Verenpisara matkaa oululaisen papintyttären korissa Etelä-Hämeeseen Oittiin. Eletään kesää 1917, ja Saara on saanut ensimmäisen työpaikkansa opettajana Koskivuoren kartanon koulussa, jonka kartanonherra ja tulitikkutehtaan sekä sahan omistaja on perustanut torppareidensa ja työläistensä lapsille.
Ensimmäisten joukossa Saaraa tervehtii kartanon sisäpiika, Koiviston torpan tyttö Vappu. Nuoret naiset ovat samanikäisiä, ja heidän välilleen syntyy ystävyys, joka joutuu koetelluksi, kun kummankin yhteiskunnallinen asema ja niiden myötäiset aatteet tahtovat lyödä kiilaa heidän väliinsä. Tosipaikan tullen eroavaisuudet kuitenkin joutuvat syrjään ja toista autetaan. Sama pätee kartanonherraan ja hänen torppariinsa, joiden välille on syntynyt vahva side vuosikymmenten aikana.
Vuosien 1917 ja 1918 yhteiskunnallista mullistusta seurataan Enni Mustosen Verenpisara ikkunalla -romaanissa milloin Saaran, milloin Vapun kertomana. Suomalaiset eivät ole samanmielisiä maan itsenäistymisestä. Vielä enemmän mielipiteet eroavat siitä, miten maan asiat tulisi järjestää itsenäistymisen jälkeen. Niin kartanon kuin torpankin väki joutuu pyörteisiin, joissa ensin punaiset valtaavat Oitin seudun, pitävät esikuntaansa Koskivuoren koulussa ja kartanon väkeä kotiarestissa. Vapun veljet tempautuvat mukaan taisteluihin, jotka päättyvät valkoisten lyödessä punaisten joukot. Talven pakkasissa Oulusta tuotu verenpisara kuolee ikkunalla, suru-uutisiltakaan ei vältytä sodan jälkimainingeissa, mutta kesän tultua Saara saa pistokkaan, josta kasvaa uusi kukka.
Verenpisara ikkunalla on nopealukuinen ja viihdyttävä romaani, joka aloittaa Koskivuori-sarjan. Ensimmäinen osa sijoittuu Suomen historian ajanjaksoon, joka herättää vieläkin voimakkaita tunteita. Asiat kuvataan kahden tavallisen, mutta olosuhteiden eri puolille heittämän naisen sanoin. Näin lukijakin näkee tapahtumat kummankin taisteluosapuolen silmin, näkee niin hyvän kuin pahankin, ja näkee, mitä sota tekee ihmisille, naisille ja lapsille, jotka joutuvat sen jalkoihin. Kaiken keskellä on tilaa romantiikalle, mutta sota ei voi olla vaikuttamatta sydämen asioihinkaan.
Juoni alkaa Saaran kuvaamana, ja mihin hän lopettaa, siitä Vappu jatkaa, ja näin vuoro ja näkökulma vaihtuvat läpi kirjan. Mustonen on käyttänyt samaa tekniikkaa toisessakin sarjassa, Järjen ja tunteen tarinoita, joissa niin ikään Suomen historiaa katsellaan Helsingissä opiskelevan papintyttären ja samassa talossa asuvan maalta muuttaneen piian silmin. Amma luki Koskivuori-sarjan ensin, ja hänestä Järjen ja tunteen tarinoita oli vanhan toistoa, kun asetelma ja aikakausi oli sama. Itse kuuntelin Järjen ja tunteen tarinoita äänikirjoina työmatkoilla muutama vuosi sitten, joten kuuntelustako johtuu, ettei ensimmäinen Koskivuori-kirja tuntunut toistolta, vaikka samoja teemoja molemmissa pyöritetäänkin.
Kirja on nopeaa kesälukemista Suomen historiasta ja viihderomaaneista pitäville.
Tämä sopii sekä maakuntahaasteeseen Kanta-Hämeen valloituksen vahvistamiseksi että kukkahaasteeseen.
