Yhdeksän kotimaista dekkarisarjaa

Olen koukussa dekkarisarjoihin. Tai pikemminkin olen koukussa siihen, että kun alan lukea jotain kirjasarjaa sen ensimmäisestä osasta, sarjaa on jatkettava julkaisujärjestyksessä. Olen yrittänyt tolkuttaa itselleni, että kirjoja voi lukea sekalaisessakin järjestyksessä, mutta turhaan. Tosin tuo järjestykseen koukkuuntuminen edellyttää sitä, että dekkarisarjan päähenkilö on jollain tapaa kiinnostava, hänen henkilöhahmonsa joko kehittyy johonkin suuntaan tai hänen henkilökohtaisessa elämässään jokin kehittyy tai muuttuu kirjasta toiseen. Esimerkiksi Agatha Christien rikosromaaneja voin lukea missä järjestyksessä vain; Hercule Poirot tai Miss Marple pysyvät samoina ja jokainen heidän ratkaisemansa mysteeri on oma irrallinen tapauksensa.

Seppo Jokisen Koskinen-sarja
Mutta otetaan nyt vaikka Seppo Jokisen tamperelaispoliisi Sakari Koskisesta kirjoittama sarja, josta on juuri ilmestynyt  22. osa Vakaasti harkiten. Aloin lukemalla tai kuuntelemalla viisi ensimmäistä osaa (Koskinen ja siimamies, Koskinen ja raadonsyöjä ja yhteispostaus kolmesta seuraavasta), ja olin ihan sitä mieltä, että seuraavaksi voin tarttua mihin tahansa Koskis-kirjaan, koska komisarion jo tunnen. Mutta niin vain kävi, että parin vuoden tauon jälkeen tartuin kuudenteen kirjaan. Hukan enkelit päättyy siihen, että eronnut Koskinen aprikoi parin eri naisihmisen välillä, keneen alkaisi tutustua paremmin. No, siinä sitä nyt sitten ollaan. En mitenkään voi hypätä seitsemännen osan yli, sillä täytyyhän minun saada tietää, rohkaiseeko Sakari Koskinen mielensä ja jääkö kiihkeältä rikollisten jahtaamiselta aikaa ihmissuhteisiin.

Seppo Jokisen kirjasarjassa kiehtoo kiinnostavien ja yllätyksellisten rikosselvittelyjen lisäksi inhimillinen ote sekä tavallisen tuntuinen suomalainen poliisimies, tavallisen tuntuinen suomalainen työyhteisö ja tavallisen työssä käyvän suomalaisen arjen kuvaus.

Leena Lehtolaisen Maria Kallio -sarja
Leena Lehtolaisen rikoskirjoja olen vuosien varrella lukenut yhden sieltä, toisen täältä, mutta kyllä vain nautin, kun viime vuonna kuuntelin hänen Maria Kallio -sarjaansa järjestyksessä alusta alkaen. Neljästä ensimmäisestä kirjoitin blogiini yhteisesti, viidennestä Kuolemanspiraali erikseen, mutta kuuntelin kirjoja pari muutakin. Sarjassa kiehtoo pitkälti samat asiat kuin Koskinen-sarjassakin: kiinnostavasti, taitavasti ja viihdyttävästi kirjoitetut rikosmysteerit ja suomalaisen poliisin perhearjen(kin) kuvaus. Sarjan kuluessa Maria Kallio tapaa Antin rikosta ratkaistessaan, seurustelee, menee naimisiin, saa lapsia... Eihän niistä nyt voi sikin sokin lukea, kun kaikella on oma elämänmukainen järjestyksensä, eikö? Vaikka kyllä kirjat viihdyttivät silloinkin, kun niitä yksittäin luin, enkä osannut edes kaivata edellistä osaa kirjan rinnalle.

