Nainen Englannista: Ruth Galloway ja Korppikuningas

Viidennessä Ruth Galloway -sarjan mysteerissä Korppikuningas kirjailija Elly Griffiths tarttuu kirjaimellisesti legendaariseen aiheeseen, kuningas Arturiin. Ruth, forensinen arkeologi, kuulee opiskelutoveriltaan, että yksi heidän joukostaan, Daniel, on kuollut talonsa palossa. Ruth ei ole pitänyt yhteyttä Daniin pitkään aikaan, joten hän hämmästyy, kun kuulee, että Dan, jo opiskelijana erinomainen arkeologi, oli päätynyt pieneen, tuntemattomaan yliopistoon arkeologian opettajaksi.

Pian kuolinviestin jälkeen Ruth saa Danilta kirjeen, jonka mies oli kirjoittanut vähän ennen kuolemaansa. Siinä hän kertoo löytäneensä jotain sensaatiomaisen merkittävää kaivauksilla Prestonissa ja haluaa Ruthin tutkimaan löytöä kanssaan. Hän myös kertoo pelkäävänsä. Sanomatta on selvää, että Ruth kiinnostuu Danin löydöstä ja haluaa nähdä sen. Pian hän saa myös Danin yliopistolta kutsun tulla tutkimaan hänen löytämiään luita, sillä heillä ei ole Dani jälkeen toista arkeologia tehtävään. Dan uskoi luiden liittyvän kuningas Arturiin. Ja millä tavalla!

Tehtävä vie Ruthin ja hänen pikkutyttärensä loman aikana Blackpooliin, kaupunkiin, jossa ei tulisi ilman luulöytöä lomailtua. Se on komisario Nelsonin kotikaupunki, ja sinne suuntaa Nelsonkin vaimoineen lomallaan, sillä hänen entinen työkaverinsa tutkii Danin kuolemaa, joka ei olekaan onnettomuus. Kuka halusi Danin kuolemaa? Liittyikö se hänen arkeologiseen löytöönsä ja kuningas Arturiin? Ruth ja Nelson tietysti kohtaavat, ja kun Nelsonin äiti kutsuu Ruthin kotiinsa aterialle, niin arkeologi kuin komisariokin ovat varuillaan ja vaivautuneita. Onneksi mukana on Ruthin tytön Katen hoitajana druidi Cathbad, sillä hän hurmaa Nelsonin äidin puheillaan ja irlantilaistaustallaan.

Nelson päätyy auttamaan Danin murhan tutkinnassa, kun pari muutakin yliopistoon ja kuningas Arturiin liittyvää hahmoa pääsee hengestään. Mukana häärii kuningas Arturin legendaa ja muistoa vaaliva seura, ufoihin hurahtaneita tutkijoita ja historioitsijoita. Jännitys kiihtyy huippuunsa, kun pikku Kate katoaa huvipuistossa, ja kaikki ovat varmoja, että murhaaja on kidnapannut hänet.

Elly Griffiths on luonut sarjansa päähenkilöstä Ruth Gallowaysta tavallisen ja siksi niin samaistuttavan naisen. Ruth on hyvin urasuuntautunut, forensinen arkeologia on hänen intohimonsa ja hän rakastaa yliopistossa opettamista. On puhdas sattuma, että hän asiantuntijuutensa takia ajautuu auttamaan poliisia vanhoihin henkirikoksiin littyvien luiden tutkinnassa. Kun Ruth yllättäen huomasi olevansa raskaana, hän oli vain iloinen, vaikka ei voinutkaan mennä naimisiin lapsen isän kanssa. Hän halusi lapsen ja hän halusi tulla äidiksi. Kate onkin hänelle tärkeintä maailmassa, vaikka hän monien uraäitien tapaan kokee olevansa huono äiti. Korppikuninkaassa Ruth viimein myöntää itselleen rakastavansa Katen isää.

Nyt taukoa, ja sitten sarjan seuraava kirja Kadonneet ja kuolleet lukuun.

Edelliset Ruth Galloway -mysteerit:
          #1: Risteyskohdat (2009, suomeksi 2017)
          #2: Januksen kivi (2010, suomeksi 2017)
          #3: Jyrkänteen reunalla (2011, suomeksi 2018)
          #4: Käärmeen kirous (2012, suomeksi 2018)

          Elly Griffiths: Korppikuningas, 372 s
          Kustantaja: Tammi 2019 
          Alkuperäinen: Dying Fall 2013 
          Suomentaja: Anna Kangasmaa
          Kansi: Markko Taina

KIRJA on kirjastolaina. Osallistun sillä blogien naistenviikkoon, jossa tänä vuonna luen muutaman naiskirjailijan teoksen. Niiden päähenkilöt ovat naisia ja kukin eri maasta Aloitin Sirkalla.

