkin joskus aiemmin liittynyt blogiisi.)

      Poista
    2. Kiitos onnitteluista, olet mukana arvonnassa. Ehkä minäkin luen Kesäkirjan tulevana kesänä, se oli mielessäni jo vuosi sitten.

      Olet kyllä lukijoitteni joukossa. En ole varma, mikä lukijapalkkiani vaivaa. Se on ollut paikallaan ihan normaalisti, mutta nyt jo monta päivää temppuillut, enkä tiedä, onko vika minun blogini asetuksissa vai bloggerissa. En nimittäin näe kenenkään muunkaan lukijapalkkia. Enkä tiedä, miten vikaa edes korjaisin, jos vain minun asetukseni ovat joutuneet vinksin vonksin. Huokaus.

      Poista
  5. Onnittelut 2-vuotiaalle. :) Innostusta bloggaukseen myös jatkossa. Osallistun arvontaan, dekkarit ovatkin aivan parasta kesälukemista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesälukemisten kommentointi unohtui, mutta suunnitelmia on: klassikkopuolella Dumas's Monte-Criston kreivi ja Kolme muskettisoturia houkuttelevat; tiiliskivien saralla Tarttin Tikli ja Cattonin Valontuojat ja sitten kaikki ne oman hyllyn kirjat joita en ole ehtinyt lukemaan... tuntuu, että kesä on täynnä ihania lukusuunnitelmia. :)

      Poista
    2. Kiitos, olet mukana arvonnassa. Minullakin on Tikli odottamassa hyllyssä, josko tänä kesänä tarttuisin siihen. Dumas on minulla myös vielä lukemattomien joukossa.

      Poista
  6. Oikein lämpimät syntymäpäiväonnittelut 2-vuotiaalle blogillesi :)

    VastaaPoista
  7. Onnittelut kaksivuotisesta taipaleesta. Hieno blogi ja Tiina-postaukset ja muutkin ovat mukavia.

    (en osallistu arvontaan, minulla on esim. Askel tyhjyyteen, joka on minusta omalla tavallaan hyvä Christie-dekkari ja erilainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Tiinat ovat taas täällä kesän ajan. :-)
      Sinulla onkin ollut useita Christie-arvioita blogissa, luen niitä, jos en ole vielä lukenut kirjaa.

      Poista
  8. Paljon onnea kaksivuotiaalle! Olen myös mukana arvonnassa :) Juuri puhelinkin viimeisimmässä postauksessani kesälukemisistani, mutta luen varmaan ainakin viimeiset Anna-sarjan kirjat mitä en ole ennen lukenut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olet mukana arvonnassa. Anna-kirjat ovatkin ihanaa kesälukemista, viime kesänä luin sarjan ensimmäisen, ja hyllyssä odottelee jo seuraava osa.

      Poista
  9. onnea blogille :) ohtosanni@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Onnea kaksivuotiaalle, blogimme ovat melkein samanikäiset! En myöskään osallistu arvontaan, mutta halusin kuitenkin onnitella :). Ihanaa kesää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja toivotuksista. Bloggaaminen on mukava harrastus.

      Poista
  11. Onnea blogisynttäreiden johdosta! :)

    Mulla on kesäksi lukusuunnitelmia vaikka kuinka paljon, mutta saa nähdä kuinka paljon ehdin (tai maltan) suunnitelmien mukaan edetä ;) Täysin varmuudella voin sanoa, että luen Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin, joka ilmestyy ensi kuussa. Päätaloakin haluaisin lukea, sillä olen kimppaluvun vauhdista jäljessä jo vaikka kuinka monta kirjaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uskallanko sanoakaan kirjabloggarina, että sekä King että Päätalo ovat vielä kokeilematta. Tai siis edessäpäin. :-)

      Poista
  12. Onnea 2-vuotiaalle blogille!

    Mukana arvonnassa ollaan :D

    VastaaPoista
  13. Onnittelut blogille! Toki voin osallistua arvontaan. Haluaisin lukea kesällä esim. jonkin Patrick Whiten kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista, olet arvonnassa. White on yksi (monista) nobelisteista, jolta en ole lukenut vielä mitään. Mielenkiintoista nähdä arviotasi, jos bloggaat hänen kirjastaan.

