Eeva Joenpelto on jäänyt minulle tuntemattomaksi kirjailijaksi huolimatta hänen mittavasta tuotannostaan ja lukuisista tunnustuksista ja palkinnoista. Aion tänä vuonna paikata tätä aukkoa lukemisissani, ja aloitin jo Helena Ruuskan kirjoittamalla elämäkerralla Elämän kirjailija Eeva Joenpelto. Kymmenenteen klassikkohaasteeseen olen nyt lukenut Lohja-sarjan aloitusosan Vetää kaikista ovista.
Eeva Joenpellon Lohja-sarja alkaa keväästä 1919 ja sijoittuu länsiuusimaalaiseen Lohjan kylään, jossa toivutaan kapinasta. Kirjan keskeisinä henkilöinä on kauppias Hännisen perhe, itse kauppias Oskari Hänninen ja hänen frouvansa Salme sekä heidän kaksi tytärtään. Inkeri on kaksikymmentäviisivuotias ja työssä apteekissa apulaisena, Anja käy lukiota ja pääsee ylioppilaaksi toukokuussa. Oskari Hänniselle on hyvin tärkeää, että kylän isoiset noteeraavat hänet ja pitävät vertaisenaan, mutta hän on muuttanut Savosta liki kolmekymmentä vuotta sitten eikä häntä vieläkään pidetä paikkakuntalaisena, vaikka hän miten tekisi itseään tykö.
Salmen paras ystävä on hänen serkkunsa, punikin leski Tilta, jonka mies kuoli punavankina leirillä ja jonka poika Vieno pääsee sieltä pois romaanin alussa. Hänninen hankkii pitkin hampain ja salaa hänelle työpaikan turvesuolta, jossa Anja käy häntä katsomassa ja viemässä ruokaa ja vaatteita. Nuori mies kiehtoo tyttöä, olkoonkin hänen pikkuserkkunsa, mutta suoreissuista ja nuorten tapailuista tulee loppu, kun asia kantautuu Hännisen korviin. Suojeluskunnassa toimiva kauppias ei salli vaimonsa tai tyttärensä pitävän yhteyttä punaisiin, edes sukulaisiinsa. Sitä paitsi Anja on kihloissa Julinin pojan kanssa, ja Julinin kanssa Hänninen toivoo tulevansa liikekumppaniksi.
Salmen ja Oskarin avioliitto on kauan sitten väljähtänyt. Oskari ei puhu vaimolleen mitään tekemisistään tai suunnitelmistaan, mutta odottaa kotona kyllä palvelua sillä hetkellä, kun kaupalta tulee. Hän komentelee, moittii ja antaa ymmärtää, miten tyhmä ja arvoton Salme on. Salme palvelee häntä kaikin tavoin ja uskoo olevansa niin mitätön, ettei häntä voi edes aviomies arvostaa. Asiat muuttuvat, kun Salmen korviin kantautuu Oskarin tekoset. Vaimo joutuu koville ja menee itseensä. Hän on vahvempi kuin aviomies on luullut, nousee aallonpohjasta naisena, jolla on oma tahto ja joka ei suostu olemaan enää miehensä kynnysmattona.
Inkeri haluaa mennä naimisiin Mattinsa kanssa, mutta isä-Hänninenpä ei päästä, kun vävyehdokas on vain kauppamatkustaja. Kunnes kiertelevä kauppamies tekee hyviä kauppoja ja vaurastuu. Raha saa Hännisen näkemään Matti Reiman uudessa valossa. Anja taas on kihloissa isälle kovin mieluisen Lauri Julinin kanssa, suojeluskuntalaisen ja ison talon perijän, mutta sisimmässään Anja ei ole varma, haluaako naimisiin Laurin kanssa.
Tilta on helpottunut, että Vieno on taas hänen luonaan kotona ja kuntoutuu hiljalleen leirin koetuksista. Erityistä kiukkua Tiltassa kuitenkin herättää se, että Vieno on poliittisesti jättänyt aatteen ja pettänyt isänsäkin käymällä työväenyhdistyksessä ja liittymällä sosiaalidemokraatteihin. Tiltan mielestä pitäisi valmistella uutta vallankumousta.
