Sarjakirjojen Jatkumo-haasteen kooste

Sarjakirjojen Jatkumo-haasteen vuosi on tulossa päätökseensä. Kiitokset haastetta luotsanneelle Yöpöydän kirjat -blogin Niinalle - oli mielenkiintoista kiinnittää huomiota kirjasarjoihin ja nähdä, millaista osaa ne omassa lukemistossa näyttelevät.

Heti haasteen alussa aavistelin, että sopivia kirjoja tulee luetuksi ihan itsestään, sen kummemmin yrittämättä. Arvelin lukevani ainakin kymmenen kirjaa, sekä dekkareita että lasten- ja nuortenkirjoja. Ei oikeastaan tullut yllätyksenä, että sarjakirjoja kertyi kaikkiaan 22 kaltaiselleni dekkarien ystävälle. Tuntuukin, että nykyisin lähes kaikki ilmestyvät dekkarit kuuluvat johonkin sarjaan tai sitten satun vain lukemaan sarjoihin kuuluvia dekkareita. Vain kaksi lukemaani oli muita kuin rikosromaaneja: Elena Ferranten Napoli-sarjan aloittava Loistava ystäväni ja Anne B. Ragden Berliininpoppelit-sarjan neljäs osa Perintötila. Tällä kertaa ei mukaan osunut yhtään Lanu-kirjaa, vaikka niitäkin tapaan lukea, kuten taannoinen koko Tiina-sarjan lukeminen osoittaa.

22 kirjalla saavutin ylimmän haastetason eli olen Sarjastaja! Luettuihin mahtui 6 kotimaisen kirjailijan sekä 6 brittiläisen, 2 italialaisen, 2 norjalaisen, 2 ruotsalaisen, 1 itävaltalaisen, 1 tanskalaisen, 1 virolaisen ja 1 amerikkalaisen kirjoittama kirjaa. Tapahtumapaikkoina kirjoissa olivat Suomen lisäksi Englanti, Espanja, Grönlanti, Italia, Itävalta, Japani, Kanada, Kreikka, Norja, Ruotsi, Saksa, Tanska, Thaimaa ja Viro. Joissakin kirjoissa juoni vei huomattavassa määrin kahteen eri maahan. Kaiken kaikkiaan kansainvälisempää kuin lukemani keskimäärin. Kirjojen tapahtuma-aika ulottui 1400-luvulta (I. Hargla) nykypäivään.

Haasteen vapaavalintaisia lisätehtäviä tein seuraavasti:

1. ota kuva oman kirjahyllyn kirjasarjoista tai esittele suosikkisi
    Olen joskus 80-luvulla ostanut Englannista C. S. Lewisin Narnia-sarjan, 
    ja esittelen sen suosikkinani. (Kuva yllä, klikkaa suuremmaksi.)

2. lue sarjaan kuuluva kirja, jolla on mielestäsi kaunis kansi
    Mielestäni Ruth Galloway -sarjan kirjoissa on ihanasti kirjojen tunnelmaan
    vievät kannet. Olen hankkinut kolme ensimmäistä kirjaa e-kirjoina ja
    neljännen löysin kirjaston vaihtohyllystä. Kuvassa toisen osan kansi.

3. päähenkilö kasvaa huomattavasti sarjan aikana
    En lukenut mitään sarjaa tarpeeksi pitkään haasteen aikana, mutta ehkä 
    eniten kasvoivat Ferranten romaanin päähenkilöt jo ensimmäisessä osassa.

4. sarja, jonka lukemiseen et koskaan kyllästy
    Anna-sarja. Muumi-kirjat. Narnia-sarja. 

5. lue kaksi tai useampi samaan sarjaan kuuluva teos
    Luin kaksi Ruth Galloway -sarjan sekä Komisario Koskinen -sarjan kirjaa
    ja 3 Cherringhamin mysteerit -sarjan kirjaa.

6. muodosta kirjoista sateenkaari tai kirjanselkämysruno
    Tämän jätän väliin.


