Luinpa itselleni tuntemattoman kotimaisen kirjailijan dekkarin noin niin kuin maistelumielellä. Kysymyksessä on Aura Koiviston Pohjois-Karjalaan nimeämättömälle paikkakunnalle sijoittuva
Sivusaalista. Maaseudun sivukylän rauhallinen ja tapahtumaton arki alkaa väreillä, kun yksi asukkaista kuolee. Unilääkkeitten liika-annostus, kuuluu lausunto. Vainajan löytänyt naapurin kuusikymppinen Saimi ei oikein lausuntoa niele, ja niin tämä Eero-koiran ulkoilutusta ja puutarhanhoitoa harrastava osa-aikainen kirjastonhoitaja alkaa tehdä omia tutkimuksiaan, kun naapurissa kuolee toinenkin ihminen, sinne piipahtanut vieras, ja sen jälkeen vielä muutama muu.
Kirja on kieltämättä sujuvasti kirjoitettu, mutta päällimmäiseksi siitä jää tunne erinomaisen epäuskottavasta juonesta. Ihmisiä kuolee yhä kiihtyvällä tahdilla, ja lyhyistä tuntemattoman murhaajan ajatuskuluista käy ilmi, että jokaisen kohdalla on tarkoitus ollut tappaa toinen henkilö, mutta aina on teko osunut väärään kohteeseen. Lisäksi paikkakunnan poliisi ei kiinnostu tapauksista; hyvä vain kun juopot listivät toisiaan, niin on yhteiskunnalla vähemmän harmia.
En tiedä, onko epäuskottavuus vahinko vai peräti tarkoitettua, näpäytys yhteiskunnalle huono-osaisiin suhtautumisesta, mutta niin tai näin, minulle surmatöitä, niiden tekijän tunarointia ja poliisin yliolkaisuutta on liikaa yhteen kirjaan. Rauhalliseksi dekkarivälipalaksi se kuitenkin käy. Ja ainahan on mukava lukea kirja, joka liittyy jotenkin kirjastoon.
Aura Koivisto: Sivusaalista, 191 s.
Kustantaja: Nordbooks 2016
KIRJA on kirjaston hyllyltä. Se on luettu myös Kirjavinkeissä ja Kirsin kirjanurkassa sekä Mummo matkalla -blogissa.
Kirja on kieltämättä sujuvasti kirjoitettu, mutta päällimmäiseksi siitä jää tunne erinomaisen epäuskottavasta juonesta. Ihmisiä kuolee yhä kiihtyvällä tahdilla, ja lyhyistä tuntemattoman murhaajan ajatuskuluista käy ilmi, että jokaisen kohdalla on tarkoitus ollut tappaa toinen henkilö, mutta aina on teko osunut väärään kohteeseen. Lisäksi paikkakunnan poliisi ei kiinnostu tapauksista; hyvä vain kun juopot listivät toisiaan, niin on yhteiskunnalla vähemmän harmia.
En tiedä, onko epäuskottavuus vahinko vai peräti tarkoitettua, näpäytys yhteiskunnalle huono-osaisiin suhtautumisesta, mutta niin tai näin, minulle surmatöitä, niiden tekijän tunarointia ja poliisin yliolkaisuutta on liikaa yhteen kirjaan. Rauhalliseksi dekkarivälipalaksi se kuitenkin käy. Ja ainahan on mukava lukea kirja, joka liittyy jotenkin kirjastoon.
Aura Koivisto: Sivusaalista, 191 s.
Kustantaja: Nordbooks 2016
KIRJA on kirjaston hyllyltä. Se on luettu myös Kirjavinkeissä ja Kirsin kirjanurkassa sekä Mummo matkalla -blogissa.
Kiitos kirjan esittelystä. Uudet dekkarituttavuudet ovat aina tervetulleita. Taidan laittaa tämän lukulistalle jo senkin vuoksi, että tapahtumat on sijoitettu Pohjois-Karjalaan.
VastaaPoistaDekkareissa on monta kertaa mukavaa paikallista väriiä ja tapahtumapaikkoja. Osa tästä ehkä tapahtuu Joensuussa, jossa Saimin mies on työssä. Kaupunkia ei mainita, mutta työpaikka on yliopistolla.
PoistaTässä Sivusaaliissa porukkaa piisaa ja kaatuu kuin parhaaseen heinäntekoaikaan.
VastaaPoistaMutta: kotoista, positiivisesti kotikutoista, pientä poliittista ja yhteiskunnallista piikittelyä sisällään pitävää suomalaista vanhanajan dekkaria, jonka vuoksi tämä esikoinen poikkeaa sympaattisesti edukseen omille poluilleen luikeroivasta, kikkailevasta ja konstailevasta bulkista:)
Kotikutoista vanhanajan dekkaritunnelmaa tässä oli kyllä, mutta en päässyt tällä kertaa ihan yhtä myönteisiin tunnelmiin kuin sinä. Suomalaista kylätunnelmaa sisältävää leppoisaa lukemista kuitenkin
Poista