Kustantaja: Avain 2011. 115 s. Alkuteos Geschichte vom alten Kind, 1999 Kääntäjä: Mari Janatuinen |
Vanhan lapsen tarinan tyttö löytyy kadulta tyhjä ämpäri kädessään eikä sano mitään. Hän tietää kertoa, että on neljätoista vuotta vanha, mutta ei nimeään tai sitä, missä asuu. Hän sanoo olevansa orpo, ja hänet viedään lastenkotiin.
Lastenkodissa, kirjan loppuun asti, hän on vain tyttö, ilman nimeä ja lähes kokonaan ilman ääntä. Hän on yksin ja hapuilee tietä muitten lasten maailmaan. "Tyttö etsii, hän hakee sanoja, ja vaikkei hänen sanavarastossaan ole sinänsä vikaa, sen läpi kuultaa aina musta, ammottava tyhjyys kuin reikäisestä lavasteesta."
Ajan myötä eristyneisyyden keskelle pääsee valonsäteitä. Tyttö ei puhu, mutta toiset lapset puhuvat hänelle asioistaan, sillä hän kuuntelee, hyvin. Toiset taas huomaavat, että hänestä voi hyötyä, häntä voi pyytää toimittamaan kaikenlaisia palveluksia.
Tyttö on sairas ja joutuu ensin sairashuoneeseen ja sitten sairaalaan. Lääkärit ovat ymmällään hänen oudon tautinsa ja kaiken hänelle tapahtuvan kanssa.
Kirjan loppu onnistui yllättämään minut ja jätti jälkeensä monia kysymyksiä.
Lukumaratonin jälkeen kirjoitin, että tämä oli erikoinen kirja. Luin siitä pätkiä uudelleen tätä kirjoittaessani, mutta en vieläkään päässyt sisälle tytön maailmaan ja mitä hänelle tapahtui. Tyttö ja kirja jätti lohduttoman olon. Ehkä olo on sama, mikä tytöllä on maailmassa: kadulla nimettömänä tyttönä, lastenkodissa yksinäisenä, sairaalassa ilman mitään. Erpenbeck taitavasti herättää lukijoissaan sen saman tunteen, mitä tyttö elää. Ehkä juuri lohduttomuuden takia en vieläkään tykästynyt tytön tarinaan.
Laillani hämmentyneitä ovat ollet kirjoittajat blogeissa Järjellä ja tunteella sekä Lukuneuvoja. Le Masque Rougessa kirjaa luettiin ensimmäisessä kimppalukumaratonissa. Kirjainten virrassa Hanna yhdisti tarinan vertauskuvana Itä-Saksan historiaan.
KIRJAN houkutuin lainaamaan kirjastosta lukumaratonia varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!