Ja sitten vielä listauksena lukemani sarjakirjat. En näemmä lue sarjojen kirjoja kovin tiiviisti peräkkäin, vaikka uudempia osia olisi jo tarjolla. Enpähän ainakaan kyllästy yhteen juonikuvioon tai samoihin henkilöihin tai yhteen ja samaan kirjoitustyyliin! Ja blogi on mainio mieleenpalauttaja, jos edellisen osan tapahtumat ovat päässeet unohtumaan.

Haastetasot:

  1 kirja - Annoit pikkusormen sarjoille 

     > 1. Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon 

                   arvoitus (Apteekkari Melchior #1)

  3 kirjaa - Trilogisti

     > 2. M. J. McGrath: Jään muisti (Edie Kiglatuk #1)

     > 3. Lone Theils: Kohtalokas merimatka (Nora Sand #1)

  5 kirjaa - Valikoiva sarjalukija

     > 4. Timo Saarto: Kevään varjo (Leo Waara #2)

     > 5. Elly Griffiths: Risteyskohdat (Ruth Galloway #1)

 10 kirjaa - Koukussa sarjoihin

     > 6. David Casarett: Kuolema Kukko-onnen majatalossa

                   (Chiang Main Eettinen etsivätoimisto 1 #1)

     > 7. Marco Vichi: Komisario Bordelli (Bordelli #1)

     > 8. Elena Ferrante: Loistava ystäväni (Napoli #1)

     > 9. Virpi Hämeen-Anttila: Tiergartenin teurastaja 

                   (Björk #5)

     > 10. Eppu Nuotio: Anopinhammas (Ellen Lähde #2)

15 kirjaa tai enemmän - Sarjastaja

    > 11. Ursula Poznanski: Viisi (Beatrice Kaspary #1)

    > 12. Ann Rosman: Majakkamestarin tytär (Karin Adler #1)

    > 13. Seppo Jokinen: Piripolkka (Koskinen #7)

    > 14. Seppo Jokinen: Vilpittömässä mielessä (Koskinen #8)

    > 15. Heikki Valkama: Laserjuuri (Riku Mäki #2)

    > 16. Elly Griffiths: Januksen kivi (Ruth Galloway #2)

    > 17. Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa (Marg. Hansson #1)

    > 18.-20. M. Costello & N. Richards: Murha Thamesin  varrella

                          Kartanon salaisuus ja Murha Kuunvalossa 

                   (Cherringhamin mysteerit #1-3)

    > 21. Anne B. Ragde: Perintötila (Berliininpoppelit #4)

    > 22. Stein Riverton: Salaperäinen vihollinen 

                    (Asbjörn Krag #?)

Blogistanian Finlandia 2018

Tänäkin vuonna osallistun vain yhteen Blogistanian kirjapalkintoäänestykseen eli Blogistanian Finlandia -ääneni menevät seuraaville kolmelle teokselle:

             3 pistettä: Olli Jalosen Taivaanpallo
             2 pistettä: Minna Rytisalon Rouva C.
             1 piste:     Aki Ollikaisen Pastoraali


Vuosi sitten äänestin vuoden 2017 kotimaisesta kaunokirjallisuudesta näin.

Päivitys 25.2.: 
Blogistanian Finlandia -palkinnon voitti Taivaanpallo (17 p., eniten ykkössijoja), toiseksi tuli Rouva C. (17 p.), kolmanneksi Saara Turusen Sivuhenkilö (12 p.).

Äänestystulokset löytyvät näistä blogeista Tuntematon lukija (Blogistanian Finlandia), Kirjamies. (Blogistanian Globalia), Yöpöydän kirjat (Blogistanian Kuopus) ja Hannan kirjokansi (Blogistanian Tieto)

Olli Jalonen: Taivaanpallo

"Vasta kun tietää niin voi tietää ettei ole mitään tietänytkään."

Olli Jalosen Taivaanpallo on häkellyttävän hyvä ja kiehtova kirja. Olen yllättynyt, että se on tehnyt minuun niin suuren vaikutuksen, ihan sen takia, ettei aihepiiri oikeastaan ole ollenkaan sellainen, jonka pariin tavallisesti hakeudun. Tämä on ensimmäinen lukemani Jalosen kirja, ja se on suorastaan lumonnut minut.

