Minä olen Malala

Voisiko naistenviikon lukutempaukseen oikeastaan lukea sopivampaa kirjaa kuin elämäkerran tytöstä, joka jo 10-vuotiaana kuuli kutsumuksekseen naisten puolesta puhumisen?

"Kun sitten saimme kuulla hänen kuolleen, sydämeni sanoi minulle: Miksi et lähtisi taistelemaan naisten oikeuksien puolesta?" (s. 121)

Tyttö on pakistanilainen koulutyttö Malala ja hän oli juuri kuullut ihannoimansa naisen, maan entisen pääministerin Benazir Bhutton, kuolleen salamurhan uhrina. Malala kertoo tarinansa kirjassa Minä olen Malala : Tyttö, jonka Taliban yritti vaientaa.

Kirjassa on viisi osaa, joista kukin kertoo Malalan elämästä aikajärjestyksessä. Se antaa samalla hyvän kuvan Pakistanin poliittisen tilanteen muuttumisesta noina vuosina. Ensimmäisessä osassa Malala kertoo lapsuudestaan kauniissa, vuoristoisessa Swatin maakunnassa Pakistanin luoteisosassa. Paikka tuntuu olleen hyvin idyllinen siihen aikaan, ihmiset kuuluivat vieraanvaraiseen pataaniheimoon, ja sukuyhteys oli vahva. Vaikka Malalan oma äiti ei osannut lukea ja kirjoittaa, hänen isälleen oli kaikkien lasten koulutus hyvin tärkeää, ja jo varsin nuorena Malalasta tuli tyttöjen koulutuksen puolesta puhuja.

Sitten kaikki muuttui Swatin laaksossa. Tulivat talibanit ja kielsivät tyttöjen koulunkäynnin, kielsivät musiikin ja poliorokotteen. Tuli taisteluja, itsemurhapommeja, sota. Tuli armeijan joukot, jotka ajoivat talibanit vuorille. Kun tavallisten ihmisten ja erityisesti naisten ja tyttöjen elämää rajoitettiin, jotkut ryhtyivät taistelemaan sitä vastaan politiikan asein. Yksi heistä oli Malalan isä, opettaja, joka oli perustanut kouluja ja toimi nyt rehtorina. Hän ei halunnut antaa periksi talibaneille, mutta viimein hänenkin perheensä oli lähdettävä sotatoimien tieltä. He jättivät kauniin laaksonsa ja heistä tuli maan sisäisiä pakolaisia. 

Kolmannessa osassa armeija on karkoittanut talibanit, siltä näyttää, ja Malalan perhe palaa laaksoon ja tytöt taas kouluun. Mutta talibanit toimivat tällä kertaa toisella tapaa, yksityisemmin ja piilopaikoista. Ystävät kehottavat Malalan perhettä lähtemään laaksosta, sillä heitä on uhkailtu, mutta nämä jäävät. Eräänä iltapäivänä Malalan palatessa koulubussilla koulusta kotiin talibantaistelija pysäyttää sen ja ampuu tyttöä ja hänen kahta koulukaveriaan.

Neljäs osa kertoo Malalan taistelusta henkensä puolesta ja taitavista armeijan lääkäreistä, jotka pelastavat hänen henkensä, sekä lähikaupungissa sattumalta olevista brittilääkäreistä, jotka näkevät, että Pakistanin oloissa tyttö ei selviytyisi eikä saisi välttämätöntä kuntoutusta. He järjestävät hänelle hoitopaikan Englannista, Birminghamistä, jonne muu perhe seuraa muutaman viikon päästä. Viides osa päättää kirjan kuvaamalla Malalan kuntoutumista ja perheen elämän järjestymistä Englannissa.

Malala sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2013, historian nuorimpana henkilönä. Kirjassa minua kosketti se antaumus ja rohkeus, millä Malala ja hänen isänsä ystävineen antautuivat puhumaan ja toimimaan lasten ja erityisesti tyttöjen oikeuksien puolesta. Se oli heille jotain niin tärkeää, että he uhmasivat hengenvaaraa ilmaistessaan mielipiteensä. 

Paitsi koskettava, kirja oli myös valaiseva. Ennen Malalan tarinaa en tiennyt paljonkaan Pakistanin historiasta, nyt tiedän enemmän. Kirjansa alussa Malala käy lyhyesti läpi Pakistanin 1947 tapahtuneeseen itsenäistymiseen vaikuttavia asioita ja mitä maassa on tapahtunut sen jälkeen. Lopussa on vielä kronologinen luettelo tärkeimmistä tapahtumista. Kieltämättä kuuntelen nyt uutisia Pakistanista ja lähialueilta uusin korvin. Kirjassa on myös paljon valokuvia Swatin laaksosta ja Malalasta perheineen ja ystävineen.



Malala Yousafzai & Christina Lamb: Minä olen Malala :Koulutyttö jonka 
          Taliban yritti vaientaa, 292 s.
Kustantaja: Tammi 2014
Alkuperäinen: I am Malala. The Girl Who Stood Up for Education and 
          Was Shut by the Taliban, 2013. Suomentaja Jaana Iso-Markku.
Päällys: Mario J. Pulice & Ploy Siripant

KIRJAN lainasin naapurikaupungin kirjastosta.

MUUALLA kirjaa on luettu mm. blogeissa Ainakin 52 kirjaa, Hyllytontun höpinöitä, Kirjakaapin kummitus

HAASTEET:

Tuijata-blogin alkama Naistenviikon lukutempaus. 

les! lue! -blogin Elämäkertahaasteeseen - sen toiseen minihaasteeseen tämä sopii ulkomaalaisen naisen, vielä elävän ja ei-taiteilijan, elämäkerraksi. Minun piti lukea se jo ensimmäiseen minihaasteeseen poliitikon / yhteiskunnallisen vaikuttajan elämäkertana, mutta toisin kävi.