Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja kertoo Ida Erikssonin tarinaa, mutta samalla se kertoo Suomesta sen itsenäisyyttä edeltävältä ajalta. Mainiota johdatusta siis Suomi sata -vuodelle. Ida on keksitty romaanihenkilö, mutta hänen elämänsä sivuaa todellisten, historiassa eläneiden suomalaisten taiteilijoiden perheitä, joiden palveluksessa hän on.
Paimentyttö-kirjassa Ida Eriksson on vasta lapsi, kun hän alkaa paimentaa kartanon karjaa. Siitä ura urkenee ensin navettapiiaksi, sitten pikkupiiaksi Topeliuksen huusholliin. Nyt lukemassani sarjan toisessa osassa Lapsenpiika Ida muuttaa Helsinkiin, josta hän on saanut paikan säveltäjä Jean Sibeliuksen perheestä lastenhoitajana. Eletään syyskuuta 1898.
Enni Mustonen, oikealta nimeltään Kirsti Manninen, kuvaa 1800- ja 1900-lukujen vaihteen elämää viehättävästi ja kiinnostavasti. Ida pääsee seuraamaan isäntäväkensä elämää varsin läheltä, nukkuu pikkutyttöjen Evan ja Ruthin ja myöhemmin syntyvän Kirsti-vauvan kanssa samassa huoneessa, kuulee herrasväen keskusteluja, näkee Aino-rouvan ahdistuksen, kun rahat käyvät vähiin isännän tuhlailevan elämän takia.
Sibeliuksen juhlavuotena luin hänen elämäkertansa, ja Lapsenpiika tarjoaa mainion kurkistuksen - kuvitteellisen, mutta elämäkertojen kanssa yhtäpitävän - säveltäjän ja hänen perheensä arkielämään köökin kautta. Idan työ on lasten hoitaminen, mutta sen ohessa hän hakee puita liiteristä, siivoaa, kokkaa, käy torilla minkä suinkin ehtii. Paimentytöstä tuttu kartanon kuskipoika Elias on tullut jo Idaa aiemmin Helsinkiin, ja kuinka ollakaan, asuu samassa pihapiirissä vossikkakuskin ajurirenkinä.
Sibeliuksen perheen mukana Ida muuttaa Keravalle, ja niin siellä kuin Helsingissäkin Suomi kuohuu ajatuksia ja tapahtumia, jotka aikanaan johtavat maan itsenäistymiseen. Suomenmielisissä lehdissä kirjoitetaan maan asioista, niitä luetaan Sibeliusten kodissa. Idakin osallistuu 1899 Suuren adressin nimikeräykseen Aino-rouvan avuksi. Keravan kautta junat kulkevat Hankoon, josta moni astuu laivaan määränpäänään Amerikka.
Sibeliuksen perhe valmistelee muuttoa Italiaan, mutta Idalle järjestyy uusi pesti Janne-herran tutun, Albert-herran, huushollerskana Helsingissä. Idan työstä Albert Edelfeltin palveluksessa kertoo sarjan kolmas osa, Emännöitsijä.
Lukulampussa on ihastuttava artikkeli Kirjailijan kintereillä : Enni Mustosen Lapsenpiian Helsinki ja Kerava, josta löytyy paljon vanhoja ja uusia valokuvia sekä historiatietoa kirjan tapahtumapaikoilta.
KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA: Blogeissa kirjan ovat lukeneet ainakin Aletheia, Amma, Jonna, Krista, Lukuneuvoja, Mai, Marile.
HAASTEET: 100 suomalaista kirjaa (no 2 & 1890-luku), Helmet (7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja)
Enni Mustonen: Lapsenpiika : Syrjästäkatsojan tarinoita II, 368 s.
Kustantaja: Otava 2014
Kannen suunnittelu: Timo Numminen
Kannen kuva: Björn Cederhvarf, Museoviraston kuva-arkisto
Paimentyttö-kirjassa Ida Eriksson on vasta lapsi, kun hän alkaa paimentaa kartanon karjaa. Siitä ura urkenee ensin navettapiiaksi, sitten pikkupiiaksi Topeliuksen huusholliin. Nyt lukemassani sarjan toisessa osassa Lapsenpiika Ida muuttaa Helsinkiin, josta hän on saanut paikan säveltäjä Jean Sibeliuksen perheestä lastenhoitajana. Eletään syyskuuta 1898.
Enni Mustonen, oikealta nimeltään Kirsti Manninen, kuvaa 1800- ja 1900-lukujen vaihteen elämää viehättävästi ja kiinnostavasti. Ida pääsee seuraamaan isäntäväkensä elämää varsin läheltä, nukkuu pikkutyttöjen Evan ja Ruthin ja myöhemmin syntyvän Kirsti-vauvan kanssa samassa huoneessa, kuulee herrasväen keskusteluja, näkee Aino-rouvan ahdistuksen, kun rahat käyvät vähiin isännän tuhlailevan elämän takia.
Sibeliuksen juhlavuotena luin hänen elämäkertansa, ja Lapsenpiika tarjoaa mainion kurkistuksen - kuvitteellisen, mutta elämäkertojen kanssa yhtäpitävän - säveltäjän ja hänen perheensä arkielämään köökin kautta. Idan työ on lasten hoitaminen, mutta sen ohessa hän hakee puita liiteristä, siivoaa, kokkaa, käy torilla minkä suinkin ehtii. Paimentytöstä tuttu kartanon kuskipoika Elias on tullut jo Idaa aiemmin Helsinkiin, ja kuinka ollakaan, asuu samassa pihapiirissä vossikkakuskin ajurirenkinä.
Sibeliuksen perheen mukana Ida muuttaa Keravalle, ja niin siellä kuin Helsingissäkin Suomi kuohuu ajatuksia ja tapahtumia, jotka aikanaan johtavat maan itsenäistymiseen. Suomenmielisissä lehdissä kirjoitetaan maan asioista, niitä luetaan Sibeliusten kodissa. Idakin osallistuu 1899 Suuren adressin nimikeräykseen Aino-rouvan avuksi. Keravan kautta junat kulkevat Hankoon, josta moni astuu laivaan määränpäänään Amerikka.
Sibeliuksen perhe valmistelee muuttoa Italiaan, mutta Idalle järjestyy uusi pesti Janne-herran tutun, Albert-herran, huushollerskana Helsingissä. Idan työstä Albert Edelfeltin palveluksessa kertoo sarjan kolmas osa, Emännöitsijä.
Lukulampussa on ihastuttava artikkeli Kirjailijan kintereillä : Enni Mustosen Lapsenpiian Helsinki ja Kerava, josta löytyy paljon vanhoja ja uusia valokuvia sekä historiatietoa kirjan tapahtumapaikoilta.
KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA: Blogeissa kirjan ovat lukeneet ainakin Aletheia, Amma, Jonna, Krista, Lukuneuvoja, Mai, Marile.
HAASTEET: 100 suomalaista kirjaa (no 2 & 1890-luku), Helmet (7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja)
Enni Mustonen: Lapsenpiika : Syrjästäkatsojan tarinoita II, 368 s.
Kustantaja: Otava 2014
Kannen suunnittelu: Timo Numminen
Kannen kuva: Björn Cederhvarf, Museoviraston kuva-arkisto
Voi tämä sarja on parasta Mustosen kirjoista. Pidin varsinkin näistä kahdesta ensimmäisestä Paimentytöstä ja Lapsenpiiasta.
VastaaPoistaTämä on kyllä mainio sarja, viihdyttävä ja kuitenkin vahvasti historiaan ankkuroitunut. Pidin kyllä Koskivuori-sarjastakin.
Poista