Jo kirjan tarina ja tapahtumapaikka on erityinen. Eletään 1600-luvun loppupuolta, ja Minä-joka-on-Kuolleenpuun-Angus on 6-vuotias poika, kun Kauppakomppanian alus tuo luonnontieteilijä Edmund Halleyn apulaisineen Anguksen kotisaarelle Saint Helenalle. Saari kuuluu Englannille, vaikka sijaitsee kaukana eteläisellä Atlantilla, parituhatta mailia Lounais-Afrikan rannikosta länteen. Saari on asutettu Englannista, josta Anguksen vanhemmatkin ovat purjehtineet sinne jo ennen pojan syntymää, mukanaan isosisko Ann. Sittemmin isä on kuollut, ja äiti on jäänyt yksin huolehtimaan lapsistaan ja viljelemään maatilkkuaan.

Kaikki muuttuu Anguksen elämässä, kun Halley saapuu ja alkaa melkein kokeilumielessä opettaa poikaa havainnoimaan lintuja ja tähtiä. Tiedemies uskoo, että jokainen oppimatonkin lapsi on puhdas taulu, jolle voidaan opettaa mitä vain, jos olosuhteet ovat suotuisat. Ja Anguksen kohdalla ovat. Halleyn jo lähdettyä saarelta Angus muistaa kaiken, mitä hänen ihannoimansa englantilainen oppinut on hänelle puhunut, ja miten hän on auttanut tätä tähtien paikkojen merkitsemisessä ja lintujen laskemisessa. Pojassa herää oppimisen halu ja vuosien kuluessa hän haaveilee pääsevänsä Lontooseen ja Halleyn oppipojaksi. 

"... muistaminen on sellaista että se hyppii sivusuunnassa ja taaksensa edestakaisin kuin pelästynyt kani eikä sillä ole kunnolla vakaata aikaa vaan kaikki sekoittuu."

Haave toteutuukin, kun Saint Helenan saarella syntyy levottomuuksia, ja pastori haluaa lähettää jonkun viemään sanaa Halleylle ja kuninkaalle asioiden oikeasta laidasta. Angus piiloutuu salamatkustajana Kauppakomppanian laivaan, joka pysähtyy satamassa matkallaan Intiasta takaisin Brittein saarille. Tuohon aikaan poika on 11-12 vuoden ikäinen.  Vaiheikkaan matkan jälkeen purjealus lipuu Thamesia pitkin Lontooseen, ja Anguksella on ihmettelemistä isossa kaupungissa. Niin iso se ei kuitenkaan ole, etteikö hän löytäisi sieltä maisteri Halleytä ja pääsisi viemään pastorin kirjettä tälle.

Olli Jalonen on osannut kirjassa mennä mestarillisesti lapsen ja nuoren pojan nahkoihin ja puhua ja ajatella hänen äänellään ja kielellään. Siinä ajattelussa kuuluu tuon ajan ihmisten taikauskon ja toisaalta kirkon opetuksen ääni sekä vähitellen tunkeutuva valistuksen ajan maailmanselitys. Kaikkein hienoimmin tekstissä välittyy Anguksen oppimisen halu ja kyky, ymmärryksen lisääntyminen, asioiden kysyminen ja pohtiminen omassa mielessä, ja isättömän pojan kiintyminen opettajiinsa ja halunsa tulla heidän kaltaisekseen. 

Taivaanpallo sai kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2018 - ansaitusti.

               Olli Jalonen: Taivaanpallo, 415 s. (e-kirja)
               Kustantaja: Otava 2018
               Kansi: Anna Lehtonen

E-KIRJAN lainasin Ellibs-kirjastosta. 

Helmet-haasteessa tämä sopii vaikka kohtiin 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt (Lontoo), 2. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan, 29. Kirjassa nähdään unia.

Stein Riverton: Salaperäinen vihollinen

Etsin norjalaista novellia netistä ja kuinka ollakaan päädyin lukemaan kertomuksen salapoliisi Asbjörn Kragin elämästä. (Nimi pitäisi tietysti kirjoittaa Asbjørn Krag, mutta käytän helppouden vuoksi samaa muotoa kuin suomalaiset kirjankustantajat.) Aivan uusi tuttavuus minulle, en muista koskaan kuulleenikaan, mutta tarkempi selvittely osoittaa, että norjalainen toimittaja ja kirjailija Sven Elvestad on kirjoittanut hepusta yhden jos toisenkin dekkarin käyttäen kirjailijanimeä Stein Riverton, mikä on norjalaisen nimen englantilainen versio.

