sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Sarjakuvaa: Marko Raassinan Kullervo

Kullervo Kalervon pojan tarina Kalevalassa on traaginen. Täytyy tunnustaa, etten muistanut sitä kovin hyvin ja tarkistin juonen pääpiirteet Wikipediasta, ennen kuin kävin lukemaan  Marko Raassinan sarjakuvaa Kullervo.



Kullervo syntyi Väinölässä Kalervon emännälle. Vähän aikaisemmin olivat veljekset riitautuneet, Untamo kävi sotaan Kalervoa ja hänen väkeään vastaan, ja surmasi koko Kalervon suvun. Vain Kalervon raskaana olevan vaimon hän säästi piiakseen. Pian syntyi poika, jolle äiti antoi nimeksi Kullervo. Hänestä Untamo sai väkivahvan, mutta pahasisuisen orjan, jonka elämä joutui väärille raiteille pienestä pitäen. Ei ihme, että vaka vanha Väinämöinen Raassinan sarjakuvan viimeisissä ruuduissa toteaa: "Siinäpä opetus itse kullekin. Älkää lapsosia kaltoin kohdelko, antako tuhmien tuuditella."


Kullervon syntymä (klikkaa kuva suuremmaksi)

Untamo myi hankalan Kullervon seppä Ilmariselle orjaksi, mutta siitä koitui pelkkää harmia, ja Kullervo pakeni. Matkoillaan hän osasi ajatella vain yhtä asiaa: Untamolle olisi kostettava isän ja suvun surma. Matkoillaan hän kuuli, että hänen perheensä olikin säilynyt hengissä ja piileskeli Untamoa kaukana Lapin laidalla. Sinne kävi Kullervon matka, mutta sielläkin tuli harmia harmin päälle. Niinpä Kullervo riensi kostoretkelle Väinölään, Untamon asuinsijoille.


Kullervo kostaa Ilmarisen vaimolle leivästä löytyneen kiven.

Marko Raassina on piirtänyt Kullervon mustavalkoiseksi sarjakuvaksi. Kullervon elämäntarina avautuu Kalevalaa huonosti muistavalle tai tuntevallekin. Kirja rakentuu  kuudesta luvusta, jotka kuljettavat juonta eteenpäin: "Kullervo Kalervonpoika", "Kirous", "Kultainen vaimo" (luvun päähenkilö on Seppo Ilmarinen), "Perhe", "Kosto" ja "Kohtalo". Tekstit ovat kiintoisa sekoitus tätä päivää ja kalevalaista maailmaa. 

Kullervo voisi olla synkkä sarjakuva, sen verran murheellinen Kullervon kohtalo on, paitsi että se ei ole. Raassinalla on teoksessa paljon huumoria. Samalla sivulla voi olla somasti sekaisin vanhaa, kalevalaista sanastoa ja lausemittaa ja nykykieltä. Löytyypä yhdestä ruudusta luullakseni sarjakuvien yleisin repliikkikin, AAARGH!!!, joka Kalevalan tuunaukseen tuotuna jotensakin huvitti minua.

           Marko Raassina: Kullervo, 71 s. 
           Kustantaja: Arktinen Banaani 2016
      

KIRJA on kirjastosta. MUUALLA: Kirjojen keskellä ja Sivutiellä.

Osallistun kirjalla Sarjakuvahaasteeseen sekä Klassikkotuunaus-haasteeseen, jossa luetaan kirjoja, joiden lähtökohta tai esikuva on tunnettu klassikko. 
#klassikkotuunaus

2 kommenttia:

  1. Kalevala on selvästi hyvin inspiroiva aihe sarjakuvan tekijöille. Luin sarjishaastetta varten Genen Kullervon, joka oli futuristinen tulkinta, hurja, mutta hyvä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevala tarinoineen on tosiaan inspiroinut sarjakuvien tekijöitä kuin myös muita taiteilijoita ja kirjailijoita, muusikkoja... Sen kertomukset kiehtovat. Ehkä on myös motivoiduttu tuomaan eepos nykylukijoille näillä erilaisilla tuunauksilla.

      Poista

Kiitos kommentistasi!