torstai 19. kesäkuuta 2014

Kesälukumaraton 19.6.2014 - Nyt mennään!


Logo: M. Carole

Tästä se lähtee, kesälukumaraton 2014 nimittäin. Tempauksen alku löytyy Annamin blogista Anna minun lukea enemmän. Viime vuonna osallistuin vastaavaan puuhaan ja olin ihan ähkyssä paljosta lukemisesta ja jälkeenpäin tuumailin, ettei taida olla minun juttuni. Vaan enpä voinut vastustaa kiusausta liittyä mukaan tähän joukkohullutukseen nytkin. Vakaa aikomus on pitää vauhti sen verran tasaisena, ettei ähkyä synny, ja tehdä muutakin kuin vain lukea.

Olen ollut päivän töissä ja kotiutunut sieltä vähän aikaa sitten. Ruokaostokset juhannusta varten hoitelin jo eilen. Nyt kahvikuppi toiseen ja kirja toiseen käteen, sohvan nurkkaan lokoisaan olotilaan ja hep, se alkaa! 

Tänne käyn päivittämässä maratonin edistymistä:


Lukumaratonin aloitus 19.6. klo 17.30

Silmäilin omia hyllyjä ja kirjastosta hamstrattua kesäpinoa ja ensimmäiseksi luettavaksi valitsin Fred Vargasin dekkarin Sinisten ympyröiden mies. On hyvä lukufiilis, joten aloitan tutustumalla itselleni uuteen dekkaristiin.

Palaan blogiin viimeistään illan päätteeksi.


Päivitystä 20.6. klo 12.50

Illalla jäi palaamatta blogiin. Luin Vargasia myöhään, mutta en saanut kirjaa kuin puoliväliin. Nukuin hyvin ja pitkään ja kaikenlaisten kotoisten aamupuuhastelujen jälkeen olen palannut kirjan ääreen ja tartuinkin vaihteeksi Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike -kirjaan, jonka parissa olen viihtynyt hyvän tovin.

Palaan blogiin kuittaamaan maratonin lopetuksen ja sivumäärän. Taas mennään.

Päätös häämöttää 20.6. klo 17.15

Tämä maratoni on ollut mukavan letkeä, kävelyvauhdilla etenevää matkantekoa, jossa on aikaa jäänyt maisemien ihailuun, puroilla ja sivupoluilla poikkeiluun ja kaikenlaiseen oheispuuhailuun. Siispä luetut kirjat ja sivumäärät ovat, mitä ovat. itselleni tästä kesälukumaratonista jäi oikein hyvä mieli, ei ähkyä eikä pakkoa missään.

Luin 
Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies, noin puolet, 145 sivua
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike, 130 sivua
Lastenkirja Pikkuveli Tuulispää, 25 sivua

Yhteensä siis 2 ½ kirjaa ja 300 sivua. Tulipa sopivan tasainen sivumäärä!

Kirjoihin palaan arvioissa myöhemmin. Nyt kiiruhdan maalle ja juhannuskokkoa katsomaan.

Hyvää juhannusta lukijoilleni!

2 kommenttia:

  1. Aloitin viime vuoden yhteismaratonin dekkarilla ja minulle se ainakin toimi. Toivottavasti valitsemasi dekkari on vetävä tapaus. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On mennyt TOSI rennoissa merkeissä tämä maraton, mutta Vargasin kirja oli kyllä hyvä aloitus. Jossain vaiheessa blogissa enemmän siitä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!