Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies

Elämä on ollut hektistä eikä ole ollut sisäistä tilaa uppoutua tukeviin teoksiin. Lukunälkää lievittääkseni tartuin jälleen dekkariin, nopealukuiseen ja viihdyttävään. Jo jonkin aikaa tutustumislistalla on ollut kotimaisia rikoskirjailijoita, ja nyt luin Seppo Jokisen esikoisen vuodelta 1996, Koskinen ja Siimamies.

Sakari Koskinen on keski-ikäistyvä rikosylikonstaapeli Tampereen Hervannasta. Tässä sarjan alkavassa kirjassa hän työtovereineen ratkaisee tapausketjua, joka alkaa hervantalaisen lukiolaistytön löydyttyä siimalla surmattuna aivan kotinsa lähistöltä. Samoilla kulmilla liikkuu nuorten nahkatukkajengi, ja niinpä syyllistä etsitään heidän joukostaan, erityisesti kun kuollut tyttö on nähty porukan pomon tyttöystävänäkin.

Tapauksen mittasuhteet kasvavat, kun löytyy toinen, samalla tavalla tapettu tyttö ja kun iltavuorosta palaavan sairaanhoitajan päälle hyökätään samoin aikein. Syyllisen mielenliikkeitä näytetään lukijalle lyhyissä kursiivilla painetuissa luvuissa. Monen koukeron ja ajatuspolun sekä tehokkaan poliisityön jälkeen syyllinen selviää poliiseille, ja teon taustalta paljastuu surullinen ihmiskohtalo. Siinä sivussa selviää melkein sattumalta toinenkin tutkinnan alla oleva rikosjuttu.

Koskinen on monella tapaa perinteinen poliisiromaanin sankari: lähes nelikymppinen, pitkään poliisina ollut ja jo paljon nähnyt, kotona vaimo ja poika, työpaikalla pienoisyhteisö erilaisine tyyppeineen ja suhteineen. Hän näyttäytyy varsin tavallisena, rehellisenä ja ammattitaitoisena suomalaisena poliisina, joka itse kokee olevansa sosiaalisesti kömpelö. Erilaista hänessä ovat hänen rentoutushetkensä, joissa "Syvää rentoutusta kesti kenties kymmenen minuuttia. Sitten työasiat alkoivat tuikkia mieleen selkeinä ja jäsentyneinä. Eilisen tapahtumat kertaantuivat ajatuksissa kuin nauhurilla toistettuina." Kun Koskinen miettii, mitä hänen vanhempi kollegansa, nyt pitkällä sairaslomalla oleva Roine, ajattelisi asioitten tilasta, ja yrittää ajatella kuin hän, mieleen tulee Henning Mankellin Wallander, joka hänkin yritti joskus solmuisissa tapauksissa ajatella, mitä edesmennyt työtoveri olisi tehnyt.

Koskinen ja siimamies oli ihan kelpo aloitus kirjailijalta, jonka dekkareista on tullut varsin suosittuja genrestä pitävien keskuudessa. Myös Booksy aloitti Jokiseen tutustumisen tästä kirjasta, Annika taas luki sen toistamiseen.

KIRJAN lainasin kirjaston varastosta. Tampere on vahvasti läsnä teoksessa, joten kirjaan suorituksen Oi maamme Suomi! -haasteeseen (Pirkanmaa).


Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies, 245 s.
Kustantaja: Karisto 1996