Kati Hiekkapellon Anna Fekete -sarja
Kati Hiekkapellon dekkarisarjassa on ilmestynyt kolme osaa, ja olen lukenut ne kaikki (Kolibri, Suojattomat ja Tumma). Anna Fekete on syntyperältään serbianunkarilainen, joka muutti lapsena Jugoslaviasta Suomeen äitinsä ja veljensä kanssa. Suomalaisessa poliisikunnassa mamu-taustainen konstaapeli on harvinaista herkkua, ja kirjailija tuo sarjaan vankan tietämyksensä maahanmuuttajien tunnoista ja ongelmista. Henkilökohtaista väriä kirjoihin antaa Annan veljen sopeutumattomuus Suomeen ja heidän isänsä kuoleman arvoitus, joka sitten sarjan myötä selviääkin.

Jostain luin, ettei Kati Hiekkapelto jatkaisi enää sarjaa, vaan työn alla on jotain muuta. Sen verran taitavaa ja koukuttavaa tekstiä hän kirjoittaa, että jään mielenkiinnolla odottelemaan. Jonkin yhteiskunnallisen juonteen uumoilen hänellä säilyvän jatkossakin, ja hyvä niin.

Jyrki Heinon Carl Wennehielm -sarja
Jyrki Heino on samoin kirjoittanut kolme dekkaria ja vielä itselleni sopivalla tahdilla. Kun kirjoja ilmestyy vain joka toinen vuosi, sen varmemmin luen ne ennen uuden osan ilmestymistä. Kirjasarjan ehdottomana koukkuna on sen sijoittuminen 1700-1800-lukujen vaihteen Turkuun. Ruotsin vallan loppuvuosien sääty-yhteiskunta tapakulttuureineen ja Ruotsin hoviin liittyvine vehkeilyineen luo oivallisen taustan rikostapauksille. Jotain tapahtuu luutnantti Wennehielmin omassakin elämässä. Sarjan kuluessa hän viettää poikamieselämää (Kellari), rakastuu (Kello) ja saa perheeseensä pienen Sofia Eleonoran (Kelmit). 

Jyrki Heino tuo kirjoihinsa myös mystisiä elementtejä, 1700-luvun hengessä. Kakkososassa harrastetaan alkemiaa ja yritetään valmistaa kultaa, kolmososassa suuremman luokan petkuttaja järjestää näytöksiä, joissa ihmiset voivat saada yhteyden kuolleisiin rakkaihinsa ja saada heiltä viestejä. Taikakonstit eivät minua isommin innosta, mutta kokonaisuutena sarja on oivallisen viihdyttävää historiallista luettavaa. Olenpa oppinut yhtä ja toista Ruotsin vallan ajan historiasta sarjaa lukiessani.

Vera Valan Arianna de Bellis -sarja
Vera Valan dekkarisarja ihastutti minut seuraansa ja luin sitä kolmen kirjan verran (Kuolema sypressin varjossa, Kosto ikuisessa kaupungissa ja Villa Sibyllan kirous). Kirjojen Italia on auringonhehkuinen, valmistuvat ruuat nostavat veden kielelle ja maisemat herättävät matkakuumetta, mutta silti kynnys tarttua muhkeisiin jatko-opuksiin nousi liian korkeaksi. Ehkä kirjoissa on liikaa kaikkea, ja kaikessa viihdyttävyydessään ne vaativat keskittymistä, että sekä antiikin ajan kultit että maailman talouspolitiikka pysyvät edes jollain tapaa selkeinä mielessä. Ehkä vielä palaan Vera Valan kirjojen pariin.

Virpi Hämeen-Anttilan Karl Axel Björk -sarja
Virpi Hämeen-Anttilan dekkarisarja vie herkullisesti 1920-luvun Helsinkiin. Karl Axel Björk on juristi ja sisäasiainministeriön virkamies, joka harrastaa salapoliisitoimintaa vapaa-ajallaan. Kolme kirjaa olen jo lukenut (Yön sydän on jäätä, Käärmeitten kesä ja Kuka kuolleista palaa), neljäs on juuri ilmestynyt Koston kukat, ja saan sen huomenna kirjastosta. 20-luku on kuohuvaa aikaa, itsenäisyys on nuori ja rauha hento, vakoilijoita pelätään, ja yhteiskuntarauhan rikkoontumista. Kirjailija on tehnyt paljon taustatyötä kirjojaan varten, ja se näkyy tekstissä. Björkin oman perheenkin vaiheita seurataan. Kulttuurientutkija isä oli kaukana Siperiassa, kun Venäjällä valta vaihtui ja syntyi Neuvstoliitto, ja siitä pitäen isän kohtalosta ei ole kukaan tiennyt mitään varmaa. Sarjan kolmannessa kirjassa asia selviää.