Tällaisista alkuasetelmista Eeva Joenpelto alkaa romaaninsa Vetää kaikista ovista. Tapahtumia seurataan kolmen vuoden ajan vuorotellen eri henkilöiden näkökulmasta. Monenlaista ehtii tapahtua, vietetään häitä ja hautajaisia, taustalla on lamavuodet ja pulaa kaikesta, Lohja kasvaa ja sinne tarvitaan työväkeä maaseudulta. Työväentalolla kokoonnutaan jälleen, ja poliisi vartioi, ettei ulkopuoliset tule häiritsemään iltamia. Suomi on kahtia jakautunut, mutta rauha pyrtään säilyttämään. Kapina ja sen seuraukset ovat vielä tuoreessa muistissa. Tapahtuminen ei ole tärkeintä kirjassa, vaan vahva henkilökuvaus sekä ihmisten ja heidän välistensä suhteiden kehittyminen. Joenpelto kuvaa Suomen sisällissodan jälkeistä historiaa erityisesti naisten näkökulmasta. Ajankohta on minusta mielenkiintoinen, Joenpelto on luonut tarkkaa ajankuvaa ja lähelle päästäviä henkilöhahmoja. Monet henkilöistä käyttävät länsiuusimaalaista murretta puheessaan.
Vasta lukemani Eeva Joenpellon elämäkerta valottaa sitä vastaanottoa, jonka Vetää kaikista ovista ilmestyttyään sai. Joenpeltoa verrataan Väinö Linnaan, niin vasemmisto- kuin oikeistolehdet kirjoittavat kiittäviä arvosteluja, ja romaani on syksyn 1974 kirjallinen tapaus. Teos myy valtavia määriä ja siitä otetaan yhä uusia painoksia.
Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista, 418 s.
Kustantaja: WSOY 1997 (10. painos; ensipainos 1974)
KIRJA on omasta hyllystä, kirjaston poistomyynnistä ostettu.
Helmet-haasteessa kirja käy esimerkiksi kohtiin 12. Kirjasta on tehty näytelmä, 24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa, 41. Kirjassa laitetaan ruokaa ja leivotaan.
Joka päivä on naistenpäivä -haaste.
Osallistun romaanilla 10. Klassikkohaasteeseen, jota vetää Taikakirjaimet-blogi. Täällä on koonti kaikista osallistuvista blogeista ja luetuista klassikkoteoksista. Klassikkohaaste 11 järjestetään taas puolen vuoden kuluttua, sitä luotsaa Kirjan jos toisenkin -blogi.
Aikaisempiin Klassikkohaasteisiin olen lukenut seuraavat kirjat:
Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
Klassikkohaaste 4: Maria Jotunin Arkielämää
Klassikkohaaste 5: F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus
Klassikkohaaste 6: Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri
Klassikkohaaste 7: Lee Harperin Kuin surmaisi satakielen
Klassikkohaaste 8: Pearl S. Buckin Hyvä maa
Klassikkohaaste 9: Anne Brontën Agnes kotiopettajatar
Eeva Joenpellon Lohja-sarja alkaa keväästä 1919 ja sijoittuu länsiuusimaalaiseen Lohjan kylään, jossa toivutaan kapinasta. Kirjan keskeisinä henkilöinä on kauppias Hännisen perhe, itse kauppias Oskari Hänninen ja hänen frouvansa Salme sekä heidän kaksi tytärtään. Inkeri on kaksikymmentäviisivuotias ja työssä apteekissa apulaisena, Anja käy lukiota ja pääsee ylioppilaaksi toukokuussa. Oskari Hänniselle on hyvin tärkeää, että kylän isoiset noteeraavat hänet ja pitävät vertaisenaan, mutta hän on muuttanut Savosta liki kolmekymmentä vuotta sitten eikä häntä vieläkään pidetä paikkakuntalaisena, vaikka hän miten tekisi itseään tykö.
Salmen paras ystävä on hänen serkkunsa, punikin leski Tilta, jonka mies kuoli punavankina leirillä ja jonka poika Vieno pääsee sieltä pois romaanin alussa. Hänninen hankkii pitkin hampain ja salaa hänelle työpaikan turvesuolta, jossa Anja käy häntä katsomassa ja viemässä ruokaa ja vaatteita. Nuori mies kiehtoo tyttöä, olkoonkin hänen pikkuserkkunsa, mutta suoreissuista ja nuorten tapailuista tulee loppu, kun asia kantautuu Hännisen korviin. Suojeluskunnassa toimiva kauppias ei salli vaimonsa tai tyttärensä pitävän yhteyttä punaisiin, edes sukulaisiinsa. Sitä paitsi Anja on kihloissa Julinin pojan kanssa, ja Julinin kanssa Hänninen toivoo tulevansa liikekumppaniksi.
Salmen ja Oskarin avioliitto on kauan sitten väljähtänyt. Oskari ei puhu vaimolleen mitään tekemisistään tai suunnitelmistaan, mutta odottaa kotona kyllä palvelua sillä hetkellä, kun kaupalta tulee. Hän komentelee, moittii ja antaa ymmärtää, miten tyhmä ja arvoton Salme on. Salme palvelee häntä kaikin tavoin ja uskoo olevansa niin mitätön, ettei häntä voi edes aviomies arvostaa. Asiat muuttuvat, kun Salmen korviin kantautuu Oskarin tekoset. Vaimo joutuu koville ja menee itseensä. Hän on vahvempi kuin aviomies on luullut, nousee aallonpohjasta naisena, jolla on oma tahto ja joka ei suostu olemaan enää miehensä kynnysmattona.
