Kirsti Ellilä: Lepra

Jälleen kerran tuli todistetuksi, että lukiessaan oppii aina uutta. En nimittäin tiennyt, että Orivedellä Pirkanmaalla on ollut leprasairaala, ennen kuin luin Kirsti Ellilän tuoreen romaanin Lepra. Enkä paljon tiennyt leprasairaudestakaan.

Lepra on Elllän teoksessa paikan kutsumanimi, sitä käytetään Orivedellä sijaitsevasta leprahospitaalista, joka toimi 50-luvulle saakka. Toki lepra on myös sairaus ja syy, miksi kirjan henkilöt ovat päätyneet Lepraan, toiset potilaiksi ja toiset hoitajiksi, talonmieheksi tai keittäjäksi.

Matilda on nelikymppinen diakonissa, joka tulee Lepraan sisarensa Helmin sähkeen kutsumana. Matilda saa Diakonissalaitokselta luvan jättää työnsä Dragsvikin vankileirillä, eletään kaksikymmentäluvun alkupuolta, ja sisar, joka on niin ikään diakonissa ja toimii Lepran johtajattarena, tarvitsee apua. Perillä Matildalle selviää, että Helmi on sairas ja jättää Lepran päästäkseen hoitoon Helsinkiin. Matildasta tulee Lepran uusi johtaja. Sairaalassa kiertää huhuja, että Helmi olisi sairastunut lepraan, ja hoitajia pelottaa.

Lepra sijaitsee viehättävässä ympäristössä maaseudulla, ja sen rakennuksia asuttavat niin potilaat kuin heitä hoitavatkin. Keittiössä valmistuvat ateriat kaikille, ja potilaat auttavat pihalla, pelloilla ja metsässä kukin vointinsa ja kykyjensä mukaan. Hoitajat suojautuvat suojavaattein potilaitten huoneisiin mennessään. Lääkäri käy kirkonkylältä tekemässä kierroksensa ja pitämässä vastaanottoa. Hän on ammatillisesti erittäin kiinnostunut leprasta ja vakuuttunut siitä, että lääketehtaat pystyvät pian kehittämään lääkkeen, joka tehoaa toistaiseksi parantumattomaan sairauteen.

Potilaista Ellilä tarkentaa kirjassaan katseen Auneen, nuoreen naiseen, joka tämän tästä teljetään pimeään komeroon, kun hänet löydetään miesten puolelta, jonne naisten on kielletty menemästä. Aune on joutunut Lepraan jo lapsena, kun hänen ihossaan nähtiin valkoisia läikkiä, eikä hänellä ole ollut muuta kotia sen jälkeen. Haave omasta kodista ja toisenlaisesta elämästä roihahtaa liekkiin, kun sairaalaan tulee kiertelevää ja hurvittelevaa elämää viettänyt Juho.

Leprassa Matilda joutuu kutsumuskriisiin, jossa hän epäilee omaa diakonissan kutsumustaan ja jopa uskoaan Jumalaan. Hänellä olisi ollut mahdollisuus toisenlaiseenkin valintaan, ehkä vieläkään ei ole liian myöhäistä, sillä Nikolai... Samanlaista kamppailua on sisarestaan vieraantunut Helmi joutunut käymään kohdatessaan leprasairaiden kärsimykset, joita voidaan helpottaa vain vähän. Sisaret joutuvat kumpikin ratkaisemaan sen, voivatko he vielä toimia diakonissoina, ovatko he arvolliset työskentelemään saamassan kutsumuksessa ja Jumalalle antamansa lupauksen mukaisesti.

Aunen takia Matildalla on katkerimmat kamppailut. Matilda ei hyväksy komeroon sulkemista, vaan on vakuuttunut, että jokaista sairasta on kohdeltava ystävällisesti ja heille on osoitettava jokaiselle ihmiselle kuuluvaa arvostusta. Mutta riittääkö inhimillinen kohtelu ja ohjaus, kun vastassa on villi elämänjano? Matilda kirjoittaa päiväkirjaansa:

"Miten pitäisi hoitaa sielun kipuja? Miten vastata kärsivälle, joka kysyy, mitä pahaa hän on tehnyt ansaitakseen kohtalonsa. Monelle lepra on ainoa perintö, jonka he ovat saaneet vanhemmiltaan. Jos haluamme vaikuttaa heihin myönteisesti, meidän on nähtävä heidän arvokkuutensa nyt kun sitä ei heissä ole. 

Meidän on rakastettava heitä, vaikka he eivät ansaitse rakkautta. Vain siten heistä voi tulla rakkauden arvoisia."

Kirja päättyy Leprasairaalan lakkauttamiseen 50-luvulla. Sairauteen on kehitetty lääke, eikä uusia sairastuneita tule enää. Lepra on koskettava kirja yhdestä aikansa syrjitystä vähemmistöstä, joka suljettiin pois näkyvistä, pois yhteiskunnasta. Samalla se antaa ajattelemisen aihetta tuon ajan diakonissojen kutsumuksesta ja ankaran kieltäytyvästä elämäntavasta, jota Diakonissalaitos heiltä edellytti. Kirjassa he käyttivät aina diakonissan pukua, eivät saaneet oikeastaan ollenkaan palkkaa eikä heillä saanut olla mitään omaa omaisuutta, mutta Diakonissalaitos antoi heille tietyn summan kuluja varten, kodin ja vaatteet.

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille ja erityisesti Suomen tuntemattomaksi jääneestä (lepran) historiasta kiinnostuneille. Kirsti Ellilä kutoo hyvällä, taipuisalla kielellä useita koskettavia ihmiskohtaloita samaan tarinaan ja saa lukijan pohtimaan kanssaan kärsimystä, kutsumusta, elämää ja sen arvoa. Kirjasta tulee etsimättä mieleen Katja Kallion teos Yön kantaja, romaani niin ikään eristetystä sairaiden yhteisöstä Seilin saarella, jossa hoidettiin mieleltään sairastuneita, tai sellaisina pidettyjä, naisia.

             Kirsti Ellilä: Lepra, 304 s.
             Kustantaja: Arktinen Banaani 2019
             Kansi: Taivo Org


KIRJA on kirjastosta. MUUALLA: Jotakin syötäväksi kelpaamatonta, Kirsin kirjanurkka, Kulttuuri kukoistaa, Tuijata 

Pääsen alkamaan vuoden 2020 Helmet-haasteen, joten listaan aloituksen huumassa kaikki keksimäni sopivat haastekohdat: 7. Kirjassa rikotaan lakia, 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, 18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja, 24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa, 30. Kirjassa pelastetaan ihminen (hukkumasta lampeen), 33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos (leprasairaiden jäsenet putoavat ja ulkomuoto muuttuu), 41. Kirjassa laitetaan ruokaa ja leivotaan, 44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa (sairaalan virallista sekä Matildan ja Helmin välistä) ja 46. Kirjassa on sauna.