HELMET-haaste: 34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana.

Nainen Suomesta: Sirkka

Naistenviikko on taas täällä. Kirjoitan sen aikana blogiini parista, kolmesta naiskirjailijan  romaanista. Niistä jokaisessa päähenkilö on nainen, ja kirjailijat ovat eri maista. Aloitan supisuomalaisella Sirkalla, jonka kuuntelin jo keväällä äänikirjana.

Anni Saastamoisen Sirkka on mainio tapaus, hulvaton ja surumielinen samaan aikaan. Tämän sanon sekä kirjasta että sen nimihenkilöstä, Sirkasta.

"Sirkka on sirkoista sirkoin, statisteista paras, massaan katoava myyrä ja puutarhatonttu. Samalla joku mutta ei kuitenkaan kukaan. Sirkka on Sirkka."

Sirkka on yksin elävä sinkkunainen, jolle järjestelmällisyyys ja tehokkuus ovat tärkeitä. Työssään Sirkka on tarkka ja ahkera, ihmisistä Sirkka ei pidä, ja pyrkii elämään niin, että joutuu muiden kanssa tekemisiin mahdollisimman vähän. Töissä on tietysti käytävä ja kaupassa ja kirjastossa, mutta muuten kontaktit rajoittuvat taiteelliseen äitiin ja Nataliaan, johon Sirkka aikoinaan tutustui opiskeluaikana luennolla. Yhdessä vaiheessa oli Sauli, josta Sirkka kyllä piti, mutta Saulia ei ole enää. Saulista ei saa puhua, mutta kummasti hän nousee Sirkan ajatuksiin yhä uudestaan.

Äiti ja Natalia tekevät parhaansa tuodakseen Sirkan säntilliseen elämään väriä ja lämpöä. Äiti vie Sirkan verho-ostoksille, mutta Sirkka ei osta keltaisia verhoja, vaikka suostuu kyllä edellisiä verhoja vaaleampaan harmaaseen. Eräänä päivänä äiti odottaa Sirkan oven takana ja istuu kirkkaankeltaisessa keinutuolissa. Vanhanpiian varusteisiin kun kuulemma kuuluu keinutuoli, ja sellaisen äiti on nyt tyttärelleen hankkinut. Toinen tarpeellinen varuste on kissa, ja sellainenkin Sirkan kotiin päätyy kaikkien ihmeeksi. Ensin yksi ja sitten kohta perään toinen.

Sirkka on oivaltava ja humoristinen kirja. Se on hauska siksi, että se on hauskasti kirjoitettu,  ja haikea siksi, että jotenkin lukijanakin toivon, että Sirkan elämässä olisi enemmän väriä ja lämpöä. Mutta kirja puhuu vahvasti sen puolesta, että jokaisella on oikeus omanlaiseensa tapaan elää. Sellaiseen, mihin elämänrohkeus kunakin aikana riittää. Ei tarvitse taipua tapailemaan menninkäismäistä, brittiläisen poliisisarjan komisarion lailla hymyilevää Kaarlo Orakasta, vaikka kaikki kyselevätkin miesasioista, ellei mies loppujen lopuksi kiinnosta tarpeeksi. Kirja päättyy tyytyväisesti - ja (ainakin melkein) toiveikkaasti.

Kirja sopi mainiosti kuunneltavaksi äänikirjana ja Pirjo Heikkilä lukijaksi juuri tähän teokseen. Ei mikään ihme, että Sirkka voitti Storytel Award -palkinnon vuoden 2019 parhaana äänikirjana kaunokirjallisuuden sarjassa.

        Anni Saastamoinen: Sirkka, äänikirja
         Kustantaja: Kosmos 2019
         Lukija: Pirjo Heikkilä  4 t 5 min

ÄÄNIKIRJAN kuuntelin kuuntelupalvelusta.

Osallistun kirjalla naistenviikkohaasteeseen, jota emännöi Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi. Linkin takaa löytyy lista osallistuvista blogeista.

Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja, koska se sattuu juuri nyt olemaan lukuvinkkinä kotikaupunkini kirjaston nettisivulla.

