Aiemmista kokemuksista viisastuneena en enää tarttunut mammuttiin Klassikko-haastetta varten, vaan valitsin lyhyen kirjan. Mikäpä sen soveliaampi kuin kirja, joka on yhdenpäivänromaani ja jossa sivujakin on vain 188, ainakin tässä lukemassani Delfiinikirjojen laitoksessa. Suomen juhlavuoden tunnelmissa luin kotimaista kirjailijalta, jolta en aikaisemmin ole lukenut mitään.
Maria Jotunin Arkielämää-kirjan takakannessa luonnehditaan teosta näin:
"Arkielämää edustaa Maria Jotunin tuotannon kestävintä ja tärkeintä osaa. Hänen niukka tyylinsä, hallittu huumorinsa ja ihmiskuvauksensa ovat nostaneet sen suomalaisten kansankuvausten klassikkojen joukkoon."Kirjan keskeisenä henkilönä on pappi Nyman, joka aamusella tallustelee kohti Koppelmäen taloa ja yhyttää talon piian Annastiinan ahon pientareella. Nyman on jonkin sortin maankiertäjä ja filosofi, käynyt kouluakin jonkin vuoden, ja nyt kulkee paikasta toiseen, viipyy päivän tai viikon, mistä sijan saa. Häntä sanotaan papiksi, koska hän saattaa ryypättyään saarnatakin, mutta muuten taloissa ollessaan kyselee jokaisen kuulumiset, kuuntelee sydänten keventämiset, neuvoo naima-asioissa, parantaa vaivat ja suutaroikin tarpeen mukaan.
Koppelmäkeen pappi Nyman tulee mielellään, tuttuun taloon. Maria Jotuni kulkee Nymanin kyljessä tämän yhden päivän ja sitä seuraavan yön, kuuntelee hänen keskustelujaan, kuulee hänen ajatuksiaan. Talon vanhan isännän kanssa pappi juo kuppia, talon tyttären aitassa hän lukee sulhaselta tulleen kirjeen ja kirjoittaa sanelusta vastauksen. Päivään mahtuu koko elämän kirjo. Kenenkään huomaamatta saunassa syntyy uusi elämä onnellisille vanhemmille, vanha mies miettii elämää, kuolemaa ja senjälkeisiä. Salskea Jussi-renki saa useammankin naisen sydämen sykähtämään, mutta hän on valintansa tehnyt. Puolisella tuvan pöydän ääressä kerrotaan lähitienoon ihmisten kuulumiset, selvitetään vankilaan joutumiset ja äpärälasten syntymät.
Maria Jotuni kuvaa maanläheisesti ja lämmöllä savolaisen maaseudun elämää ja ihmisiä yli sadan vuoden takaa. Hän käyttää paljon puhekieltä dialogeissa, muttei kuitenkaan niin vahvaa murretta, ettäkö siitä olisi tullut tällaiselle kieltä taitamattomalle ymmärryksen este. Tunnelma on levollinen, maaseudun kuvaukset paikoin idyllisiä, vaikka likaa, laiskuutta ja rähjäisyyttäkin löytyy. Niin ajallisiin kuin iäisiinkin asioihin Jotunin pappi Nyman suhtautuu jouhevasti ja armollisesti. Näin kauniisti kirjailija laittaa Jussin miettimään lapsensa syntymän jälkeen:
"Sopipa hänen, Jussin, nyt lähteä elämää taivaltamaan sellaisen vaimon rinnalla. Olisi vaan hänessä miestä. Hänestä oli niin outoa, melkein juhlallista kaikessa tässä. Hänen oma ihmisarvonsa ikäänkuin kohosi. Hän ei ollut paljas renkimies enää, vaan perheen isä, vaimonsa apu ja turva, niin kuin tuo vaimo puolestansa oli hänen apunsa ja turvansa. Ja kalliilta tuntui hänestä se ihminen, se hänen elämällensä vasta sen arvon antoi. Eipä hän ollut tuota ennen ajatellut."
Maria Jotuni: Arkielämää, 188 s.
Kustantaja: Otava 1976 (Delfiinikirjat) (1. p. 1909)
Kansi: Kosti Antikainen, joka suunnitteli mm. 190 Delfiinikirjjen kantta.
KIRJAN lainasin kirjastosta.
