Outoja asioita tapahtuu Ehtoolehdossa, helsinkiläisessä vanhusten palvelutalossa. Kun asukkaiden kunto heikkenee ja muisti huononee, heidät sijoitetaan lukkojen taakse dementikkojen Ryhmäkotiin, jossa he pikatahtia muuttuvat kasveiksi. Kun yksi Ehtoolehdon asukkaista viedään hoitoon Meilahden sairaalaan, tapahtuu ihme ja hänen dementiansa paranee. Mitä Ehtoolehdossa oikein tehdään siellä asuville ja miksi?
Kuolema Ehtoolehdossa on hupaisa kirja, tämän tästä nauroin ääneen mummojen puuhille ja tokaisuille. Kun ikää on 94 tai 92 v, asiat voi sanoa niin kuin ne ovat, eikä tarvitse yrittää sanoa jotain muuta, kuin mitä itse ajattelee. Tästä Minna Lindgren punoo keskusteluja, jotka tuntuvat koomillisilta. Myös palvelutalon asukkaiden ajanvietto on lystikästä seurattavaa: pirteät mummelit huvittelevat vierailemalla toistensa asunnoissa murukahvilla, maksalaatikolla ja punaviinillä, ajelevat raitiovaunuilla pitkin Helsinkiä ja käyvät tuttujen - ja välillä vieraiden - hautajaisissa. Romantiikkakin kukkii.
Huumorin kautta voi kertoa vakavista asioista kuten vanhusten hoidon tilasta Suomessa sekä hyvän ja pahan häilyvistä rajoista ja ilmiasuista. Siellä, missä pitäisi olla hyvää hoivaa, onkin pahaa, kun taas sieltä, missä voisi kuvitella olevan rikollista, löytyykin hyvää. Kun Siiri, 94 v, pyörtyy palvelutalon toimistossa eikä häntä auteta, hänen naapurinsa ja hyvä ystävänsä Irma, 92 v, haluaa tehdä valituksen. Siiri tulee tietämään, että Irma on tehnyt monia valituksia eri instansseihin Ehtoolehdon henkilökunnasta ja toiminnasta. Nyt Irma on kuitenkin nopeasti käynyt muistamattomaksi, nukahtelevaksi ja vainoharhaiseksi ja viedään siksi viimein Ryhmäkotiin. Siiri oivaltaa, että Irmalle on annettu lääkkeitä, jotka ovat tehneet hänestä dementikon.
Irmaa auttaakseen Siiri jatkaa Anna-Liisan, 92 v, kanssa selvitystyötä Ehtoolehdon hämäryyksistä. On tulipaloa, avuksi tuleva taksikuski, joka osoittautuu helvetin enkeliksi, hautajaisia ja häät. Ja aina välillä ajellaan raitiolinjojen kaikkia reittejä ja käydään kahvilassa Raitioliikennemuseon kahvilassa. Matkalla Siiri ihailee yhden ja toisenkin kuuluisan arkkitehdin suunnittelemia pääkaupungin rakennuksia.
Minna Lindgren on kirjoittanut hauskan kirjan, jossa on paljon vakavaa asiaa. Kieli on sujuvaa ja lohkaisut mainioita. Rikosromaaninakin kirjaa voi pitää, sillä mummot metsästävät hämärien puuhien syyllisiä ja paljastavat heidät, mutta avoimeksi jää, joutuvatko syylliset koskaan vastuuseen teoistaan. Ehkä se selviää seuraavassa osassa, joka on itse asiassa jo ilmestynyt nimellä Ehtoolehdon pakolaiset. Täytyypä hankkiutua senkin äärelle, kun haluan nauraa ja samalla saada ajateltavaa.
KIRJAN lainasin kirjastosta. Sitä on luettu ja siitä on blogattu paljon. Amma piti kirjasta ja Annami viihtyi, vaikkei aivan lämmennyt sille. Kummaltakin löytyy lisää linkkejä arvioihin. Haasteosallistus: Rikoksen jäljillä Oksan hyllystä -blogissa.
Huumorin kautta voi kertoa vakavista asioista kuten vanhusten hoidon tilasta Suomessa sekä hyvän ja pahan häilyvistä rajoista ja ilmiasuista. Siellä, missä pitäisi olla hyvää hoivaa, onkin pahaa, kun taas sieltä, missä voisi kuvitella olevan rikollista, löytyykin hyvää. Kun Siiri, 94 v, pyörtyy palvelutalon toimistossa eikä häntä auteta, hänen naapurinsa ja hyvä ystävänsä Irma, 92 v, haluaa tehdä valituksen. Siiri tulee tietämään, että Irma on tehnyt monia valituksia eri instansseihin Ehtoolehdon henkilökunnasta ja toiminnasta. Nyt Irma on kuitenkin nopeasti käynyt muistamattomaksi, nukahtelevaksi ja vainoharhaiseksi ja viedään siksi viimein Ryhmäkotiin. Siiri oivaltaa, että Irmalle on annettu lääkkeitä, jotka ovat tehneet hänestä dementikon.
Irmaa auttaakseen Siiri jatkaa Anna-Liisan, 92 v, kanssa selvitystyötä Ehtoolehdon hämäryyksistä. On tulipaloa, avuksi tuleva taksikuski, joka osoittautuu helvetin enkeliksi, hautajaisia ja häät. Ja aina välillä ajellaan raitiolinjojen kaikkia reittejä ja käydään kahvilassa Raitioliikennemuseon kahvilassa. Matkalla Siiri ihailee yhden ja toisenkin kuuluisan arkkitehdin suunnittelemia pääkaupungin rakennuksia.
Minna Lindgren on kirjoittanut hauskan kirjan, jossa on paljon vakavaa asiaa. Kieli on sujuvaa ja lohkaisut mainioita. Rikosromaaninakin kirjaa voi pitää, sillä mummot metsästävät hämärien puuhien syyllisiä ja paljastavat heidät, mutta avoimeksi jää, joutuvatko syylliset koskaan vastuuseen teoistaan. Ehkä se selviää seuraavassa osassa, joka on itse asiassa jo ilmestynyt nimellä Ehtoolehdon pakolaiset. Täytyypä hankkiutua senkin äärelle, kun haluan nauraa ja samalla saada ajateltavaa.
KIRJAN lainasin kirjastosta. Sitä on luettu ja siitä on blogattu paljon. Amma piti kirjasta ja Annami viihtyi, vaikkei aivan lämmennyt sille. Kummaltakin löytyy lisää linkkejä arvioihin. Haasteosallistus: Rikoksen jäljillä Oksan hyllystä -blogissa.
Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa, 302 s
Kustantaja: Teos 2013
Kansi: Jenni Saari
Kustantaja: Teos 2013
Kansi: Jenni Saari
Mielenkiintoinen ja uudenlainen lähestymustapa käsitellä vanhenemiseen liittyviä asioita! olen kuullut tästä paljon hyvää, saattaa olla, että poimin tämän jossakin vaiheessa itsekin luettavaksi.
VastaaPoistaTässä oli tosiaan mielenkiintoinen ote vanhenemiseen. Humoristiset tilanteet nostivat esiin esim. sen että vanhusten puolesta usein ajatellaan ja toimitaan kyselemättä, mitä he itse haluaisivat ja toivoisivat. Mutta onneksi on sisupusseja, jotka eivät tyydy siihen,
VastaaPoistaVoi kunpa tämä olisi ollut minullekin näin hyvä ja iloa tuottava!
VastaaPoistaHuomasin blogistasi, ettei tämä oikein maistunut. Kaikista kirjoista ei voi pitää ja aina ei ole oikea aika kaikelle. Minulle Ehtoolehto sattui ilmeisen sopivaan rakoon.
Poista