Sven Elvestad (1884-1934) työskenteli koko aikuisen elämänsä toimittajana ja siinä sivussa kirjoitti useita romaaneja ja novelleja sekä kaikkiaan satakunta salapoliisikertomusta. Lehtimiehenä hän sai tehtäväkseen raportoida eräästä rikosjutusta lehteensä. Myöhemmin hän kirjoitti tapauksesta kirjan, ja se oli alkuna hänen tuotteliaalle dekkaristiuralleen. Norjaksi rikostarinoita (romaaneja ja kertomuksia) kertyi noin sata. Kotikaupunkini kirjastosta en löydä ainoatakaan kirjaa, mutta pikainen selailu antikvariaattien sivustoilla paljastaa, että Stein Rivertonin nimellä kirjoitettuja salapoliisitarinoita on käännetty ja julkaistu suomeksi kolmisenkymmentä. Varsin tuottelias mies siis - ja kaikki tämä toimittajan työn ja lukuisten lehdissä julkaistujen haastattelujen ja matkakertomusten ohella.

Niin, ja osoittautuu paikkansa pitämättömäksi, etten olisi koskaan kuullutkaan Rivertonin luomasta salapoliisihahmosta Asbjörn Kragista. Tai ainakin lukenut, sillä Karl Axel Björk mainitsee miehen Virpi Hämeen-Anttilan rikosromaanissa Yön sydän on jäätä, kuten Hämeen-Anttila itse kertoo blogissaan Kadonnutta 20-lukua etsimässä. Nimi ei vain ollut merkinnyt minulle mitään lukiessani Björk-dekkaria, koska en tiennyt norjalaisesta sankarista mitään.

1. painoksen kansi. Kirja julkaistiin
Otavan 50 pennin kirjasto -sarjassa.
Kuva: Huuto.net 

Mutta itse tarinaan siis, kirjaan Salaperäinen vihollinen : kertomus salapoliisi Asbjörn Kragin elämästä. Siinä salapoliisimme keskustelee hyvän ystävänsä ratsumestari Ivar Ryen kanssa tämän mentyä kihloihin rakastamansa naisen, Dagnyn, kanssa. Pian Krag saa viestin, että kihlaus on selittämättömästi purkautunut, ja kohta perään toisen viestin, että Dagnyn isän, eversti Holgerin, kimppuun on hyökätty ja hän makaa tajuttomana huonossa kunnossa. Krag matkustaa välittömästi junalla Kristianiasta (kuten Norjan pääkaupunkia kirjoitusaikaan kutsuttiin) maaseudulle, missä sekä Ivar Rye että Dagny ja hänen isänsä asuvat.

Koko naapuristo epäilee ratsumestari Ryetä syylliseksi pahoinpitelyyn ja murhayritykseen, sillä kihlauksen purkautumisen takia hänellä on motiivi. Asbjörn Krag on kuitenkin vakuuttunut ystävänsä syyttömyydestä, vaikka todisteet viittaavat tähän. Vähitellen ajatusketjujensa tuloksena Krag päätyy pitämään erästä toista syyllisenä, vieläpä hyvin perustein, mutta kun tämä surmataan aivan samalla tavalla kuin eversti Holger pahoinpideltiin, on Kragin mietittävä muuta ratkaisua. Tapaus on salaperäisempi kuin päältäpäin arvaa.

"Tässä asiassa on todellakin monta puolta. Mitä enemmän sitä ajattelen, sitä vaihtelevampana ja monimuotoisempana se minulle näyttäytyy. Kun ajatukseni yrittävät tunkeutua salaisuuden läpi, tuntuu aivan siltä, kuin ne taittuisivat prismassa."

