Suomen sataa itsenäistä vuotta on juuri juhlittu, ja mukana juhlimassa on ollut koko joukko suomalaisia, joiden synnyinmaa on kaukana täältä. Nasima Razmyar oli vain viisivuotias, kun hänen perheensä muutti Afganistanista Moskovaan. Isästä tuli suurlähettiläs Neuvostoliittoon, ja hän edusti maataan myös Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa. Kolme vuotta myöhemmin valta Afganistanissa vaihtui, ja uudistusmielinen poliitikko-isä Daoud Razmyar tiesi, että sinne palaaminen tietäisi hänelle kuolemaa. Yhden matkalaukun kanssa perhe pakeni Suomeen, jossa isä oli käynyt useasti, ja joutui Helsingin kautta Rovaniemen vastaanottokeskukseen. Siitä on nyt 25 vuotta.
Raila Kinnunen on kirjoittanut kirjan Nasima Razmyarista, Vuoden Pakolaisnaisesta 2010 ja Suomen ensimmäisestä pakolaistaustaisesta kansanedustajasta. Sitä varten hän on haastatellut Nasimaa useaan kertaan sekä tavannut myös tämän vanhemmat ja keskustellut heidän kanssaan. Nasima osoittautuu erittäin ahkeraksi, määrätietoiseksi ja sisukkaaksi pienestä tytöstä alkaen. Hän ystävystyy helposti, minne tahansa meneekin, on utelias kaiken ympärillä olevan suhteen, rohkea ja peloton. Tavattoman sympaattinen ja auttavainen avun tarpeessa oleville.
Ei ihme, että Nasimasta on tullut pakolaisten ja maahanmuuttajien puolestapuhuja. Suomalaisten on helppo hyväksyä maahanmuuttajatarina, jossa nuori nainen on määrätietoisesti opiskellut täydellisen suomen kielen, käynyt ansiotyössä kouluvuosista alkaen ja on verkostoitunut monelle taholle. Hänen oma isänsä on tukenut ja kannustanut häntä pärjäämään kaikessa missä kantasuomalaisetkin, mutta vuosien työkokemus maahanmuuttajanaisia auttavassa järjestössä on näyttänyt Nasimalle elämän karumman puolen, pahoinpitelyt ja alistamisen, pakkoavioliitot ja tyttöjen ympärileikkausten seuraukset.
Nasimasta jää tuntu, että kirja kertoo melkoisen poikkeuksellisesta pakolaisnaisesta. Sellaisesta, joka on sinnikkäästi ja lahjakkaasti opiskellut ja tehnyt töitä sen eteen, että löytää paikkansa elämässä ja Suomen yhteiskunnassa. Ja joka ei halua profiloitua yhden asian ihmisenä, vaan haluaa tulla nähdyksi yleispoliitikkona. Kansanedustajan työ on osoittautunut hankalammaksi kuin hän odotti, turhauttavaksikin, sillä ei ole ollut niin helppo viedä eteenpäin itselleen tärkeitä asioita kuin hän vaalien alla uskoi. Kirjassa saa SDP:n kansanedustajana työskentelevä poliitikko-Nasimakin suun vuoron, elämäkerturi on ottanut mukaan yhden hänen eduskunnassa pitämänsä puheen sekä aika tavalla hänen poliittista pohdintaansa.
Teos ei kuitenkaan ole pelkkää politiikkaa. Nasima Razmyar muistelee aurinkoista lapsuuttaan ja sukulaisiaan Kabulissa, ylellistä surrlähettilään asuntoa Moskovassa ja ystäviä siellä, parin huoneen kaksiota Rovaniemen pakolaiskeskuksessa ja ensimmäistä koulupäiväänsä ummikkona - ja sinä päivänä saatua ensimmäistä suomalaista ystävää. Raila Kinnunen kirjoittaa hellyttävästi Nasiman suhteesta vanhempiinsa ja varsinkin isäänsä sekä avioliitosta suomenruotsalaisen Johan Fagerin kanssa ja ensimmäisen lapsen odotuksesta.
