Kirjaston uutuushyllystä löytyi kirja, jonka ensipainos on julkaistu 1928. Takakansitekstin mukaan se on "yksi varhaisimmista suomenkielisistä rikosromaaneista". Kun vielä kirjailijan nimi on Jalmari Finne - aivan, se Kiljusten herrasväen Jalmari Finne! - ei kaltaiseni dekkarien ja historian ystävän tarvinnut paljon miettiä, kun kirja jo sujahti lainausautomaatin kautta laukkuun.
Verinen lyhty tarjoaa rikoksen ratkaisua suomalaisen maalaispitäjän malliin. Aika on 1920-luku päätellen romaanin julkaisuajasta ja viittauksista autoilla liikkuviin salakuljettajiin. Peltolan talon ainoa poika Matti ammutaan keskellä maantietä yhtenä lauantaiehtoona aivan Heikkilän talon kohdalla. Matti on Heikkilän Annan sulhanen, talon tuleva vävy siis. Ampujaa ei kukaan näe, vain palvelija Kirsti näkee tumman hahmon juoksevan kyyryssä aitan ja tallin välistä maantielle. Myöhemmin verinen lyhty ja pistooli löytyvät Antti-rengiltä tallista.
Paikalle saapuu virkaintoinen nimismies Yrjö Valve, joka heti alkukuulusteluissa antaa pidättää Heikkilän Antti-rengin. Myöhemmin pidätetään toinenkin henkilö. Heikkilän talon vanhaemäntä ei ole kuitenkaan ollenkaan varma, että nimismiehen päätelmät syyllisestä ovat oikeita. Hän ryhtyy itse pohtimaan asiaa ja keskusteluttamaan talojen väkeä apunaan kummipoikansa Mattilan Kalle, joka veljensä Väinön kanssa tuli ensimmäisenä surman tekopaikalle.
Vuorotellen epäillään milloin ketäkin murhaajaksi, mutta niin nimismiehen kuin vanhanemännän ja Kallen päätelmät osoittautuvat yksi toisensa jälkeen paikkansapitämättömiksi. Vasta kun virkavalta ja talonpoikaisnainen sekä fiksu maalaistalon poika alkavat tehdä yhteistyötä rikollisen kiinni saamiseksi, murhan tekijä ratkeaa.
Jalmari Finne kirjoitti kelpo arvoitusdekkarin parhaiden salapoliisikirjojen hengessä. Talonpoikaismiljöö ja jopa maalaisromantiikka tekevät siitä kuitenkin perin suomalaisen kirjan. Matti Järvisen kirjoittamassa esipuheessa mainitaan, että aikoinaan Jalmari Finne suomensi tukun ranskalaisen Maurice Leblancin kirjoittamia Arsène Lupin -kirjoja, joten lajityyppi oli kirjailijalle tuttu, jos kohta suomalaisia rikosromaaneja oli julkaistu vain vähän1900-luvun alussa.
Salapoliisina maatalon vanhaemäntä ei ole todellakaan niitä tavallisimpia. Toinen erityispiirre kirjassa on, että emäntä on hyvin uskonnollinen, ja hengelliset asiat ovat esille reilusti ja runsaasti emännän pyytäessä Jumalan apua voidakseen toimia totuuden ja oikeuden puolesta. Järvinen nimittää sitä uskonnolliseksi paatokseksi, ja kieltämättä teksti tuntui minustakin paikoin melkoisen paatokselliselta, vaikka samalla oli virkistävää, että myös dekkarissa ihminen voidaan nähdä ruumiin ja sielun lisäksi hengellisenä olentona.
Matti Järvinen on toimittanut Jalmari Finnen kirjaa lisäämällä siihen henkilöluettelon alkuun, korjaamalla painovirheitä ja modernisoimalla kieltä hieman. Ei onneksi kuitenkaan liian paljon, esipuheen mukaan lähinnä kirjoittamalla "pistooli" Finnen käyttämän muodon "pistoli" tilalla ja kirjoittamalla "ennen kuin" Finnen "ennenkuin" tilalla. Tuollaisen nykyaikaistamisen vielä siedän, mutta 20-luvulla kirjoitettu kieli on osa ajankuvaa, josta haluan nauttia uudessakin painoksessa.
Huomaan pohtivani, mitä mieltä olen siitä, että joku ottaa vanhan kirjan, jonka tekijänoikeus on rauennut, toimittaa sitä vähän, julkaisee ja myy. Jokin siinä ajatuksessa häiritsee. Kaupallisuus, josta kirjailija itse ei ole enää hyötymässä. Toisaalta en olisi löytänyt tätäkään kirjaa, jos sitä ei olisi julkaistu uutena painoksena, että kai se on ihan hyvä, että vanhoja kirjoja herätellään uudelleen henkiin ja levitetään uusille lukijoille.
Jalmari Finne: Verinen lyhty, 191 s.
Kustantaja: Nysalor 2017, 2. toimitettu painos (1. p. 1928)
Toimittanut: Matti Järvinen Kannen suunnittelu: Matti Järvinen
KIRJA on kirjaston hyllyltä.
