Pauliina Rauhala: Synninkantajat

Synninkantajat on vaikuttava kirja. Pidin kovasti Pauliina Rauhalan esikoisesta Taivaslaulu, ja tämä toinenkin tekee minuun suuren vaikutuksen. Päätän kuitenkin olla tekemättä vertailuja kahden teoksen välillä. Ne ovat erilaisia, mutta hienoja kirjoja kumpikin omalla tavallaan.

Alkuun minulla kestää tovin päästä kunkin Synninkantajien henkilön tarinaan mukaan, on työlästä vaihtaa näkökulmaa jokaisen lyhyen luvun jälkeen ja miettiä, miten luvut ja tarinat liittyvät toisiinsa. Vähitellen kuitenkin tutustun Aaroniin, Aliisaan, Aurooraan ja Taistoon, huomaan sukulaissuhteet, risteävät kertomukset, prisman heijastamat eri lailla koetut todellisuudet. Kun olen lukenut viimeisenkin sivun, liikutun, ja näen draaman kaaren. Palkitsevaa.

Synninkantajat on kirja uskosta ja epäuskosta, mutta ennen kaikkea yhteisöstä, jossa sallitaan vain yksi tapa uskoa ja ilmentää uskoa elämässä ja jossa käytetään valvomisvaltaa yhteisön jäsenten hengelliseen ja maalliseen elämään. Yhteisö on lämmin pesä sisällä oleville, torjuva ja kylmä ulkopuolisille ja oikeaa uskoa jaksamattomille. Kirja kuvaa yhteisöä yksilöiden kertomusten kautta, kohdentaa katseen Aliinaan, joka uskaltaa ajatella itse, nuoreen rakastuneeseen Aurooraan, joka haluaa aidan toiselle puolelle, Taistoon, joka on ottanut tai saanut valvomisvallan, ja vielä lapseen Aaroniin, joka joutuu valitsemaan papan ja mummin välillä.

Synninkantajat on loputtoman surullinen kirja, ja traagisinta on, että aaroneita, aliisoja, aurooria ja taistoja on oikeasti (ollut) olemassa. Rauhala kirjoittaa kauniisti, lainaa raamatunlauseita, runoja ja lauluja, hänen luonto- ja varsinkin lintukuvastonsa on runsas ja monimerkityksinen.

Toisenlaisen tason teoksessa avaavat matkakertomukset, joita on kirjassa useita. Niitä kirjoittaa kirjailija, keski-ikäinen perheenisä, joka on työstään vapaalla kirjoittaakseen väitöskirjaa. Se on jumiutunut, ja sen sijaan hän kirjoittaa romaania. Sitä varten hän matkailee tekemässä taustatutkimusta, ainakin mielikuvituksensa siivin. Matkakertomukset ovat tyyliltään analysoivia, ja niistä heijastuu kirjailijan kirjoitusprosessi, luomisen ja liian lähelle, liian kipeälle menemisen tuska. Matkakertomuksissaan kirjailija perehtyy erilaisiin yhden totuuden liikkeisiin, uskonnollisiin ja yhteiskunnallisiin, sekä keskustelee uskosta ja epäuskosta englantilaisen runoilija Matthew Arnoldin (1822-1888) ja tanskalaisen teologi ja filosofi Søren Kierkegaardin (1813-1855) kanssa.

Synninkantajat on hieno kirja, vakava, surullinen ja puhutteleva. Epilogista teoksen lopussa löytyy mukava yhteys myös Taivaslauluun.

          Pauliina Rauhala:  Synninkantajat, 367 s.
          Kustantaja: Gummerus 2018
          Kansi: Jenni Noponen

KIRJAN lainasin kirjastosta. MUUALLA sitä on luettu esimerkiksi blogeissa Evarian kirjahylly, Kirja hyllyssä, Kirjapolkuni,  Kirjojen kauneudesta, Lumiomena, Rakkaudesta kirjoihin
Helmet-lukuhaasteessa merkitsen tämän kohtaaan "24. Surullinen kirja".