tiistai 31. heinäkuuta 2018

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen (Klassikkohaaste 7)


Kuin surmaisi satakielen on upea kirja, jonka lukeminen jätti kylläisen olon. Kirja on pienen tytön kasvukertomus ja oikeussalidraama samoissa kansissa ja häkellyttävä teos ihmisoikeuksista Yhdysvaltojen etelävaltioissa 1930-luvulla. Harper Lee (1926-2016) julkaisi esikoiskirjansa vuonna 1960, ja se voitti hänelle Pulitzer-palkinnon vuotta myöhemmin. Hänen toista romaaniaan saatiinkin sitten odottaa puoli vuosisataa.

Romaanin minäkertoja on Jean Louise Finch eli Scout, joka asuu Alabamassa Maycombin pikkukaupungissa asianajajaisänsä ja neljä vuotta vanhemman veljensä Jemin kanssa. Kirjan alussa Scout on lähes kuusivuotias, mutta ehtii varttua yhdeksän ikäiseksi kirjan tapahtumien aikana. Scout ja Jem viettävät hieman raisua, mutta turvallista lapsuutta, ja heidän yksinhuoltajaisänsä kasvattaa heitä vakaalla ja viisaalla tavalla. Yksi isän. Atticuksen, vakaumuksista on, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, olivat he sitten mustia tai valkoisia, rikkaita tai köyhiä, vanhasta suvusta tai eivät. Muuten Maycombissa ihmiset luokitellaan eriarvoisiksi, ja alimmalla tasolla ovat neekerit, kirjan sanaa käyttääkseni.

Tapahtumat huipentuvat, kun Atticus Finch määrätään puolustamaan mustaa työmiestä, jota syytetään valkoisen naisen raiskauksesta. Asianajaja on perusteellinen ja taitava ja osoittaa oikeudenistunnossa, miten asiat ovat todellisuudessa tapahtuneet. Mutta kykeneekö alabamalainen valamiehistö tekemään muuta päätöstä kuin tuomitsemaan mustan miehen syylliseksi?

Kirja on hauska, siinä on paljon tilannehuumoria, lasten oivaltavaa kaupunkilaisten tarkkailua sekä sanailua isän kanssa, joka käyttää lapsiinsa samoja puhumisen lahjoja, mitä hän tarvitsee käräjäsalissa pyrkiessään vakuuttamaan valamiehet todisteillaan. Scout on melkoinen pakkaus, rohkea ja hellyttävä, ja isänsä lapsena kasvanut veljensä tavoin ehdottoman oikeudenmukaiseksi. Kirja on liikuttava ja koskettavakin. Tarinan tapahtuma-aikaan Amerikan sisällissodan loppumisesta oli kulunut 70 vuotta, mutta Alabamassa otettiin ensiaskeleita kaikkien ihmisten ihmisarvon tunnustamisessa. On traagista ja valitettavaa, että kirja on edelleen ajankohtainen.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka eivät ole sitä vielä lukeneet. Minulla se päätyi klassikkohaasteen lukemiseksi melkein vahingossa, kun ensimmäinen valintani, Gone With the Wind, osoittautui melkein 900 sivullaan liian järeäksi näillä heinäkuun helteillä. Sisältö kyllä sopi viihdyttäväksi kesäkirjaksi. Palaan siihen blogissa syksyn tultua. 


         Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen, 408 s.
         Kustantaja: Gummerus 2015 (13. painos, 1. p. 1961)
         Alkuperäinen: To Kill a Mockingbird, 1960
         Suomentaja: Maija Westerlund


KIRJA on kirjastolaina. Osallistun kirjalla Kirjabloggaajien Klassikkohaasteen 7. osaan. Haastetta emännöi Unelmien aika -blogi. Kooste kaikista luetuista klassikoista löytyy täältä.

Helmet-lukuhaasteessa kuittaan tällä kohdan "47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta" ja Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "kukkia", sllä kannen laidoilla on erilaisia kukkia. Osallistun myös Yhdysvallat-haasteeseen, jossa sijoitan sen kohtaan "Klassikko".

Aikaisemmin luettuja klassikkoja:
    Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
    Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
    Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
    Klassikkohaaste 4: Maria Jotunin Arkielämää
    Klassikkohaaste 5: F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus

    Klassikkohaaste 6: Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri 

6 kommenttia:

  1. Hienon klassikon olet valinnut luettavaksi. Luin tämän uudestaan viime kesänä, ja tykkäsin edelleen. Hyvin on aikaa kestänyt. Sinulla on ollut hyviä klassikkovalintoja vuosien mittaan. - Mukavaa alkavaa elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä hieno klassikko, vieläkin on aivan vaikuttunut olo. Klassikkohaaste on innoittanut minut lukemaan sellaisia nimeltä tuttuja klassikkoja, joihin ei ole aiemmin tullut tartutuksi - sehän on tarkoituskin!

      Sinullekin mukavaa elokuuta!

      Poista
  2. Tämä on hieno kirja. Näen Atticuksessa samaa kuin Nelson Mandelassa ja Barack Obamassa, Kaikki kolme ovat "idoleitani", joskin Atticus on fiktiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Atticus on kunnioitettava idoli, Mandelaa ja Obamaa unohtamatta. Ihailen kirjassa Atticuksen rohkeutta, suoraselkäisyyttä, oikeudenmukaisuutta, ja hänen viisauttaan lastensa kanssa. Kyllä kannatti lukea tämä kirja, vaikka se tuli kin lukuun kakkosvalintana.

      Poista
  3. Olipa mielenkiintoista lukea ajatuksiasi kirjasta - aika samanmielisiä olimme tästä klassikosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina mukava lukea postauksia samaan aikaan luetuista (tai blogatuista) kirjoista.

      Poista

Kiitos kommentistasi!