Nasiman elämä koskettaa, mutta ehkä vielä enemmän hänen isänsä. Monta maata nähneenä hän valitsi pakolaiseksi lähtiessään Suomen uudeksi kotimaakseen ajatellen lastensa parasta. Täällä heillä olisi parhaat mahdollisuudet koulutukseen ja turvalliseen elämään. Se merkitsi kuitenkin sitä, että isälle itselleen ei mahdollisuuksia avautunut siitä huolimatta, että hän oli kielitaitoinen, suorittanut taloustieteen loppututkinnon sekä Kabulin että Moskovan yliopistoissa ja olisi tehnyt mitä tahansa työtä, jos sitä olisi hänelle järjestynyt. Tuohon aikaan Suomeen tuli vielä harvoja turvapaikanhakijoita. Onkohan Suomi oppinut mitään kotouttamisesta neljännesvuosisadassa?
Nasima Razmyar on suomalainen, mutta myös afganistanilainen, ja osaa nähdä maamme hyvät puolet, mutta myös yhteisöllisyyden puutteen ja monien ihmisten yksinäisyyden. Raila Kinnunen on äänittänyt Nasiman kanssa käymänsä keskustelut ja purkanut ne kirjan tekstiksi, jossa kuuluu Nasiman oma ääni. Kirjassa on paikoin toistoa - kun haastateltavan kanssa keskustellaan useaan kertaan, väistämättä asioita ja mielipiteitä tulee sanotuksi uudelleen, vaikka ne olisi jo edellisellä kerralla tullut sanotuiksi. Tältä osin kirja olisi hyötynyt tiivistämisestä ja turhan toiston karsimisesta. Plussaa annan teoksen kuvaliitteestä, vauvakuvissa Nasima on vanhempiensa sylissä Kabulissa ja viimeisessä otoksessa hän marssii Helsingissä vuoden 2016 rasismin vastaisessa mielenosoituksessa.
Raila Kinnunen: Nasima, 268 s. + kuvaliite
Kustantaja: Tammi 2017
Kansi: Markko Taina; kannen kuva Pertti Nisonen
KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA: Kirjojen maa
HAASTEET: Helmet 2018 (12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja), 100 suomalaista kirjaa (no 86), Muuttoliikkeessä- sekä Naisen tie -lukuhaasteet.
Ei ihme, että Nasimasta on tullut pakolaisten ja maahanmuuttajien puolestapuhuja. Suomalaisten on helppo hyväksyä maahanmuuttajatarina, jossa nuori nainen on määrätietoisesti opiskellut täydellisen suomen kielen, käynyt ansiotyössä kouluvuosista alkaen ja on verkostoitunut monelle taholle. Hänen oma isänsä on tukenut ja kannustanut häntä pärjäämään kaikessa missä kantasuomalaisetkin, mutta vuosien työkokemus maahanmuuttajanaisia auttavassa järjestössä on näyttänyt Nasimalle elämän karumman puolen, pahoinpitelyt ja alistamisen, pakkoavioliitot ja tyttöjen ympärileikkausten seuraukset.
Nasimasta jää tuntu, että kirja kertoo melkoisen poikkeuksellisesta pakolaisnaisesta. Sellaisesta, joka on sinnikkäästi ja lahjakkaasti opiskellut ja tehnyt töitä sen eteen, että löytää paikkansa elämässä ja Suomen yhteiskunnassa. Ja joka ei halua profiloitua yhden asian ihmisenä, vaan haluaa tulla nähdyksi yleispoliitikkona. Kansanedustajan työ on osoittautunut hankalammaksi kuin hän odotti, turhauttavaksikin, sillä ei ole ollut niin helppo viedä eteenpäin itselleen tärkeitä asioita kuin hän vaalien alla uskoi. Kirjassa saa SDP:n kansanedustajana työskentelevä poliitikko-Nasimakin suun vuoron, elämäkerturi on ottanut mukaan yhden hänen eduskunnassa pitämänsä puheen sekä aika tavalla hänen poliittista pohdintaansa.
Teos ei kuitenkaan ole pelkkää politiikkaa. Nasima Razmyar muistelee aurinkoista lapsuuttaan ja sukulaisiaan Kabulissa, ylellistä surrlähettilään asuntoa Moskovassa ja ystäviä siellä, parin huoneen kaksiota Rovaniemen pakolaiskeskuksessa ja ensimmäistä koulupäiväänsä ummikkona - ja sinä päivänä saatua ensimmäistä suomalaista ystävää. Raila Kinnunen kirjoittaa hellyttävästi Nasiman suhteesta vanhempiinsa ja varsinkin isäänsä sekä avioliitosta suomenruotsalaisen Johan Fagerin kanssa ja ensimmäisen lapsen odotuksesta.
Nasiman elämä koskettaa, mutta ehkä vielä enemmän hänen isänsä. Monta maata nähneenä hän valitsi pakolaiseksi lähtiessään Suomen uudeksi kotimaakseen ajatellen lastensa parasta. Täällä heillä olisi parhaat mahdollisuudet koulutukseen ja turvalliseen elämään. Se merkitsi kuitenkin sitä, että isälle itselleen ei mahdollisuuksia avautunut siitä huolimatta, että hän oli kielitaitoinen, suorittanut taloustieteen loppututkinnon sekä Kabulin että Moskovan yliopistoissa ja olisi tehnyt mitä tahansa työtä, jos sitä olisi hänelle järjestynyt. Tuohon aikaan Suomeen tuli vielä harvoja turvapaikanhakijoita. Onkohan Suomi oppinut mitään kotouttamisesta neljännesvuosisadassa?
Nasima Razmyar on suomalainen, mutta myös afganistanilainen, ja osaa nähdä maamme hyvät puolet, mutta myös yhteisöllisyyden puutteen ja monien ihmisten yksinäisyyden. Raila Kinnunen on äänittänyt Nasiman kanssa käymänsä keskustelut ja purkanut ne kirjan tekstiksi, jossa kuuluu Nasiman oma ääni. Kirjassa on paikoin toistoa - kun haastateltavan kanssa keskustellaan useaan kertaan, väistämättä asioita ja mielipiteitä tulee sanotuksi uudelleen, vaikka ne olisi jo edellisellä kerralla tullut sanotuiksi. Tältä osin kirja olisi hyötynyt tiivistämisestä ja turhan toiston karsimisesta. Plussaa annan teoksen kuvaliitteestä, vauvakuvissa Nasima on vanhempiensa sylissä Kabulissa ja viimeisessä otoksessa hän marssii Helsingissä vuoden 2016 rasismin vastaisessa mielenosoituksessa.
Raila Kinnunen: Nasima, 268 s. + kuvaliite
Kustantaja: Tammi 2017
Kansi: Markko Taina; kannen kuva Pertti Nisonen
KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA: Kirjojen maa
HAASTEET: Helmet 2018 (12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja), 100 suomalaista kirjaa (no 86), Muuttoliikkeessä- sekä Naisen tie -lukuhaasteet.
Asiallinen ja hyvä bloggaus, ja hyvää pohdintaa.
VastaaPoista(Ikävää että on työttömyyttä. Ainakin nykyään Suomessa on ongelma saada töitä vaikka on akateeminen loppututkinto, ja mahdollisuudet heikkenevät, jos on työttömyydessään ajautunut jatko-opiskelijaksi ja on tohtori).
Kiitos, Jokke!
PoistaJoo, työttömyys on tosi ikävää, osui se sitten kenen tahansa kohdalle. Erityisen ikävää, kun kestää pitkään.
Nasima on kiinnostava henkilö. Hänen tarinansa voisi joskus lukea. Harmi vain, että kaikille pakolaisille ei käy elämässä näin hyvin. Tunnen kyllä itsekin yhden pakolaisen, joka on ihan hyvin menestynyt, toimii yrittäjänä ja on saanut suomalaisia ystäviä eli on hyvin kotoutunut.
VastaaPoistaSuomalaisen ystävän, edes yhden, saaminen saattaakin olla avaimena kotoutumiseen. Jotain sellaista Nasimakin sanoi tässä kirjassa ja puhui omasta kokemuksestaan.
Poista