Inkeri haluaa mennä naimisiin Mattinsa kanssa, mutta isä-Hänninenpä ei päästä, kun vävyehdokas on vain kauppamatkustaja. Kunnes kiertelevä kauppamies tekee hyviä kauppoja ja vaurastuu. Raha saa Hännisen näkemään Matti Reiman uudessa valossa. Anja taas on kihloissa isälle kovin mieluisen Lauri Julinin kanssa, suojeluskuntalaisen ja ison talon perijän, mutta sisimmässään Anja ei ole varma, haluaako naimisiin Laurin kanssa.
Tilta on helpottunut, että Vieno on taas hänen luonaan kotona ja kuntoutuu hiljalleen leirin koetuksista. Erityistä kiukkua Tiltassa kuitenkin herättää se, että Vieno on poliittisesti jättänyt aatteen ja pettänyt isänsäkin käymällä työväenyhdistyksessä ja liittymällä sosiaalidemokraatteihin. Tiltan mielestä pitäisi valmistella uutta vallankumousta.
Tällaisista alkuasetelmista Eeva Joenpelto alkaa romaaninsa Vetää kaikista ovista. Tapahtumia seurataan kolmen vuoden ajan vuorotellen eri henkilöiden näkökulmasta. Monenlaista ehtii tapahtua, vietetään häitä ja hautajaisia, taustalla on lamavuodet ja pulaa kaikesta, Lohja kasvaa ja sinne tarvitaan työväkeä maaseudulta. Työväentalolla kokoonnutaan jälleen, ja poliisi vartioi, ettei ulkopuoliset tule häiritsemään iltamia. Suomi on kahtia jakautunut, mutta rauha pyrtään säilyttämään. Kapina ja sen seuraukset ovat vielä tuoreessa muistissa. Tapahtuminen ei ole tärkeintä kirjassa, vaan vahva henkilökuvaus sekä ihmisten ja heidän välistensä suhteiden kehittyminen. Joenpelto kuvaa Suomen sisällissodan jälkeistä historiaa erityisesti naisten näkökulmasta. Ajankohta on minusta mielenkiintoinen, Joenpelto on luonut tarkkaa ajankuvaa ja lähelle päästäviä henkilöhahmoja. Monet henkilöistä käyttävät länsiuusimaalaista murretta puheessaan.
Vasta lukemani Eeva Joenpellon elämäkerta valottaa sitä vastaanottoa, jonka Vetää kaikista ovista ilmestyttyään sai. Joenpeltoa verrataan Väinö Linnaan, niin vasemmisto- kuin oikeistolehdet kirjoittavat kiittäviä arvosteluja, ja romaani on syksyn 1974 kirjallinen tapaus. Teos myy valtavia määriä ja siitä otetaan yhä uusia painoksia.
Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista, 418 s.
Kustantaja: WSOY 1997 (10. painos; ensipainos 1974)
KIRJA on omasta hyllystä, kirjaston poistomyynnistä ostettu.
Helmet-haasteessa kirja käy esimerkiksi kohtiin 12. Kirjasta on tehty näytelmä, 24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa, 41. Kirjassa laitetaan ruokaa ja leivotaan.
Joka päivä on naistenpäivä -haaste.
Osallistun romaanilla 10. Klassikkohaasteeseen, jota vetää Taikakirjaimet-blogi. Täällä on koonti kaikista osallistuvista blogeista ja luetuista klassikkoteoksista. Klassikkohaaste 11 järjestetään taas puolen vuoden kuluttua, sitä luotsaa Kirjan jos toisenkin -blogi.
Aikaisempiin Klassikkohaasteisiin olen lukenut seuraavat kirjat:
Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
Klassikkohaaste 4: Maria Jotunin Arkielämää
Klassikkohaaste 5: F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus
Klassikkohaaste 6: Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri
Klassikkohaaste 7: Lee Harperin Kuin surmaisi satakielen
Klassikkohaaste 8: Pearl S. Buckin Hyvä maa
Klassikkohaaste 9: Anne Brontën Agnes kotiopettajatar
Tämä klassikkohaaste on ihan parasta huvia!
VastaaPoistaJoenpelto on minullekin aivan tuntematon kirjailija. On oikeastaan ihan hassua, etten ole hänen kirjojaan lukenut yhden yhtäkään. Jotain on sentään hyllyssä odottamassa.