Enni Mustosen Koskivuori-sarja:
1. Verenpisara ikkunalla 1998
2. Ruiskukkaseppele 1999
3. Kielon jäähyväiset 2000
KIRJAN lainasin kotikaupungin kirjastosta.
Ensimmäisten joukossa Saaraa tervehtii kartanon sisäpiika, Koiviston torpan tyttö Vappu. Nuoret naiset ovat samanikäisiä, ja heidän välilleen syntyy ystävyys, joka joutuu koetelluksi, kun kummankin yhteiskunnallinen asema ja niiden myötäiset aatteet tahtovat lyödä kiilaa heidän väliinsä. Tosipaikan tullen eroavaisuudet kuitenkin joutuvat syrjään ja toista autetaan. Sama pätee kartanonherraan ja hänen torppariinsa, joiden välille on syntynyt vahva side vuosikymmenten aikana.
 |
Enni Mustonen: Verenpisara ikkunalla, 331 s.
Kustantaja: Otava 1998
|
Vuosien 1917 ja 1918 yhteiskunnallista mullistusta seurataan Enni Mustosen Verenpisara ikkunalla -romaanissa milloin Saaran, milloin Vapun kertomana. Suomalaiset eivät ole samanmielisiä maan itsenäistymisestä. Vielä enemmän mielipiteet eroavat siitä, miten maan asiat tulisi järjestää itsenäistymisen jälkeen. Niin kartanon kuin torpankin väki joutuu pyörteisiin, joissa ensin punaiset valtaavat Oitin seudun, pitävät esikuntaansa Koskivuoren koulussa ja kartanon väkeä kotiarestissa. Vapun veljet tempautuvat mukaan taisteluihin, jotka päättyvät valkoisten lyödessä punaisten joukot. Talven pakkasissa Oulusta tuotu verenpisara kuolee ikkunalla, suru-uutisiltakaan ei vältytä sodan jälkimainingeissa, mutta kesän tultua Saara saa pistokkaan, josta kasvaa uusi kukka.
Verenpisara ikkunalla on nopealukuinen ja viihdyttävä romaani, joka aloittaa Koskivuori-sarjan. Ensimmäinen osa sijoittuu Suomen historian ajanjaksoon, joka herättää vieläkin voimakkaita tunteita. Asiat kuvataan kahden tavallisen, mutta olosuhteiden eri puolille heittämän naisen sanoin. Näin lukijakin näkee tapahtumat kummankin taisteluosapuolen silmin, näkee niin hyvän kuin pahankin, ja näkee, mitä sota tekee ihmisille, naisille ja lapsille, jotka joutuvat sen jalkoihin. Kaiken keskellä on tilaa romantiikalle, mutta sota ei voi olla vaikuttamatta sydämen asioihinkaan.
Juoni alkaa Saaran kuvaamana, ja mihin hän lopettaa, siitä Vappu jatkaa, ja näin vuoro ja näkökulma vaihtuvat läpi kirjan. Mustonen on käyttänyt samaa tekniikkaa toisessakin sarjassa, Järjen ja tunteen tarinoita, joissa niin ikään Suomen historiaa katsellaan Helsingissä opiskelevan papintyttären ja samassa talossa asuvan maalta muuttaneen piian silmin. Amma luki Koskivuori-sarjan ensin, ja hänestä Järjen ja tunteen tarinoita oli vanhan toistoa, kun asetelma ja aikakausi oli sama. Itse kuuntelin Järjen ja tunteen tarinoita äänikirjoina työmatkoilla muutama vuosi sitten, joten kuuntelustako johtuu, ettei ensimmäinen Koskivuori-kirja tuntunut toistolta, vaikka samoja teemoja molemmissa pyöritetäänkin.
Kirja on nopeaa kesälukemista Suomen historiasta ja viihderomaaneista pitäville.
Tämä sopii sekä maakuntahaasteeseen Kanta-Hämeen valloituksen vahvistamiseksi että kukkahaasteeseen.
Enni Mustosen Koskivuori-sarja:
1. Verenpisara ikkunalla 1998
2. Ruiskukkaseppele 1999
3. Kielon jäähyväiset 2000
KIRJAN lainasin kotikaupungin kirjastosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!