Jari Järvelä: Tyttö ja pommi

Metro on 19-vuotias tyttö. Hän jakaa aamuöisin lehtiä kotkalaisiin koteihin ja maalaa sitä ennen yön pimeydessä graffiteja poikaystävänsä Rustin ja muutaman muun kanssa. Hän unelmoi taideopinnoista ja Helsinkiin muutosta, mutta Taikin pääsykokeissa hän ei selviytynyt ensimmäisestä vaiheesta jatkoon. 

Metrolle elämä on Rust ja graffitit. Erityisesti junavaunut vetävät Metroa puoleensa: monta kymmentä metriä tyhjää pintaa taideteoksiin! Junat tuovat mieleen kongolaisen isän, joka jätti Metron äidin kanssa kahden, kun Metro oli vielä pieni. Isä ei kestänyt enää suomalaisten rasistisia asenteita ja hyökkäyksiä, vaan muutti Berliiniin.

"Syyskuu oli täydellistä maalausaikaa, yöt olivat jo mustia ja pimeitä, eikä kukaan huomannut, kun liikuimme katuvalojen kehän ulkopuolella. Elokuussa ihmiset viettävät vielä aikaa terasseilla ja hortoilevat myöhään ulkona, ne koettavat kalastaa pakenevasta kesästä viimeiset sametinpehmeät yöt jaksaakseen kulman takana huohottavat koleat kuukaudet."

Metro ja Rust ovat maalaamassa satama-alueella seisovia tavarajunavaunuja. Kaikki valmistelut on tehty hyvin, mutta varovaisia heidän pitää olla, sillä kaikkialla vaanivat Rotat, turvallisuuspalvelun työmiehet, jotka kiinni saadessaan hakkaavat ja pahoinpitelevät graffitintekijät. Metro ja Rust eivät tiedä, että tänä syksyisenä yönä Rotat ovat virittäneet graffitintekijöille ansan. Tavallisen kahden sijaan vartijoita on kätkeytynyt alueelle toistakymmentä. VR ja turvallisuuspalvelu ovat kerta kaikkiaan päättäneet saada töhrijät kiinni ja edesvastuuseen.

Yksi Rotista on kätkeytynyt satamanosturiin tarkkailemaan aluetta ja ennen pitkää hän näkee Metron ja Rustin. Sitten on enää vain ajan - ja varovaisen hivuttautumisen - kysymys, milloin verkko on tarpeeksi kireällä kiinniottoa varten. Graffitintekijät ovat kuitenkin nopeita ja nokkelia ja tottuneet liikkumaan ratapihalla. Kumpikin heistä melkein pääsee pakoon. Melkein. 

Jari Järvelä alkaa esikoisjännärinsä Tyttö ja pommi keskeltä toimintaa. Graffitintekijöiden maailma on omanlaisensa, sitä sävyttää taiteentekemisen, maalaamisen, intohimo ja kapina rahan hallitsemaa arvomaailmaa vastaan. Vähitellen Järvelä lisää vauhtia ja jännitettä, ja tapahtumat kiihtyvät hätkähdyttävään lopputulokseen. Samaa voi sanoa viimeisen luvun poikkeuksellisesta miljööstä, mikä nostaa kiinnostuksen tietää Metron vastaisistakin vaiheista. Niitä riittää kahden kirjan verran, sillä Järvelä kirjoitti graffitintekijöistä trilogian. Tyttöä ja pommia seuraavat Tyttö ja rotta sekä Tyttö ja seinä, jotka menevät lukulistalle.

Tyttö ja pommi on hyvä, vaikuttava. Siinä on syvempiä tasoja kuin tavanomaisessa toimintajännärissä, yhteiskunnallinen ja psykologinen. Järvelä vaihtaa näkökulmaa ja kertojaa Metron ja Jeren, turvallisuuspalvelun työntekijän, välillä. Lukija seuraa mukana ja  antaa myötätuntonsa laskeutua milloin Metron ja Rustin, milloin Jeren puoleen. Kuka on syyllinen ja mihin? Ja mihin koston kierre voi ihmisen syöstä?

Jari Järvelä on taitava sanankäyttäjä. Suomen dekkariseura myönsi Tyttö ja pommi -jännärille Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan. Aikaisemmin olen lukenut Järvelän Finlandia-ehdokkaan Kosken kahta puolta, joka katsoo sisällissodan tapahtumia ja jakolinjoja aikalaisten lasten ja nykypojan silmin.

KIRJA on omasta hyllystä (ostos alelaarista).
MUUALLA: Kirsin kirjanurkka, Luettua elämää, Oksan hyllyltä

        Jari Järvelä: Tyttö ja pommi, 261 s
         Kustantaja: CrimeTime 2014

         Kannen suunnittelu: Jussi Kaakinen 

Vuosi kuvina - Kesäkuu 2020

29.6.2020

Ehdinpäs ottaa kuukauden kuvan eilen, kun aurinko vielä paistoi eikä sateesta näkynyt pisaraakaan. Toukokuun lopun jälkeen lammen rantojen viimevuotiset kuivuneet kaislat ovat antaneet tilaa uudelle vihreälle kasvulle. Kesäkuussa ei ollut enää pelkoa yöpakkasista, joten suihkulähde pääsi kesätöihinsä. Istuin hetkeksi penkille koivun vasemmalle puolelle kuuntelemaan veden mukavan rauhallista ääntä.

Kuvan oikeassa laidassa näkyy sillan pieltä. Sillan alla virtaa vesi Vantaanjoesta lampeen  kaivettua kanavaa pitkin. Alla on kuva kanavan ylittävästä kävelysillasta. Yläkuva on otettu alakuvan vasemmasta reunasta koivun juurelta.

Christina Larsson: M-ryhmä II & III

Nuori poliisi Nora Feller on päässyt erityisiä rikoksia tutkivaan M-ryhmään. Ensimmäinen rikostutkinta, johon hän uudessa ryhmässään osallistuu, on Varbergin kunnanjohtajan murha, joka selviää vähän liiankin helposti löytyvien todisteiden ansiosta. Sen tapauksen Christina Larsson kertoo teoksessa M-ryhmä I ja jatkaa Noran ja M-ryhmän tarinaa teoksissa M-ryhmä II ja M-ryhmä III.

Varbergin murhan jälkeen Nora saa niin sanotusti levätä laakereillaan kolme viikkoa. Hänelle ei anneta uusia työtehtäviä M-ryhmässä, vaan hän saa luvan kanssa pitää lomaa. Sitten tulee kutsu uuteen tutkimukseen, ja Nora toteaa jossain vaiheessa, että joko hänelle ei anneta mitään työtä tai sitten hän saa painaa ympäripyöreitä päiviä. 

Liikenainen Louise Brobacke on löydetty kotinsa uima-altaasta hukkuneena kädet ja jalat nippusitein sidottuina. M-ryhmä kutsutaan tutkimaan murhaa paikallisen poliisin harmiksi. Brobackella on miehensä kanssa useita liikeprojekteja ja nyt myös kiistanalainen sopimus saastuneen ranta-alueen puhdistuksesta.

Onko Brobacken liiketoimissa kaikki laillista ja onko kaupungin johtotehtävissä olevat sotkeutuneet suhmurointiin heidän kanssaan? Brobacken firma on käyttänyt henkilöstönvuokrausyritystä, joka on tuonut heille työmiehiä Latviasta. Nyt miehet ovat äkillisesti kadonneet paikkakunnalta, kun poliisi on alkanut etsiä Louise Brobacken murhaajaa ja tutkia heidän liikeasioitaan. Oliko jollakin syy vaientaa Louise? Miksi?

Nora Feller saa myös yllättäen puhelun Ulrikilta, työtoverilta entisestä työpaikasta Katrineholmista. Hän haluaa puhua Noran kanssa tapauksesta, jota he tutkivat yhdessä, ennen kuin Nora siirtyi M-ryhmään. Nora oli silloin varma, että erään kuolleena löytyneen miehen tapauksessa oli jotain hämärää, vaikka rikostutkimus aikanaan keskeytettiin. Nyt Ulrik on vakuuttunut siitä, että Nora oli silloin oikeassa, mutta Nora ei halua alkaa kaivella menneitä.

Heti samaan syssyyn M-ryhmä kutsutaan Katrineholmiin, jonka poliisilaitoksella Nora työskenteli ennen M-ryhmää. Oikeuslääkäri on julmasti tapettu. Nora onkin kaupungissa sopivasti, sillä hänen äitinsä on saanut aivoinfarktin ja on sairaalassa hoidettavana. Lisäksi Nora kuulee, että Ulrik on kuollut, pudonnut jyrkänteeltä. Hänen jäljiltään löytyy itsemurhaviesti, mutta Ulrikin vaimo ja appi ovat varmoja, ettei Ulrik ollut aiheuttanut omaa kuolemaansa.

M-ryhmä löytää oikeuslääkärin elämästä ja kuolemasta yllättäviä asioita, mutta jälleen murhaan syyllinen ja todisteet löytyvät liian sopivasti. Lavastaako joku johtolankoja? Miksi? Mikä M-ryhmässä ja sen jäsenissä on oikein vialla? Ja miten oikeuslääkärin ja Ulrikin kuolemat liittyvät toisiinsa?

M-ryhmän taustalla olevat voimat ovat yhteiskunnan vaikuttajia, ja koko kuvio osoittautuu suuremmaksi ja monimutkaisemmaksi kuin Nora osaa aavistaa. Tai edes saa tietää, ennen kuin hän irtisanoutuu työstään M-ryhmässä. Lukijallle tilanne selviäää lopussa, mutta joutuvatko oikeat syylliset rangaistaviksi mistään M-ryhmän tutkimista rikoksista? Niin M-ryhmän kuin Norankin tulevaisuus jää auki.

M-ryhmän osat ovat kieltämättä koukuttavia kuunneltavia, mutta rikokset niissä ovat liian kuvottavia ollakseen minun makuuni. En tiedä, jatkaako Larsson M-ryhmän tai Noran tarinaa uusissa kirjoissa, mutta minun tekee seuraavaksi mieleni etsiytyä vähän tavallisempien (ja vähemmän julmien ja sairaiden) rikosten pariin, kun jännitys alkaa taas  vetää puoleensa.

          Christina Larsson: M-ryhmä I ja M-ryhmä II, äänikirjat
          Kustantaja: Word Audio Publishing 2020
          Alkuperäiset: Sektion M II & Sektion M III 2019, suom. Pirjo Lintuniemi
          Lukija: Karolina Kudjoi, 5 t 57 min & 6 t 10 min
          Kannet: Nils Olsson

ÄÄNIKIRJOIHIN sain kuunteluoikeuden kustantajalta. Kiitokset!

Osallistun kirjalla kirjablogien dekkariviikkoon. 
Lista muista mukaan ilmoittautuneista blogeista löytyy luetut.nyt -blogista.

Aikaisemmin viikolla kirjoitin Sujata Masseyn 1920-luvun eksoottiseen Intiaan sijoittuvasta rikosromaanista Satapurin jalokivi.

Sujata Massey: Satapurin jalokivi

Korona-aikaan julkaistiin sentään uusia kirjoja, vaikkei niitä saanutkaan kirjastosta ennen toukokuun puoliväliä. Onneksi olin varannut hyvissä ajoin Sujata Masseyn Intiaan sijoittuvan historiallisen mysteerin Satapurin jalokivi. Perveen Mistry tutkii -sarjan ensimmäinen osa Murha Bombayssa oli koukuttava ja tutustutti minut Intian ensimmäiseen naispuoliseen asianajajaan Perveen Mistryyn, joka on kuvitteellinen hahmo, mutta saanut inspiraationsa tosielämän asianajajasta Cornelia Sorabjista.

Satapurin jalokivessä Perveen Mistry saa jälleen lainopillisen tehtävän sukupuolensa takia. Tällä kertaa hän joutuu matkustamaan Bombaysta pieneen Satapurin ruhtinaskuntaan vuoristoiselle maaseudulle. Satapurin maharadža on kuollut pari vuotta sitten ja hänen alaikäinen poikansa vuosi sitten. Kuolleen prinssin nuorempi veli, vasta kymmenvuotias Jiva Rao, on tuleva hallitsija, mutta hän nousee valtaistuimelle vasta kahdeksantoistavuotiaana. Siihen asti hänen valtakuntaansa hallitsee pääministeri yhdessä englantilaisen poliittisen asiamiehen kanssa. 

Asiamies on myös prinssin edunvalvoja, joka vastaa hänen sekä hänen pikkusiskonsa ja äitinsä, edesmenneen maharadžan lesken, hyvinvoinnista. Asiamiehen tehtävä on haastava, sillä häntä ei edes päästetä palatsiin. Niin Jiva Raon leskiäiti kuin hänen leski-isoäitinsäkin noudattavat nimittäin purdah-sääntöjä ja elävät eristyksissä palatsissaan. He eivät voi puhua kenenkään ulkopuolisen miehen kanssa.

