Kirjan alussa pidin Kaisaa kirjan päähenkilönä. Kaisa on murrosikäinen nuori, joka asuu pappansa ja Katariinan luona, kun hänen vanhempansa ovat Italian-matkalla. Pappa, Kaisan äidin Ilonan isä, soittaa mandoliinia ja näpräilee ja kirjoittelee piharakennuksen verstaassaan. Katariina taas on papan, Juhanin, toinen vaimo, joka muutti asumaan Juhanin ja Ilonan kotiin monta vuotta sen jälkeen, kun Ilonan äiti oli kuollut syöpään. Kaisa pitää niin papasta kuin Katariinastakin, jonka kanssa hän polkee herätyskokouksiin papan tietämättä. Ilona on jyrkästi kieltänyt Katariinaa viemästä tyttöä moisiin hullutuksiin, ja siksi sinne mennään salaa. Ja Katariinan ja muiden rukouspiiriläisten kanssa Kaisa pääsisi myös Israelin-matkalle. Niin on Katariina luvannut ja säästänyt rahaa sitä varten.
Kirjassa on monta aikatasoa. Teoksen alkupuoliskolla ne lomittuvat ja limittyvät toisiinsa eri henkilöiden kertomina. Kaisa elää tytön elämäänsä ja kertoo retkistään Katariinan kanssa ja leikeistään yläkerran vuokralaisen pojan Tuomaksen kanssa. Katariina kertoo saarnaajan kokouksista ja haaveilee Israelin-matkasta Israel-tyttönsä kanssa samalla, kun suree tunnelukkojaan ja kosketuksen puutetta. Juhani kirjoittelee kirjelappusia ajat sitten kuolleelle vaimolleen.
Miettinen vie lukijaa mielensä mukaan menneeseen ja vielä menneisempään ja taas tähän hetkeen. Minun oli kirjan alussa vaikea tietää, kuka oli kertojana ja kenen silmin välähdyksiä näytettiin, ja valpastuin jokaisen lyhyen luvun alussa, jotta ymmärtäisin kertojan äänen, ajan ja paikan.
Sitten sivulla 95 kaikki muuttui, alkoi Katariinan tarina. On vuosi 1966, ja Katariina muuttaa Juhanin ja Ilonan kotiin häitten jälkeen. Uusperheen ihmissuhteet ovat monimutkaisia. Ensimmäinen vaimo on monin tavoin läsnä, ei vähiten kaksoissiskossaan, joka asuu yläkerrassa miehensä kanssa. Katariinan oma lapsuuskoti kuuluu äidin äänessä hänen päänsä sisällä: "Usko vaan, kyllä se Luoja siulle vielä kostaa. Siusta ei oo kenellekään iloks."
Tarina hyppää eteenpäin kymmenen vuotta, on Ilonan ylioppilaskirjoitusten aika. Katariinan menneisyys tulee aivan liki Katariinaa ja hänen perhettään. Ja lukijaa, joka myötäelää. Tunnepitoiset kokoukset, läheisyyden vaikeus ihmissuhteissa ja kaipuu Israeliin saivat selityksensä.
Kirjan lopussa palataan taas alun rakenteeseen, jossa aikatasot ja kertojat vuorottelevat. Jäin aavistelemaan, mitä Israelin-matkalla oikein tapahtui ja kuka loppujen lopuksi teoksessa oli Israel-tyttö.
Kirjan alun lukeminen tuntui hieman takkuiselta, mutta lopusta katsoen Katariinan tarina tuntuu kokonaiselta. Surulliselta, mutta vaikuttavalta ja eheältä, siihen on saatu taitavin keinoin psykologista syvyyttä. Ehkä jossain vaiheessa luen sen uudelleen ja katson, onko lopusta käsin helpompi ymmärtää niitä alun näkökulman ja ajan vaihdoksia. Itse asiassa odotan mielenkiinnolla, millaisen kirjan Miettinen kirjoittaa seuraavaksi, sen verran vaikutuin tästä ensimmäisestä.
Niina Miettinen on kotoisin Joensuusta, ja vaikkei kaupunkia mainita nimeltä kirjassa, sieltä ilmeisesti löytyy sen tapahtumapaikka, ainakin kaupunkia tuntevien Lumiomenan Katjan ja Mari A:n kirjablogin mukaan. Kirjallisena. Minna puolestaan kirjoitti tänään, että israel-tyttö on yksi Helsingin Sanomien kymmenestä esikoiskirjapalkintofinalistista. Myös Arja Kulttuuri kukoistaa -blogissa on lukenut kirjan.
KIRJAN lainasin kirjastosta. Osallistun sillä Oi maamme Suomi! -haasteeseen (Pohjois-Karjala). Mielestäni se sopii myös Aviojuonia-haasteeseen, sen verran keskeistä roolia Katariinan ja Juhanin avioliitto näytteli teoksessa.
Niina Miettinen: Israel-tyttö, 233 s.
Kustantaja: Teos 2013
Ulkoasu: Camilla Pentti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!