HAASTEET:
100 suomalaista kirjaa (no 8)
Helmet-lukuhaaste 2017 (19. Yhdenpäivänromaani)
Aikaisemmin olen lukenut:
Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
Ihanalta kuulosti. Kiitos Paula lukuvinkistä :) Huojuvan talon olenkin lukenut!
VastaaPoistaTämä oli mukava luettava, siinä näkyi koko elämän kaari ja herkullisia hahmoja.
PoistaTämä vaikuttaa kiinnostavalta, koska on syntyjäni kuopiolainen ja asuin 13 vuotiaaksi asti maatilalla, joten tässä kirjassa olisi tuttua tarttumapintaa. Tästäkään teoksesta en tiennyt mitään ennen bloggaustasi, joten kiitos vinkistä.
VastaaPoistaOlisikin mielenkiintoista kuulla, miten erilaisena maalaistalon elämä näyttäytyy Arkielämässä verrattuna sinun lapsuuteesi.
PoistaMä olen lukenut kirjan joskus niin monta vuotta sitten, etten muista siitä enää mitään. Nyt blogitekstisi lukemisen jälkeen tuntuu, että tämäkin ansaitsee uusintaluvun.
VastaaPoistaKirja ei ehkä jää järisyttävänä mieleen, kun siinä ei tapahdu mitään järisyttävää, mutta se on hieno maalaiselämän ja mainioitten tyyppien kuvaus.
PoistaPitääpi harkita tätä, olen Jotunin novelleja lukenut ja niistä pitänyt mutta muu tuotanto on jäänyt vähemmälle...
VastaaPoistaSuosittelen kyllä. Jotkut näkyvät luokittelevan tämänkin novelliksi. Minä taas innostuin tästä kokeilemaan Jotunin novelleja. Tulossa siis.
PoistaHeh. Itse valitsen aina klassikkohaasteeseen teoksia, joiden kanssa joudun taistelemaan. Olen kieltämättä miettinyt, että joskus voisi päästää itsensä vähän helpommalla. Arkielämää kuulostaa mainiolta valinnalta ja sopisi myös Helmet haasteen yhdenpäivänromaani -kohtaan. Lykkäänpä tämän tiukasti muistiin.
VastaaPoistaTuttu tunne. Ensimmäiselle kierrokselle valitsin Sinuhen, ei onnistunut, toiselle onnistui. Kolmannelle kierrokselle valitsin Hiljaa virtaa Don, yli 1000 sivua, ei ole vielä onnistunut...
PoistaMaria Jotuni on suosikkejani (kukapa kotimainen kirjailija ei olisi). Hänen näytelmiään ja novellejaan olen lukenut aika määrän, mutta Huojuva talo on lukematta.
VastaaPoistaArkielämää on jäänyt mieleen varsin mainiona, mutta surumielisenäkin kirjana. Näin myöhemmin vertaisin sitä Sillanpään Ihmisiin suviyössä.
Minulla on tarjoitus tutustua Jotunin nvelleihinkin lähiaikoina.
PoistaOlen lukenut Ihmisiä suviyössä vuosia, vuosia sitten. Niinpä, ehkä näissä on jotain samaa. Kuuluisiko tuo surumielisyys jotenkin suomalaiseen elämän koko kirjoon? Aina vauvan syntymän tuomaan iloon liittyy jonkun pohdinnat kuolemasta. Tiedä häntä.
Jotuni on hieno kirjailija! Olen lukenut hänen novellejaan, mutta vielä on tuotannossa paljon tutustuttavaakin.
VastaaPoistaMinulle hän on tosiaan uusi tuttavuus, vaikka nimeltään ja maineeltaan tuttu. Jatkan tutustumista noilla novelleilla.
PoistaMinä luin tämän edelliseen klassikkohaasteesen. Piti kurkata, että mitä mieltä olin ja en näköjään oikein mitään mieltä, mutta leppoisa luettava se oli.
VastaaPoistaLeppoisa tämä oli, kuin kuvattu kesäpäivä, johon mahtui heinämiesten päivänokoset aurinkoisella pihalla ja papin jutustelua elämän suurista asioista. Paljon mahtui päivään, iloa, onnea, mustasukkaisuutta, kaipausta, surumielisyyttäkin.
Poista