keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Nobelistin kertomus Turun pommituksesta


Luin kertomuksen, jossa englantilaiset pommittavat Turkua. Vuosi on 1854, ja Suomen rannikoilla käydään Oolannin sotaa. Kirjan pääosassa ei kuitenkaan ole Turku eikä edes pommitus, vaan Turkuun sijoitetut venäläiset. Kaupunkia ei edes kuvata isommin, se vain tarjoaa näyttämön tapahtumille.

Jos Turun pommitus : Mukaeltu kertomus eräästä uuden ajan historian tapahtumasta pitäisi laittaa johonkin lajityyppiin, lähinnä tulee mieleen veijaritarinat, sen verran hulvatonta meno kirjassa on. Kirja on fiktiota, joskin Englannin laivasto purjehti Suomen merivesillä sodan aikaan. Kirjoittaja oli Carl Spitteler (1845-1924), sveitsiläinen runoilija, esseisti ja kriitikko, joka sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1919, kolmekymmentä vuotta Turun pommituksen julkaisemisen jälkeen. Nuoruudessaan Spitteler vietti vuosia Pietarissa suomalaisten säätyläisperheiden kotiopettajana ja lomaili perheiden kanssa kesäisin Suomessa. Hän palasi kotiin Sveitsiin vuonna 1880 työskenneltyään lähes vuosikymmenen Pietarissa ja matkusti silloin Turun kautta Tukholmaan.

Venäläisiä Carl Spitteler irvailee mennen tullen, Pietarin vuodet lienevät tutustuttaneet hänet venäläisiin ihmistyyppeihin, joista hän tuo joukon kertomukseensa. Siinä englantilainen fregatti on purjehtinut aivan Turun edustalle, ja suomalaiset huolestuvat. Kenraali Baraban Barabanovitš ja varsinkin tämän rouva ovat sen sijaan paljon huolestuneempia venäläisen keittäjänsä Agafian menettämisestä, tämä kun on löytänyt suomalaisen sulhasen, Tullilan, jonka kanssa aikoo avioon. Kun lisäksi venäläisten aseet ja ammukset on hassattu eikä voida ryhtyä puolustukseen, venäläiset tekevät englantilaisten kanssa sopimuksen siitä, että nämä pommittavat Turussa vain yhtä kohdetta, ja siksi kohteeksi kenraali antaa tiilitehtaan. Sen omistaa Tullila, joten odotettavissa on, että tehtaan tuhouduttua ja Tullilan köyhdyttyä Agafia jättää sulhasensa ja jää kokkaamaan herkkujaan kenraalittaren talouteen.

Tiilitehdas pommitetaan maan tasalle, mutta Tullila ei köyhdykään, vaan hänen käy paremmin kuin hyvin - kirjasta selviää miten. Kenraalille ja hänen majurilleen Balvan Balvanovitšille, joka oli ennen sodan alkua ehtinyt myydä armeijan aseet ja ammukset omaa talouttaan paikatakseen, sen sijaan tuodaan kutsu Pietariin sotaministeriöön.
"Eiköhän sentään ole mahdollista, Balvan Balvanovitš, hyvinkin mahdollista, että myös venäläisten keskuudessa edelleen tunnetaan velvollisuus ja omatunto. eivät kaikki ole varkaita ja heittiöitä, vaikka sellaisia valtiossamme viliseekin kuin salamantereita suolla. Ja mitä minuun tulee, niin uskokaa, että minulle on kunnia-asia tuoda oma panokseni suon puhdistamiseksi, voitte olla siitä varma, Balvan Balvanovitš, vaikka se tarkoittaisikin kenraaleiden, everstien ja majureiden lähettämistä Siperiaan rykmenttikaupalla." (s. 71)
Uhka kuitenkin väistyy, kun kenraalitar tulee viehkeänä paikalle sopivalla hetkellä, loppujen lopuksi kumpikin sotaherra ylennetään rikkomuksista huolimatta ja he saavat runsaita etuja.

Kirjan on julkaissut Turkuseura. Esipuheessa mainitaan, ettei kyseisenlaista Turun pommitusta todellisuudessa tapahtunut. Spittelerin esittelyssä tuodaan esiin hänen koukeroinen kielensä ja pitkät lauseensa, mutta Turun yliopiston opiskelijoiden käännöstyöryhmä on onnistunut kerrassaan mainiosti käännöstyössä. Leikkisä kieli on kirjan kirjoitusajalle uskollista, mutta samalla nykylukijalle sujuvaa ja nokkelaa. 


Carl Spitteler: Turun pommitus. Mukaeltu kertomus eräästä uuden ajan historian tapahtumasta. 79 s.
Kustantaja: Turkuseura 2011. Turkuseuran julkaisuja nro 29.
Alkuperäinen: Das Bombardement von Åbo, 1889
Suomennos: Käännösprojektiryhmä Meeri Allinen, Reetta Gröhn, Niina Kairi ja Pilvi Lehtilä ohjaajana Leena Laiho, Turun yliopiston saksan kääntämisen ja tulkkauksen laitos.
Etukansi: Näkymä Vartiovuorelle n. v. 1860. Väritetty piirros N. H. Pinellon muistoalbumista, tekijä D. W. af Gruppens (Turun museokeskus, jolta myös kirjan muu kuvitus).


KIRJAN lainasin kirjastosta.


6 kommenttia:

  1. Hieno bloggaus!

    Tämä pitäisi lukea nykyturkulaisena. Spittelerin runoja olen lukenut. Elias Canetti (Nobel 1981) oli vaikuttunut Spittelerin tuotannosta asuessaan Sveitsissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä kyllä kannattaa lukea, ja luulen, että turkulaiselle sillä on ihan oma viehätyksensä. Kirjassa on useita kuvia 1800-luvun Turusta. Hieno teko Turkuseuralta julkaista tämä suomeksi.

      Poista
  2. Joo, ehdottomasti lukupinoon tällainen helmi. Uskoisin, että miehenikin haluaisi lukea tämän kirjan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tosiaan kannattaa lukea - jo senkin tähden, että ulkomaalainen nobelisti on sijoittanut teoksensa Suomeen. Venäläisten lisäksi suomalaisiakin luonnehditaan, vaikkei yhtä runsaasti.

      Poista
  3. Olipa kiva lukea tästä kirjasta - pidin tästä nimittäin tosi paljon. Oikein piristävä kirja nobelistilta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että nobelistihaasteen aikaan tämä kirja jäi mieleen sinun postauksestasi. Ja kun se sattui sopivasti silmiin kirjastossa, tartuin siihen. Joten kiitos sen löydöstä kuuluu sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi!