Laila Kohonen: Miehuuskoe 1917

   -- Suomi... Suomi on itsenäinen! Penkku huohotti ja heilutti sähkösanomaa. -- Tässä lukee, että Suomi on julistautunut itsenäiseksi! 

   Kaikki halusivat nähdä sähkösanoman. Vilhokin työntyi muiden joukkoon ja kurkotti kaulaansa nähdäkseen sen. Se oli pitkä, kapea paperinsuikale. 

   Miehet tuijottivat hetken toisiinsa sanattomina. Heidän kasvonsa loistivat riemusta, ja he ryntäsivät halaamaan toisiaan. Penkku sieppasi Vilhon syliinsä ja rutisti niin että kylkiluihin sattui.

Sen 13-vuotispäivänsä Vilho muistaisi lopun ikäänsä. Venäläiset sotilaat olivat ottaneet hänet vangiksi, ja hän kuuli, että Suomi on julistautunut itsenäiseksi. Uutinen itsenäisyydestä oli Vilholle ja vangituille aikuisille miehille myös tie vapauteen, sillä Venäjän sotilaiden komentajalla ei ollut enää oikeutta eikä haluakaan pitää vankeina toisen maan kansalaisia.

Syntymäpäiviä edeltävänä kesänä Vilho kiertää järven puolelta Olavinlinnan jyrkkiä kallioita kiipeillen ja alla olevaa voimakasta virtaa uhmaten. Miehuuskoetta seuraa rangaistus, sillä kauppiasisä määrää pojan auttamaan kaupassa koulun alkuun asti. Syksyllä levottomuudet lisääntyvät, ja Savonlinnasta tulee rauhaton paikka. Vilhon isä unelmoi itsenäisestä Suomesta ja liittyy suojeluskuntaan pitämään kaupungissa järjestystä yllä. Samanaikaisesti Vilhon luokkakaverin Birgerin vanhemmat odottavat Suomen liittyvän takaisin osaksi Ruotsin kuningaskuntaa. Tyttölyseota käyvän Kaijan isä työskentelee hevosajurina ja on kietonut punaisen nauhan käsivarteensa. Levottomuuksien takia hän on liittynyt punakaartiin. Nuorten ystäväpiiriin kuuluu myös Petja, venäläisen kauppiaan poika.

Nuoret joutuvat sattumalta todistajiksi kahakalle, joka uhkaa kärjistyä veriseksi yhteenotoksi ja jossa lapsuudenystävykset, Vilhon ja Kaijan isät, ovat vastakkaisilla puolilla.

   Mitä tuo nyt oli? Kaija oli sanonut, että punakaarti oli pitämässä järjestystä. Sitä tekemään isäkin oli sanonut menevänsä. Vilho ei ymmärtänyt, miksi nuo tähtäilivät toisiaan sormet liipasimella. Miten isäkin saattoi tulla uhkaisemaan Pulkkasta? Hehän olivat leikkineet lapsina yhdessä, olivat vanhoja ystäviä. Melkein kuin veljiä, isä oli sanonut. 

   -- Käske isäsi lähteä, Vilho älähti hätääntyneenä. -- Muuten ne tappavat sen. 

   -- Isä! Kaija parkaisi. Pulkkanen vilkaisi heihin päin. 

   -- Kai meidän on annettava periksi, se sanoi ja laski aseensa. 

   -- Tämä ei jää tähän, Aatu murahti kiukkuisena ohittaessaan suojeluskunnan joukon.

Laila Kohosen tänä vuonna ilmestyneessä lastenromaanissa Miehuuskoe 1917 Suomen itsenäistymistä ja sitä edeltäviä tapahtumia katsotaan koulupoikien silmin. Heidän kotinsa kuuluvat eri yhteiskuntaluokkiin, ja lapset näkevät tuttujen kaupunkilaisten jakautumisen kahteen leiriin. Lyseossa oppilaat ryhtyvät passiiviseen vastarintaan vastustaakseen venäläistämispyrkimyksiä, jotka heidän elämässään merkitsevät venäjän tuntien huomattavaa lisääntymistä kouluissa. Opinahjot suljetaan lakon ajaksi, ja lopulta pojat joutuvat todistamaan heille tuttujen aikuisten kiinniottoja ja merkillisiä katoamisia. Kun pojat saavat selville, mihin kiinniotetut on viety, he päättävät toimia ja viedä sanan vangittujen kotiväille, jotta nämä tietäisivät läheistensä kohtalosta. Vakoilupuuhissa Vilho joutuu itse vankisellin lattialle ja varsinaiseen miehuuskokeeseensa.

Miehuuskoe 1917 oli erinomaisen kiinnostava luettava aikuisellekin historiafriikille, jota miellytti myös se, että kirjan tarina perustuu kirjailijan oman isän kokemuksiin Savonlinnassa syksyllä1917. Lisäksi kirja on hyvin kirjoitettu, sisältää ajan koululaiskuvausta, kaverisuhteita ja jännitystä parahultaisesti isompia alakoululaisia, myös ja erityisesti poikia, ajatellen. Kahakoiden ikäviltä näkymiltä ei täysin vältytä, mutta teksti on silti siistiä ja asiat päättyvät hyvin itsenäistymisen riemuun ja Vilhon syntymäpäiväjuhliin, joissa hän saa elämänsä lahjan.

Kirjaston lasten ja nuorten kirjallisuuden osastolla huomasin, että opettaja Laila Kohonen on kirjoittanut koko joukon historiallisia lastenromaaneja. Tämä on hieno lisä niihin. Aikaisemmin tänä vuonna luin hänen teoksensa Hakkapeliitan poika (2010), joka kertoo Vilhon kanssa samanikäisestä Mikaelista 30-vuotisessa sodassa.  

          Laila Kohonen: Miehuuskoe 1917, 157 s.
          Kustantaja: Otava 2017

KIRJAN lainasin kirjastosta. LAHJAVINKKI: Lukevalle alakoululaiselle.

MUUALLA: Luetaanko tämä? -blogi ("aivan loistava nuortenromaani"), Sukututkijan loppuvuosi ("tämän perustalle olisi helposti rakennettavissa oppitunti tai useampi"), Tuulevin lukublogi ("sujuva"), Etelä-Suomen Sanomat ("nuorista nuorille sympaattisella tavalla")

HAASTEET: 100 suomalaista kirjaa (no 85), 1918-haaste