Salapoliisikirjojen perinteitä noudattaen Asbjörn Krag tietenkin selvittää syyllisen ja ystävänsä sydämenasiat siinä sivussa. Monenlaista käännettä juonessa on, ennen kuin siihen asti päästään, mutta osasin ennakoida epätavallisen ratkaisun ennen kirjan loppua. Ihan varmahan en voinut olla, joten kirja piti mielenkiinnon yllä viimeiseen sivuun asti.

Kirjassa Stein Riverton kuljettaa juonta paljon dialogin avulla, teksti on mielestäni yllättävän sujuvaa nykylukijallekin, vaikka lukemani suomalainen laitos julkaistiin jo 1913. Muutamat hauskat sanat ja taivutusmuodot kiinnittivät huomiota, kuten: "Kunpa tietäisi missä hän oleksii." "Heittäysin pitkälleni maahan." "... suora puhe teidän puoleltanne antaisi minulle varmasti johtoa." Krag luullakseni tarkoittaa johtolankaa, joka sekin esiintyy tekstissä.

Kaiken kaikkiaan ihan kelvollinen luettava vanhan ajan salapoliisiromaanien hengessä. Henkilökuvaus ei ollut kovin kummoista, Asbjörn Krag jäi vieraaksi hahmoksi, mutta arvelen sen johtuvan siitä, että tätä kirjaa ennen oli ilmestynyt jo nippu Krag-kertomuksia, joista sankari oli tullut tutuksi lukijoille. Näitä vanhoja romaaneja lukiessa tulee kepeän nostalginen olo.

Norjassa vuoden parhaalle rikostarinalle (romaani, novelli, näytelmä, käsikirjoitus) myönnettävä Riverton-palkinto on sannut nimensä Stein Rivertonin mukaan. 

          Stein Riverton: Salaperäinen vihollinen : kertomus salapoliisi 
                    Asbjörn Kragin elämästä. E-kirja. 98 s.
          Kustantaja: Project Gutenberg; digitoitu kirjasta: Otava 1913 (136 s)
          Alkuperäinen: Den gaadefulle fiende 1911. Suomentaja: I. A. [Ilmari Ahma]

Vanhoja dekkaristeja voisi etsiä enemmänkin luettavaksi! Tämän ja muita Rivertonin kertomuksia voi ladata ilmaiseksi luettavakseen joko Projekti Lönnrot -sivustolta (16 teosta Riverton-nimellä, tekstitiedostoina) tai Project Gutenberg -sivustolta (13 teosta Elvestad-nimellä, teksti-, EPUB- ja Kindle-versioina). Itse käytin PG:n EPUB-tiedostoa, joka on helppo ladata omalle lukulaitteelle.

Helmet-haasteessa tällä voi kuitata kohdan 18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja, 25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin, 32. Kirjan nimessä on ammatti (salapoliisi).
Jatkumo-haaste. Kuukauden kieli on helmikuussa norja.

L. M. Montgomery: Sininen linna

Lucy Maud Montgomery (1874-1942) ja ihanat Anna- ja Runotyttö-kirjat! Kukapa ei olisi lukenut niitä, ainakaan jos on ollut vähänkään kallellaan romanttisiin tyttökirjoihin päin. Paljon vähemmän tunnettuja ovat lukuisat kirjailijan kirjoittamat romaanit ja novellit, joista useita on suomennettu vasta tällä ja viime vuosikymmenellä. Nyt lukemani Sininen linna on kuitenkin vanhempaa tuotantoa, sillä sen ensimmäinen suomenkielinen laitos ilmestyi jo 1930.

Valancy Sterling täyttää 29 vuotta ja on sinä päivänä yhtä onneton kuin kaikkina päivinä ennen sitä. Hän asuu yhdessä äitinsä ja serkkunsa kanssa kodissa, jossa tärkeintä on täsmällisyys ja säädyllisten tapojen noudattaminen ja suvun totteleminen kaikessa. Koko elämänsä ajan Valancy on saanut kuulla, että hän on ruma ja että hänellä on heikko terveys. Elämä on harmaata ja tyhjää äidin tiukassa komennossa, jossa ei suvaita yhtään joutilasta hetkeä päivän mittaan.