MUUALLA tämä on löydetty myös Mummo matkalla -blogissa.
HAASTE: 100 suomalaista kirjaa (no 27)
Verinen lyhty tarjoaa rikoksen ratkaisua suomalaisen maalaispitäjän malliin. Aika on 1920-luku päätellen romaanin julkaisuajasta ja viittauksista autoilla liikkuviin salakuljettajiin. Peltolan talon ainoa poika Matti ammutaan keskellä maantietä yhtenä lauantaiehtoona aivan Heikkilän talon kohdalla. Matti on Heikkilän Annan sulhanen, talon tuleva vävy siis. Ampujaa ei kukaan näe, vain palvelija Kirsti näkee tumman hahmon juoksevan kyyryssä aitan ja tallin välistä maantielle. Myöhemmin verinen lyhty ja pistooli löytyvät Antti-rengiltä tallista.
Paikalle saapuu virkaintoinen nimismies Yrjö Valve, joka heti alkukuulusteluissa antaa pidättää Heikkilän Antti-rengin. Myöhemmin pidätetään toinenkin henkilö. Heikkilän talon vanhaemäntä ei ole kuitenkaan ollenkaan varma, että nimismiehen päätelmät syyllisestä ovat oikeita. Hän ryhtyy itse pohtimaan asiaa ja keskusteluttamaan talojen väkeä apunaan kummipoikansa Mattilan Kalle, joka veljensä Väinön kanssa tuli ensimmäisenä surman tekopaikalle.
Vuorotellen epäillään milloin ketäkin murhaajaksi, mutta niin nimismiehen kuin vanhanemännän ja Kallen päätelmät osoittautuvat yksi toisensa jälkeen paikkansapitämättömiksi. Vasta kun virkavalta ja talonpoikaisnainen sekä fiksu maalaistalon poika alkavat tehdä yhteistyötä rikollisen kiinni saamiseksi, murhan tekijä ratkeaa.
Jalmari Finne kirjoitti kelpo arvoitusdekkarin parhaiden salapoliisikirjojen hengessä. Talonpoikaismiljöö ja jopa maalaisromantiikka tekevät siitä kuitenkin perin suomalaisen kirjan. Matti Järvisen kirjoittamassa esipuheessa mainitaan, että aikoinaan Jalmari Finne suomensi tukun ranskalaisen Maurice Leblancin kirjoittamia Arsène Lupin -kirjoja, joten lajityyppi oli kirjailijalle tuttu, jos kohta suomalaisia rikosromaaneja oli julkaistu vain vähän1900-luvun alussa.
Salapoliisina maatalon vanhaemäntä ei ole todellakaan niitä tavallisimpia. Toinen erityispiirre kirjassa on, että emäntä on hyvin uskonnollinen, ja hengelliset asiat ovat esille reilusti ja runsaasti emännän pyytäessä Jumalan apua voidakseen toimia totuuden ja oikeuden puolesta. Järvinen nimittää sitä uskonnolliseksi paatokseksi, ja kieltämättä teksti tuntui minustakin paikoin melkoisen paatokselliselta, vaikka samalla oli virkistävää, että myös dekkarissa ihminen voidaan nähdä ruumiin ja sielun lisäksi hengellisenä olentona.
Matti Järvinen on toimittanut Jalmari Finnen kirjaa lisäämällä siihen henkilöluettelon alkuun, korjaamalla painovirheitä ja modernisoimalla kieltä hieman. Ei onneksi kuitenkaan liian paljon, esipuheen mukaan lähinnä kirjoittamalla "pistooli" Finnen käyttämän muodon "pistoli" tilalla ja kirjoittamalla "ennen kuin" Finnen "ennenkuin" tilalla. Tuollaisen nykyaikaistamisen vielä siedän, mutta 20-luvulla kirjoitettu kieli on osa ajankuvaa, josta haluan nauttia uudessakin painoksessa.
Huomaan pohtivani, mitä mieltä olen siitä, että joku ottaa vanhan kirjan, jonka tekijänoikeus on rauennut, toimittaa sitä vähän, julkaisee ja myy. Jokin siinä ajatuksessa häiritsee. Kaupallisuus, josta kirjailija itse ei ole enää hyötymässä. Toisaalta en olisi löytänyt tätäkään kirjaa, jos sitä ei olisi julkaistu uutena painoksena, että kai se on ihan hyvä, että vanhoja kirjoja herätellään uudelleen henkiin ja levitetään uusille lukijoille.
Jalmari Finne: Verinen lyhty, 191 s.
Kustantaja: Nysalor 2017, 2. toimitettu painos (1. p. 1928)
Toimittanut: Matti Järvinen Kannen suunnittelu: Matti Järvinen
KIRJA on kirjaston hyllyltä.
MUUALLA tämä on löydetty myös Mummo matkalla -blogissa.