Timo Sandbergin Otso Kekki -sarja
Otso Kekki on lahtelainen poliisi, joka ratkoo pulmallisia rikoksia niin ikään 20- ja 30-luvuilla, jolloin sisällissodasta on kulunut vasta vähän aikaa ja yhteiskunnassa rajalinjat punaisiin ja valkoisiin ovat vielä selvät, myös poliisivoimissa. Olen lukenut sarjan aloitusosan Mustamäki  ja pidin lukemastani, mutta silti jatko-osiin Häränsilmä ja Murhakuja ei ole tullut vielä tartutuksi. Kun Hämeen-Anttilan 20-lukulaiset ovat enemmän sivistyneistöä ja paremmassa asemassa olevia ihmisiä, Sandbergin poliisi- ja muut henkilöhahmot ovat tavallisen kansan piiristä.

Terttu Autereen Juhani Kuikka -sarja
Vielä kolmaskin kirjailija on sijoittanut rikoskirjansa viime vuosisadan alkupuolelle, sillä Terttu Autereen kirjoissa eletään 30-lukua. Kuka murhasikaan rouva Holmin? aloittaa sarjan, jota suosittelen kaikille kodikkaiden vanhanaikaisten murha-arvoitusten ystäville, joita viehättää nostalginen pikkukaupunkitunnelma sekä ripaus romantiikkaa. Lääninetsivä Kuikka tutkii murhia apunaan äidinkielenopettaja  Onerva Ojala, joten heidän suhteensa kehittyy sarjan edetessä, ja 30-luvun oppikoulujen maailma tulee tutuksi. Sarjan kakkososassa Kuolema Eedenissä ollaan merenrannan tuntumassa täysihoitolassa, joten kesä taitaa olla sille ihan parahultaista lukuaikaa. Viimeksi on ilmestynyt kolmas osa Kaunis mutta kuollut.

Eppu Nuotion Ellen Lähde -sarja
Eppu Nuotiolta olen kuunnellut äänikirjoina kuusiosaisen Pii Marin -sarjan. Siinä rikoksia ratkoo toimittaja Pii Marin, joka tummaihoisena saa paljon rasistista palautetta. Hänenkin tansanialaisen isänsä arvoitus kulkee koko sarjan läpi. Nyt Eppu Nuotio on aloittanut uuden dekkarisarjan, jonka ensimmäinen osa Myrkkykeiso on juuri julkaistu. Sarjan päähenkilö on 58-vuotias Ellen Lähde, innokas martta ja puutarhaihminen, joka nauttii elämästään täysillä. Olen juuri aloittanut kirjan, joten palaan siihen, kunhan saan sen luetuksi. (Päivitys 18.6.: Myrkkykeiso on luettu!)

Eivätköhän nämä riitä näin aluksi, vaikka moni suosittukin dekkarisarja jää luettelosta pois? Osallistun kirjablogien dekkariviikolle, jota vietetään tänä kesänä 12.-18.6.2017. Yöpöydän kirjat -blogi esitteli teemaviikon ja tekee viikolla luetusta yhteiskoosteen.

Tänään maanantaina dekkariviikko käynnistyy tempauksella, jossa tasan tunnin välein, ainakin 12 tunnin ajan, julkaistaan uusi dekkariaiheinen kirjoitus jossain blogissa. Oman kirjoitukseni ajastan ilmestymään klo 12. Edellisen kirjoituksen julkaisi Hurja hassu lukija -blogi, seuraava ilmestyy Kirjojen elämänmullistava taika -blogissa. Yöpöydän kirjat -blogista selviää muut tempaukseen osallistuvat blogit. Dekkariviikon esitteeseen on koottu alkuvuonna ilmestyneet dekkarit.

Salaperäistä ja jännittävää dekkariviikkoa 2017!