Kyllähän tämä melkoiselta sukusagalta kuulostaa ja täytynee vihdoin tarttua itseään niskasta kiinni ja ryhtyä lukemaan.
Minustakin Klassikkohaaste on mainio keksintö - tarjolla on lukuvinkkejä vanhoista hyvistä kirjoista.
PoistaJoenpellosta on tosiaan blogattu tosi vähän viime aikoina. Tämä Lohja-sarjan ensimmäinen osa kattaa kolme vuotta, kun taas koko sarja ilmeisesti pari vuosikymmentä 1919-1939, joten siinä ehtii kehkeytyä sukusagaa. Kerronta on tempoltaan rauhallista, mutta ihmiskuvaus sellaista, että haluaa tietää, mitä kaikkea heille tapahtuu.
Joenpelto oli äitini lempparikirjailijoita, joten hänen kirjansa löytyivät lapsuudenkotini kirjahyllystä. Äiti laittoi minulle lahjaksi Joenpellonkin kirjoja, jotta sai itse niitä lukea. Ei lopettanut, vaikka miten yritin väittää, että luen jännittäviä dekkareita, kauhua ja trillereitä ja annoin kirjailijoiden nimiä. No nyt voisin jo vaikka lukeakin Joenpellon kirjoja.
VastaaPoistaMinut Joenpelto tempasi henkilöidensä matkaan, vaikkei se mitään jännäriosastoa olekaan. Nuo vuodet sisällissodan jälkeen vain olivat sellaisia, että paljon tapahtui, ja ihmiset suhtautuivat uuden ajan muutoksiin eri lailla.
PoistaLuin tämän nuorena ja uudelleen muutama vuosi sitten. Kyllä on pätevää kotimaista perusproosaa, henkilökuvaus toimii. Historia elävöittyy, se on paikallaan.
VastaaPoistaJuuri tuollaiselta tämä kirja tuntui. Henkilötaso ja ajan- ja historiankuvaus ovat sopivassa ja lukemaan houkuttelevassa liitossa keskenään.
PoistaMinä luin koko Lohja-sarjan silloin, kun se ilmestyi. Vahvaa kotimaista kirjallisuutta.
VastaaPoistaVahvaa tämä oli. Kyllä nyt jatkan koko sarjan loppuun, vaikka en pidä hirmuista kiirettä, kun luen muutakin.
PoistaJoenpellon tuotannosta mieleeni on parhaiten jäänyt lause, jonka hän sanoi jossain lehtihaastattelussa ja joka oli vastaus uteluihin miesasioista:
VastaaPoista- En halua naimisiin, sillä mies tuo aina tullessaan palveluammatin.
Tuo sopii kyllä kuvaamaan Lohja-sarjan Salmea, johon elämäkerturi Ruuska viittaa ja sanoo, että Joenpelto on hänen hahmoonsa kirjoittanut omaa itseään.
PoistaLuin myös juuri Helena Ruuskan Joenpellon elämäkerran ja bloggaan siitä tulevalla viikolla. Omassa mielessäni kiiltelee Elämän rouva, rouva Glad! Samat ajatukset: on tutustuttava lisää hänen tuotantoonsa.
VastaaPoistaKiva, tulen sitten lukemaan blogistasi.
PoistaEeva Joenpeltoa luetaan nykyisin vähän tai ainakaan hänen kirjansa eivät näy kirjablogeissa. Ehkä kysymys on aaltoliikkeestä: 70-90 -luvuilla "kaikki" lukivat häntä, sitten seurasi hiljaisuus, kun uusia kirjoja ei enää tullut. Kun kuluu riittävästi aikaa, voi edessä olla uusi tuleminen ja uudet lukijat löytävät hänet. Toivottavasti, sillä hänen proosansa kestää kyllä aikaa.
Lohjalta kotoisin olleen isoäitini tyttönimi ei ollut Hänninen, vaan Hynninen. He olivat Joenpellon kanssa saman ikäisiä ja isänsä keskenään tuttuja. Lohjalla opiskellessaan Eeva majoittui Isoäitini kotiin, tämän huonetoveriksi. Kirjan hahmot perustuvat suurelta osin oikeisiin ihmisiin, isoäitini perheeseen ja sen ympärille, niin hyvässä, kuin pahassa.
VastaaPoistaKiitos kommentista, huomasin sen vasta.
PoistaVarmaan luet Joenpellon Lohja-sarjaa ihan toisella tavalla, koska tunnet ympäristön ja ihmiset. Minulle kaikki on fiktiota, joka voisi tapahtua missä vain, sillä en juuri tunne nykyistäkään Lohjaa, saati sitten Joenpellon kuvauksen aikaista.