lauantai 26. toukokuuta 2018

Aino Kallas: Lähtevien laivojen kaupunki

Aino Kallaksen Sudenmorsian oli minulle melkein maaginen lukukokemus, jonka jälkitunnelmaan vieläkin palaan helposti. Millaisia ovat suomalais-virolaisen kirjailjattaren novellit? Luettavanani on nyt ollut kokoelma Lähtevien laivojen kaupunki.

Novelleja kokoelmassa on kuusi ja lisäksi jonkinlainen sikermä tunnelmapaloja nimellä "Saarenmaalainen intermezzo". Se koostuu kymmenestä erillisestä sivun, parin kirjoitelmasta, joita ehkä voi pitää pienoisnovelleina. Yhdessä ne ovat rakkaudentunnustus Saarenmaalle. Yksi niistä on antanut kokoelmalle nimen.

Kirjan esipuheessa "Omaa ääntä etsimässä" Lea Rojola esittelee kokoelman, jossa näkyy hyvin Aino Kallaksen oman kirjallisen tyylin etsintä. Kirjailija kirjoitti siitä päiväkirjaansa: "Realistinen tekniikka, jonka niin suurella työllä olin jossain määrin omaksunut, ei tyydytä minua enää. Koko kehitykseni on kääntynyt ulkoa sisäänpäin."

Kaksi ensimmäistä novellia muistuttaa vielä Kallaksen aikaisemmasta tuotannosta, ne ovat historiallisia ja realistisia. 

"Bernhard Riives" kertoo talollisesta, joka yhdessä toisten kaltaistensa kanssa ryhtyy kapinaan aatelisia vastaan. Hänet vangitaan, mutta hän kieltäytyy lievemmästä rangaistuksesta, koska sillä tavoin rangaistaan orjia, ei vapaita miehiä. 

"Vanhan Orgin kuolema" on kiihkeä kertomus iäkkäästä, jo palveluksen jättäneestä paimenesta, joka ei malta pysyä poissa moision lehmien luota ja joka unohtaa itsensä pelastaakseen ne tuholta.

"Saarenmaalainen intermezzo" on kirjailijan etsintää, hän on kokeillut eri aiheita ja tyylejä, ja kaikkia sikermän osasia yhdistää Saarenmaa, sen maisemat ja ihmiset. Osa näistä pienoisnovelleista taipuu jo sisäisen maailman puoleen, ja osassa "Tuiskuhiekka" kirjailija pohtii omaa identiteettiään kahden kotimaan välillä:
"Ja niinkuin ajohiekka rauhattomalla retkellään värisee auringossa, niin värisee joskus minunkin maantieteellisesti sitomaton sieluni kaikkeuden kauneudesta, vaikka sen ei koskaan enää ole sallittu tajuta, kuinka autuaallista on rakastaa yhtä maanrahtua yli kaikkien muitten ja yli kaiken ymmärryksen!"
Neljässä muussa novellissa Aino Kallas kuvaa taiten henkilöidensä mielenliikkeitä ja ajatusten aukeamista johonkin uuteen suuntaan. Novellissa "Vieras" vanha nainen ja mies surevat nuorena menehtynyttä tytärtään, kun heidän mökkiinsä osuu vieras, joka on tuntenut tyttären Pietarissa. 

Novellin "Yksi kaikkien edestä" pääosassa on kalastaja Soorun Andres, jonka kyläläiset sanovat sairastuneen pitaaliin. Kylän miesten on päätettävä, miten he suojelevat muita kyläläisiä tartunnalta.

"Lasnamäen valkea laiva" on kokoelman pisin ja perustuu tositapahtumiin. Se kertoo isosta joukosta talonpoikia, jotka myyvät omaisuutensa ja vaeltavat meren rantaan Lasnamäkeen odottamaan profeetan lupaamaa valkeaa laivaa, joka veisi heidät, valitut, autuaammille asuinsijoille. Mukaan tempautuu taikinatiinunsa äärestä kauppiaan vaimo.

Vahvimmin minuun vaikutti novelli "Pimeys" ja sen intensiivinen kuvaus keuhkotautiparantolassa sairastavan henkilön sisäisestä maailmasta. Kallas ei esittele henkilöään juuri muuten, ei kerro nimeä, ikää tai sukupuolta, mutta selvää on, että tämä sairastaa. Potilas tarkkailee lievän kuumeensa muutoksia paperilla, jolle mittauskäyrän pisteitten tanssi kirjataan, ja tunnustelee vointiaan eri päivinä. Jossain sairauden vaiheessa kaikki aistit herkistyvät ja tarjoavat uskomattomia nautintoja. 

Valkoisen talon valkoisessa huoneessa potilas alkaa ajatella kuolemaa: "Kun olemme kaiken muun maailmassa kokeneet, alkaako silloin kuolemanuteliaisuutemme?" Kuumeen hieman noustessa sairaus ja kuolema näyttäytyvät äärettömän kauniina ja aistivoimaisena.
"Jasmiinin tuoksu tekisi kuolemani hiljaiseksi sammumiseksi, ja minun elämäni eroaisi minusta yhtä arvoituksellisesti kuin tuoksu, tämä ääretön joukko äärettömän pieniä ainehitusia, eroaa kukasta yöhön."
Kun kuume laskee, edellisen päivän hurmaavana koettu tauti ja kuolema ovatkin ihan jotain muuta, ja tilalle astuu rumuus,  pimeys ja pelko. Aino Kallas kuvaa sairaan sisäisen kokemuksen ja aistihavaintojen vaihtumista mestarillisesti.

Peukutan novellia "Pimeys" sen näkökulmasta, jonka vaihtumista kirjailija kuvaa sairaan sanoin: "Ja minä tiesin yhtäkkiä, etten mitään tiennyt. En tiennyt vielä mitään taudista enkä kuolemasta."

      Aino Kallas: Lähtevien laivojen kaupunki, 99 s.
      Kustantaja: Suomalaisen kirjallisuuden seura 1995 (1. painos 1913)


KIRJA on kirjastolaina. MUUALLA Kirjojen kamarin Katja luki samasta kokoelmasta novellin "Lasnamäen valkea laiva".
Helmet-lukuhaasteesta kuittaan suorituksen kohtaan "39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama" (Aino Kallas muutti Suomesta miehensä kotimaahan Viroon) sekä osallistun Novellihaaste 2:een, johon saan 7 novellia lisää, kun lasken Intermezzon yhdeksi novelliksi. Rakas Viro -haasteessa tulee tästä lisäpanos naapurimaan 100-vuotisonnitteluihin. #rakasviro

4 kommenttia:

  1. Olet valinnut luettavaksi viehättävän kirjan. Olen lukenut tämän ehkä kymmenen vuotta sitten. Yksityiskohtia en muista, mutta tunnelman muistan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino Kallas osasi tosiaan rakentaa vahvan ja mieleenjäävän tunnelman teksteissään.

      Poista
  2. Luin tämän joskus kymmenisen vuotta sitten lukiolaisena ja lukukokemus oli voimakas. Olin lukenut Kallakselta ennemmin Sudenmorsiamen, Reigin papin ja Barbara von Tisenhusenin, joista pidin paljon. Novellikokoelmasta mieleeni jäi erityisesti Vanhan Orgin kuolema, joka muistuu edelleenkin väkevänä mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhan Orgin kuolema oli kanssa vahvasti kirjoitettu novelli, intensiivinen. Minulla tuo Reigin pappi ja Barbara von Tisenhusen vielä odottavat lukemistaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!