HAASTE: 100 suomalaista kirjaa (no 27)
Tämä tuli joskus 70-luvun lopulla tai 80-luvun alussa jatkokuunnelmana radiosta. Tunnelma jäi mieleen, samoin kuin loppuratkaisu. Sherlock Holmes taisi käyttää samantapaista jippoa jossain elokuvassa?
VastaaPoistaSanookos se vanha emäntä siinä loppupuolella jotain siihen suuntaan, että "olenpa saanut nähdä kypsyvän kauneimman tähkäpään"? Minusta se kuulosti oikein vaikuttavalta. Paatos on yleensä tehonnut minuun, samoin kuin uskontojen maailmankuvat.
Siitä, että saapiko vanhoja kirjoja julkaista uudelleen ja vähän saada siitä tulojakin, niin onhan se hyvä, että katoamassa olevia teoksia näin tuodaan saataville ja pitää sitä vain työmiehen palkkansa ansaita.
Minulle oli ihan uusi löytö, että Finne kirjoitti dekkareita, tiesin lähinnä Kiljuset ja Finnen sukututkimustoiminnan.
PoistaToki on erinomaista, että vanhojakin kirjoja julkaistaan, enhän muuten olisi löytänyt tätäkään, ja toki kirjojen julkaisijan pitää saa palkka työstään ja julkaisemisestaan. Eikä siinäkään ole mitään pahaa, että julkaisutoiminnasta tulee runsaasti tuloja, jos joku sellaisen kultasuonen onnistuu löytämään.
Ehkä rupesin pohtimaan sitä, että jos toimittaa jotain vanhaa klassikkoa vaikka lisäämällä henkilöluettelon, tuleeko kirjasta uusi teos ja kirjan toimittajalle tekijänoikeus siihen, jolloin sen nojalla hän saisi tekijän korvauksia mm. kaikista kirjastolainoista koko elinaikansa ja vielä perikunta 70 vuotta hänen jälkeensä. Ja se ei tuntunut minusta reilulta Finneä kohtaan, vaikka kirjan julkaisu ja tulot siitä ovat ihan paikallaan.
Mutta en edes löytänyt vastausta siihen, tuleeko tässä tapauksessa kirjasta uusi teos ja siten kirjan toimittajalle tekijänoikeus.
Pelkkä henkilöluettelo ei tee teoksesta uutta eikä synnytä siihen kirjaan uutta tekijänoikeutta. Henkilöluettelo tuskin on myöskään niin omaperäinen, että se edes ylittäisi ns. teoskynnystä ja saisi itsessään suojaa. Kirjan tehty toimitustyö on ollut sen verran pientä, ettei sekään tuota minulle tekijänoikeutta.
PoistaEn siis saa Finnen teoksesta tekijänoikeuskorvauksia, ainoastaan myydyistä kirjoista maksun. Kustantamoni myynti on sen verran pientä ja hinnat sen verran edullisia, ettei tästä tule järin hyvää tuntipalkkaa, mutta julkaisenkin kirjoja enemmän huvin kuin ansion vuoksi ja siksi, että juuri Finnen teosten kaltaiset vanhat harvinaisuudet olisivat paremmin uusien lukijoiden saatavilla.
Olen muuten julkaissut myös Finnen toisen rikosromaanin Kohtalon käsi uutena, toimitettuna painoksena. Dekkarin ystäville voin myös lämpimästi suositella julkaisemaani Reppurin surmaaja -kokoelmaa, jossa on vanhoja rikoskertomuksia niin suomalaisilta kuin ulkomaalaisilta kirjoittajilta.
Olen lukenut Jalmari Finneltä vain Kiljusen Herrasväki-kirjoja ja niitäkin on uudelleen painettu, hyvä juttu.
VastaaPoistaJoissakin kirjoissa lukee, että vain oikeudenomistajien luvalla, mutta olen lukenut todella vanhoja kirjoja, joista olen vain tyytyväinen, että sain lukea.
Onhan Raamattukin aika vanha teos ja aina vain otetaan uusia painoksia. Taitaa olla rahakas bisnes taustalla.
On tosiaan hyvä juttu, että vanhoja kirjoja julkaistaan uudelleen ja vielä parempi, jos ne löytävät lukijoita.
PoistaKuten tuossa ketjukolaajalle vastasin, minusta on ihan paikallaan, että kirjan julkaisija saa tuloja toiminnastaan. Ja jos onnistuu julkaisemaan menestyskirjan ja myy sitä paljon, hyvä vain, jos syntyy tuottoisaa kirjabisnestä.
Minä vain rupesin miettimään tätä tekijänoikeusasiaa. Totta on, että tämänkin kirjan tekijänoikeus on rauennut, joten kirjan saa julkaista kuka hyvänsä.
Viime lauantaina 22.7. alkoi Yle Radio 1:llä uusintana tämän kirjan pohjalta tehty 12-osainen kuunnelmasarja. Jaksot on puolen tunnin pituisia, voi kuunnella uusintana areenassa. Esitysaika on lauantaisin klo 15. Kuuntelin eka osan, vaikutti oikein jännältä.
VastaaPoista