Satupäivän iloksi luin Hannu Mäkelän Kun lintu laulaa viime perjantaina, mutta viikonlopun työputken takia kirjoitan siitä vasta tänään. Kirjaston satuhyllyltä valitsin tämän kirjan, koska en ole aikaisemmin lukenut Mäkelältä yhtään lastenkirjaa, ja Kaarina Kailan kuviin ihastuin jo Raili Mikkasen historiallisten nuortenkirjojen kansissa. Itse satupäivästä innostuin Opuscolo - kirjasta kirjaan -blogista, jossa vietettiin kokonaista satuviikkoa menneellä viikolla.
Kun lintu laulaa kertoo häkkilinnusta, joka laulaa ihanaa surumielistä laulua häkissään. Laulu on niin kaunista, että ihmiset luulevat linnun laulavan onnestaan ja tuovat sille kaikenlaisia herkkupaloja. Tosiasiassa lintu pyytää laulullaan päästä häkistään.
Eräänä päivänä häkin ovi jää raolleen ja huoneen ikkuna auki, ja lintu lennähtää pihalle ja edelleen metsään. Nyt lintu on onnellinen ja laulaa puun oksalla ihanasti. Mutta yön tullessa maailma on pimeä ja kylmä. Tiaiset hylkivät lintua, ja rastas neuvoo lähtemään etelään talvea pakoon.
Monen kylmän ja pimeän jälkeen lintu löytää takaisin taloon, jossa on lämmin. Siellä asuu myös pieni tyttö, joka kuulee linnun laulun ja ymmärtää vapauden kaipuun.
"Mutta tyttö avaa häkin oven, ja ottaa oven pois, heittää sen roskakoriin. Ja tarttuu sitten häkkiin ja kantaa sen ullakolle. ja lintu kotvan katselee ja lentää sitten perässä. Koska ovea ei ole häkissä..." (s. 33)
Paitsi Kailan kuvitus, myös Hannu Mäkelän teksti on kaunista ja sisältää monia tasoja. Satu kertoo unelmista ja vapauden kaipuusta, unelmien valumisesta tyhjiin, sinnikkyydestä, pelon voittamisesta ja uudesta luottamuksesta. Pidin.
Hannu Mäkelä: Kun lintu laulaa, 36 s.
Kustantaja: Otava 1991
Kuvitus: Kaarina Kaila
Hannu Mäkelä: Kun lintu laulaa, 36 s.
Kustantaja: Otava 1991
Kuvitus: Kaarina Kaila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!