Valancylla on kaksi pakopaikkaa elämässään. Toinen on Sininen linna, jonka hän on unelmoinut mielikuvituksessaan kaikkia yksityiskohtia ja siellä asuvia henkilöitä myöten. Hän itse on linnan valtiatar, valtiaan olemus taas muuttuu samalla kun Valancy kasvaa pikkutytöstä teini-ikäiseksi ja nuoreksi naiseksi. Toinen pakopaikka on John Fosterin luontokirjojen lukeminen, milloin siihen vain tarjoutuu pieni hetki, mitä tapahtuu aivan liian harvoin tiukan työteliäässä ja kurinalaisessa taloudessa.

Sitten Valancy huomaa olevansa ajoittain huonovointinen ja saavansa kivuliaita kohtauksia, jotka ottavat sydämestä. Hän menee salaa kaikilta lääkäriin ja saa kuulla olevansa vakavasti sydänsairas ja elävänsä korkeintaan vuoden. Kuolema ei pelota Valancya, kun vain olisi ehtinyt elää sitä ennen! Tuo hetki on kuitenkin ratkaiseva hänen elämässään, hän saa rohkeuden elää sukulaisten ja tuttavien mielipiteistä välittämättä ja tehdä asioita, joita itse haluaa. Kuten ottaa työpaikka juopottelevan rakennusmiehen aikuisen, keuhkotautisen tyttären hoitajana tämän viimeisinä elinviikkoina. Miten paheksuttavaa sivistyneelle naiselle.

Ensimmäistä kertaa elämässään Valancy on onnellinen, joku tarvitsee häntä. Ja vieläkin suurempi onni tulee hänen osakseen, ja unelmien sinisestä linnasta tulee totta, tavallaan.

Kirjan alussa Sininen linna oli lähes tympeä, enkä olisi jaksanut lukea niin pitkään, miten koko suku pompotteli ja nujersi Valancya ja miten tärkeintä tuntui olevan vain se, mitä seurapiirit pitivät säädyllisenä ja sopivana. Tarina sai kuitenkin uutta potkua Valancyn saatua tohtorilta "kuolemantuomion". Hän sai rohkeutta elää omannäköistään elämää, sukulaistensa kauhuksi, ja samalla kirjailija tuuletti reilusti aikansa keskiluokkaista naiskuvaa ja tekopyhyyttä. 

Ja kyllä Sinisestä linnasta löytyy se tuttu Montgomeryn tarinoiden lumo ja luontokuvausten herkkyys ja kauneus, kun vauhtiin päästään. Kirjasta sukeutuu varsin romanttinen rakkausromaani, josta löytyy monta yllätystä. Hupaisinta minulle oli, kun Valancyn lukiessa ja siteeratessa pätkiä John Fosterin kirjoista yritin etsiä netistä tietoja tuosta kirjailijasta, ilmeisesti Montgomeryn suosikista. Nauratti, kun kirjan loppupuolella kävi ilmi, miksen ollut löytänyt netistä mitään. 

Pidin kirjasta, vaikkei se mielestäni Anna-kirjojen tasolle ylläkään. Hienointa oli Valancyn kehitys arasta, nujerretusta hiirulaisesta rohkeaksi ja onnelliseksi naiseksi. Ja olihan lopputilanne ihanan romanttinen, jos kohta ei kovin uskottava kaikkine käänteineen. Vaan onhan välillä mukavaa ja tarpeellistakin vain uppoutua suloiseen tarinaan ja antaa sen viedä.

               L. M. Montgomery: Sininen linna, 280 s.
               Kustantaja: Karisto 1987 (7.painos; 1. p. 1930)

               Alkuperäinen: The Blue Castle, 1926, suomentaja A. J. Salonen

               Kansi: Matti Kota

KIRJA on oman hyllyn aarre, voitettu blogiarvonnassa. Kiitos Aino!
MUUALLA sitä on luettu laajasti, kuten klassikolle sopiikin, esimerkiksi: Jokken kirjanurkka, Kirjojen kamari, Oksan hyllyltä, Tarukirja

Helmet-haasteessa sopii kohtiin 1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot, 6. Rakkausromaani ja 11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa. 
Muita haasteita: Joka päivä on naistenpäivä (naisklassikkoja), Montgomery (L. M. Montgomeryn kirjoja tai kirjoja hänestä), Kirjahyllyn aarteet (oman hyllyn aarteita).