      Poista
  14. Onnea blogillesi ja iloista kirjakesää :)
    Mukana arvonnassa.
    nelliina at yahoo.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin kivaa lukukesää. Olet arvonnassa mukana, oletan että olet lukijani, vaikken voi sitä juuri nyt tarkistaa.

      Poista
  15. Onnea Paula!
    Olet vähän minua nuorempi bloggari, itsellä täyttyi kaksi vuotta maaliskuussa.
    Nyt on niin paljon kirjoja, että en osallistu arvontaan, kiitos.

    Kesän aikana luen ainakin Stonerin, joka odottaa kärsivällisesti vuoroaan. Mieheni lukee parhaillaan Günter Grassin Sipulia kuoriessa, se houkuttelee minuakin. Muu lukeminen selviää sitten aikanaan, sen mukaan, mikä milloinkin vetää puoleensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja mukavaa lukukesää! Stoner onkin hieno kirja. Monille bloggareille se on ollut syvälle vaikuttava kirja, ja vaikkei se vaikuttanut minuun ihan niin vahvasti, pidin siitä kyllä.

      Poista
  16. Onnea 2-vuotiaalle blogillesi! Olen mukana tässä kivassa arvonnassa. :) Kesällä aion lukea esim. Enni Mustosen uutuuden "Emännöitsijä", koska olen tykännyt sarjan aiemmista osista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Lumikukka, olet mukana arvonnassa. Enpä ollut huomannutkaan, että Mustosen sarjassa on ilmestynyt (ilmestymässä?) uusi osaa. Aloitin sarjan toista osaa, mutta sitten annoin kirjan lahjaksi, ja tiedän, että nämä olisivat oikein passeleita kesälukemisia historiasta pitävälle.

      Poista
  17. Onnea Paula! Kiitos, että bloggaat, tekstejäsi on ilo lukea.

    Mielelläni osallistun arvontaan. Aion lukea kesällä PALJON, mutta yhtenä koetinkivenä mainittakoon Taru Sormusten Herrasta, joka minulla on ollut hyllyssä jo 20 vuotta. Aloituskertoja on kertynyt ainakin kymmenkunta, mutta ikinä en ole päässyt sataa sivua pidemmälle. Nyt voisi olla aika jälleen koettaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olet mukana!

      Ooh, sinullekin on käynyt niin. Olen nimittäin aloittanut Tarua Sormusten Herraa, no, vain pari kertaa, mutta en ole päässyt kovin pitkälle. Olen ajatellut, että syynä on se, että hyllyni versio on englanninkielinen. Tsemppiä sinulle uuteen yritykseen.

      Poista
  18. Onnittelut! Mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Millä nimellä olet rekisteröitynyt lukijakseni? Sitä kautta saanen yhteystietosi voiton osuessa kohdalle.

      Poista
    2. Äh, luulin rekisteröityneeni jo aiemmin, mutta enpä näköjään ollutkaan. Nyt tilanne on korjattu, eli bloggerin kautta liityin lukijaksi. :) Ja sähköpostikin puuttui: leevilotta@luukku.com.

      Terveisin, Hajamielinen H

      Poista
  19. Paljon onnea kaksivuotiaalle! En osallistu arvontaan, mutta onnittelen lämpimästi toukokuista päivänsankaria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Toukokuu oli hyvä aika aloittaa kirjablogi, keväällä asiat puhkeavat nupulle ja kukkaan ja kesällä on usein aikaa lukea.

      Poista
  20. Onnea 2-vuotiaalle blogille! Itse aion lukea ensi kuussa ilmestyvän Kinsellan Himoshoppaaja tähtien tiellä ja Gillian Flynnin Teräviä esineitä.

    Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo kirjat ovat minulla lukematta, mutta tänä keväänä viihdyin hyvin kuunnellessäni äänikirjana Kinsellan Kevytkenkäistä kummitusta.