Niinpä Perveen Mistry, vuonna 1921 Intian ainoa naisasianajaja, ottaa vastaan toimeksiannon brittihallinnolta. Jiva Raon äiti ja isoäiti ovat riitautuneet siitä, missä Satapurin tulevan hallitsijan tulisi käydä koulua. Äiti haluaisi lähettää pojan Englantiin sisäoppilaitokseen, isoäiti taas pitäisi pojan palatsissa yksityisopettajan opetuksessa. Perveenin tehtävä on haastatella kumpaakin maharania, tutustua poikaan ja antaa suositus pojan koulunkäynnistä brittiläisen edunvalvojan puolesta.

Perveen matkustaa junalla ja postihevosen vaunuissa vuoristoon ja majoittuu englantilaisten vierastaloon. Hänen yllätyksekseen asiamies, Colin Sandringham, on naimaton mies, ja Perveen miettii, mitä mieltä hänen vanhempansa olisivat hänen yöpymisestään poikamiehen vieraana, vaikka talossa onkin vierashuoneita pitkä rivi ja palvelijoita eri tehtäviin. Seuraavana päivänä Perveen kannetaan kantotuolissa viidakon läpi Satapurin palatsiin, jonne matka kestää pari tuntia. 

Satapurin palatsissa tunnelma on ankea, sillä kaikki tuntuvat surevan vielä maharadžan ja hänen poikansa kuolemaa. Maharadža kuoli koleraan auttaessaan sairaita kyläläisiä, mutta oliko hänen poikansa metsästysretkellä tapahtunut kuolema onnettomuus vai jotain muuta? Pojan äiti on varma, ettei hänen poikaansa raadellut tiikeri tai leopardi, kuten sanottiin, vaan että hänet murhattiin. Siksikin hän haluaa lähettää nuoremman poikansa Englantiin, jossa hän olisi turvassa palatsissa vaanivalta pahalta.

Jotain pahaenteistä palatsissa on Perveeninkin mielestä, ja hän varmistuu kruununprinssiä uhkaavasta vaarasta, kun hän itse joutuu myrkytysyrityksen uhriksi. Kun kruununprinssi katoaa palatsista, Perveen kiirehtii selvittämään asiaa. Onko Jiva Rao kaapattu vai lähtenyt omille teilleen? Pahat aavistukset mielessään Perveen ratsastaa viidakkoon löytääkseen pojan, ennen kuin on liian myöhäistä, ja joutuu uudelleen hengenvaaraan. Lopussa kaikki salaperäiset tapahtumat saavat selityksensä.

Ilmassa on romantiikkaakin, ainakin melkein, kun Perveen ja komea Colin Sandringham  ovat kiinnostuneita toisistaan. Mutta voi, Perveenhän on jo naimisissa, kuten Murha Bombayssa -kirjan lukeneet tietävät. Vaikka hän asuu erossa miehestään eivätkä he tule enää palaamaan yhteen, Perveen ei tule saamaan avioeroa. Parsinaiset saavat eron vain, jos heidän miehensä ovat pahoinpidelleet heitä niin tuntuvasti, että he ovat menettäneet esimerkiksi jalkansa tai silmänsä. Kirjan loppu enteilee kuitenkin orastavalle romanssille jatkoa. Näin mikäli Jiva Raon äidin suunnitelmiin on luottamista.

Satapurin jalokivi on kiehtovan eksoottinen lukukokemus, joka sijoittuu 1920-luvulle, Intian viidakoihin ja palatseihin. Enpä tiennyt juuri mitään Intian historian siitä ajasta, jolloin britit hallitsivat osaa siitä, ja kirjan hahmoissa henkilöityvät erilaiset suhtautumistavat eurooppalaisiin hallitsijoihin ja heidän asiamiehiinsä. 

         Sujata Massey: Satapurin jalokivi : Perveen Mistry tutkii, 407 s.
         Kustantaja: Gummerus 2020
         Alkuperäinen: The Satapur Moonstone 2019 
         Suomentaja: Maija Heikinheimo  ;  Kansi: Anja Reponen

KIRJA on kirjastolaina. 
MUUALLA: Kirjavinkit/Marja-Liisa, Ruusun nimi

Osallistun kirjalla kirjablogien dekkariviikkoon, jota vietetään parhaillaan. luetut.net -blogista löytyy luettelo viikkoon ilmoittautuneista blogeista.

Helmet-haasteessa kirja sopii kohtiin 30. Kirjassa pelastetaan ihminen, 41. Kirjassa laitetaan ruokaa, 49. Vuonna 2020 julkaistu kirja.