Anne B. Ragde: Perintötila

Kun muutama vuosi sitten sain norjalaisen Anne B. Ragden Berliininpoppelit -trilogian luetuksi, blogissani toivoin, että "Ragde olisi kirjoittanut vielä neljännenkin osan". Tässä välissä toiveeni on toteutunut kaksin verroin, sillä kirjailijan näppäimistöltä on tähän mennessä syntynyt sarjaan niin neljäs kuin viideskin osa.

Neljäs osa, Perintötila, jatkaa Neshovin tilan jälkikasvun tarinaa. Sen ja edellisen osan välillä on kulunut kolme ja puoli vuotta, ja yhtä ja toista on ehtinyt tapahtua. Nyt jokainen kirjasarjan päähenkilöistä on kuitenkin uuden alun kynnyksellä. (Sarjan henkilöihin ja aiempiin tapahtumiin voi kurkistaa tämän kirjoituksen lopusta löytyvien linkkien kautta.)

Neshovin tila sijaitsee Trondheimin kaupungin liepeillä. Kolmannen kirjan lopussa tilaa isännöineen sikatilallisen tytär Torunn jätti Neshovin, jonne hän oli tullut auttamaan isäänsä ja jonka hän oli sitten isänsä jälkeen perinyt. Nyt muutamaa vuotta myöhemmin Torunnin suhde miesystävään on käynyt kestämättömäksi, ja Torunn päätyy käymään setänsä Margidon luona Trondheimissa. Parin päivän vierailu on melkoinen sysäys kummallekin. Torunn päättää hylätä petollisen koiravaljakkoajajan Oslossa ja palata omistamaansa Neshoviin siperianhuskypennun kanssa. Siellä hän panee tuulemaan ja saa Margidolta apua.

Margido taas on väsynyt ja menettänyt mielenkiinnon työhönsä omassa hautaustoimistossaan. Torunnin käynnillä on kuitenkin hyvä vaikutus, ja Margido hylkää suunnitelmansa siirtyä syrjään ja sen sijaan saa uutta puhtia toiminnan uudistamiseen. Siihen vaikuttaa myös yksi merkittävä kohtaaminen surevien omaisten kanssa, jolloin hän kokee voineensa auttaa ihmisiä heidän surusssaan ja kuolemanjälkeistä elämää koskevissa kysymyksissään.

Vanhus, Tormod, on kuluneina vuosina saanut jo kauan toivomansa paikan vanhusten hoivakodista ja muuttanut sinne Neshovista, jonne hän ei suin surminkaan halua edes käymään. Hän viihtyy uudessa paikassa erinomaisesti hyvän ruuan, hoivan ja kirjojensa parissa. Oli itse asiassa oikein mukavaa lukea hyvästä vanhustenhoidosta kaiken viime aikojen suomalaisen uutisoinnin keskellä! 

Erlend, Margidon veli ja Torunnin toinen setä, taas on Kööpenhaminassa onnellinen pienen pojan ja kaksostyttöjen isä. Elämä on hyvää, mutta arvaamatonta. Elämänkumppani Krumme menettää isänsä ja sen kuultuaan saa vakavan sairauskohtauksen, hänelle tehdään pikaisesti pallolaajennus. Toimenpide sujuu hyvin, ja kaiken lisäksi Krummen isän jättää perinnön, jonka turvin kumppanukset, heidän lapsensa ja näiden äidit voivat lähitulevaisuudessa kaikki muuttaa samaan suureen taloon, pois Kööpenhaminan keskustasta. Elämä tulee järjestymään uudelle tolalle, mutta tässä kirjassa sitä vasta ennakoidaan.

On oikeastaan vaikea sanoa, miksi Ragden sarja miellyttää minua, siinä kun ei ole mitään hirveän erityistä, ja Perintötilassa tapahtumatkin ovat maltillisia eikä yhtä suurta draamaa koeta kuin aiemmissa osissa. Kirjaa leimaava tunne on yksinäisyys, joka koskettaa kipeimmin Torunnia, mutta myös Margido ja Tormod-vanhus elävät omissa oloissaan, vaikka vanhus onkin hoivakodissa. Yksinäisyyden keskelle loistaa kuitenkin toivonsäde kuulumisen ja sukulaisuuden uudesta mahdollisuudesta. 