      Poista
  21. Paljon onnea!
    Aion lukea Stephen Kingin Herääminen-kirjan.
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja mukavia lukuhetkiä Kingin seurassa. Hän on minulla vielä kokeilematta, vaikka on blogeissa suosittu herra.

      Poista
  22. Paljon onnea! :) Minulla on suunnitelmissa tarttua ihan pian Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe -teokseen, jonka perään olen haikaillut jo puolisen vuotta. Olen kuullut kirjasta paljon hyvää ja toivon totisesti, että se täyttää monumentaaliset odotukseni. Lisäksi aion vihdoinkin lukea Gillian Flynnin Gone Girlin, joka on myös antanut jo odottaa vaikka kuinka kauan. Osallistun arvontaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Noista mainitsemistasi kirjoista olen lukenut Kiltin tytön - se oli koukuttava ja jännittävä ja lopussa yllätti aivan.

      Olet mukana arvonnassa.

      Poista
  23. Onnea 2-vuotiaalle! Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  24. onnea 2veelle! mukana arvonnassa!
    elina_jokitalo(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset niin onnittelusta kuin osallistumisestakin.

      Poista
  25. Onnitteluni. Toki lähden mukaan arvontaan. Mitä luen kesällä, hmm odotan kovasti joitakin kirjoja esim. Waters, Bradley, Morton jne. Eli kirjojen ilmestymisistä hieman riippuu. Sanotaan nyt varmaksi Ohlsson, kun on jo hyllyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet mukana arvonnassa. Mainitsemistasi nimistä Bradley ja Ohlsson ovat minunkin lukulistallani, katsotaan, josko päätyvät lukuun kesän aikana.

      Poista
  26. Unohdin sanoa, että minä näen lukijasi hyvin ja omanikin työkeikalta Fagervikin kirkon edustalta inventointipaprut käsissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, että näkyvät. Itse näen ne, kun vaihdan Chromesta toiseen browseriin. Työpaikalla näin Chromellakin, mutta en kotikoneella. Jokin säätö tässä varmasti on...

      Poista
  27. Lämpimät onnittelut, kahdessa vuodessa onkin juhlan aihetta! Yritän tsempata itseänikin saamaan aikaiseksi pienen arvonnan - jospa jo tänä viikonloppuna. Nyt kun mansikkamaakin saatiin tänään puhdistettua ja illan voisi viettää nenä kirjan välissä. Vera Valaan aion tutustua ja onhan tuota kotona jo valmiiksi pinon tynkää.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi vuotta tuntuu pitkältä ajalta bloggarina, mutta kun katsoo taaksepäin, se on mennyt vilauksessa. Nyt on mukava, että blogikirjoituksista voi kerrata kirjojen jättämiä muistijälkiä...

      Vera Vala on kiintoisa dekkaristi ja päättää kirjansa sen verran koukuttavasti, että seuraavaan on tartuttava, jotta näkee, miten kaikki lutviutuu. Tänä vuonna ilmestyy sarjan neljäs.

      Poista
  28. Onnittelut kaksivuotiaalle ihanuudelle! <3 Mukana arvonnassa, tottakait! :)

    Suunnittelen tutustuvani kesällä kirjailijoihin, joiden teoksia olen jo kauan kerännyt hylllyyni, mutta joita en vain ole saanut luetuksi. Sellaisia nimiä kuin Waters, Toibin, Knausgrård, Phillips... Nämä nyt ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olet mukana arvonnassa.

      Sinulla on hienoja nimiä listallasi, blogeissa olen heistä lukenut, mutta ovat vielä kaikki lukematta minullakin. Mielenkiinnolla luen, mitä pidät heistä.

      Poista
  29. Onnea!
    Ainakin joku dekkari tulee varmasti luettua, esim. Leena Lehtolaista tai Reijo Mäkeä.
    Tällä hetkellä aloittelen Elina Hermanson: Lapsiperheen oma kirja
    hiisukas(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin luen dekkareita kesällä, niin, ja muutenkin. Lehtolaiselta odottaa hyllyssä Minne tytöt kadonneet.

      Poista

Kiitos kommentistasi!