Kirjan lukeminen tuntui siltä kuin olisi ollut vanhalla tutulla kylässä ja kuullut hänen läheistensä kuulumisia. Kirja loppuu mielenkiintoiseen koukkuun, joka ennakoi Torunnin elämässä ihan uutta käännettä, hyvältä kuulostavaa käännettä. Pakkohan seuraavakin kirja on lukea, vaikka Perintötila ei mielestäni ihan yltänyt samaan kuin ensimmäiset kolme osaa.

Sanon saman kuin aikaisemmin: Anne B. Ragden Berliininpoppelit on sarja, joka kannattaa lukea, mutta lukea järjestyksessä, koska silloin sukulaissuhteiden kiemurat avautuvat ja myöhemmin tapahtuvan osaa sijoittaa kontekstiinsa..

Berliininpoppelit (norjaksi 2004, suomeksi 2007)
Erakkoravut (norjaksi 2005, suomeksi 2008)
Vihreät niityt (norjaksi 2007, suomeksi 2009)

               Anne B. Ragde: Perintötila, 277 s.
               Kustantaja: Tammi 2017

               Alkuperäinen: Alltid tilgivelse, 2016, suomentaja Katriina Huttunen

               Kansi: Eevaliina Rusanen

KIRJA on kirjastosta. MUUALLA: Hurja Hassu Lukija, Kirjavinkit/Marja-Liisa, les! lue!, Mummo matkalla

Helmet-haasteessa tämän voi laittaa vaikka kohtaan 18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja, 35. Kirjassa on yrittäjä (Margido), 36. Kirjassa ollaan yksin (koska Torunn, Margido, Tormod), tai 39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja (koska Torunn ja siperianhusky).
Sarjakirjojen Jatkumo-haaste. Kuukauden kieli helmikuussa on norja. 

Katja Kettu: Rose on poissa

Olen juuri lukenut viimeisen sivun Katja Ketun romaanista Rose on poissa, ja mieli vielä hakee, mitä siitä sanoisi ja kirjoittaisi, sillä kirja on runsas ja väkevä niin kieleltään, henkilöiltään kuin teemoiltaankin. En ole lukenut Kettua aikaisemmin, ja siksi vertailukohtia aikaisempiin teoksiin ei ole, mutta jonkinlainen mielikuva Ketun tuotannosta on syntynyt lukuisista blogikirjoituksista. 

Rose on poissa -romaanin takakansi summaa kirjan juonen näin: "Lempi palaa 45 vuoden jälkeen lapsuutensa reservaattiin. Hän on puoliksi ojibwa-intiaani, puoliksi suomalainen. Hänen isänsä Ettu menetti 1970-luvun alussa muistinsa ja samoihin aikoihin hänen äitinsä Rose katosi. Lempi kokoaa omaa elämäänsä lähellä olemisen muistoista, elämänkokemustensa sirpaleista ja kaukaisista sukujuuristaan Suomessa."

Jospa heitän omia ensivaikutelmia kirjasta tuoreeltaan, sekalaisessa järjestyksessä.

Kirja on runsaudensarvi
Ketun romaani on varsinainen runsaudensarvi. Kieli tuntuu alussa liiankin runsaalta, sitä pitää pysähtyä ihmettelemään ja makustelemaan, kun juoni jo veisi mukanaan. 

Ääni päässäni ilkkui, miten luulitkin että tämä voisi olla sinun tarinasi, rumarentukka, sammenperuna, tuskin koskaan itävä lemmenpähkylä. Musta, pyörivä kuilu avautui allani, sen hampaat haukkoivat säärystinten nahkasäpsejä ja ymmärsin, että olen koko ajan luullut jäiden lähtevän jossakin ulapalla ja minun seuraavan sitä rannalta. Nyt ymmärsin seisovani huteralla jäätelillä ja että ohuen riitteen alla odottaisi tumma syvyys.

Kielessä kuuluu pohjoisen murre ja ojibwa-intaanien sanat. Kieli on symboli ja suhde: Ettun suomalainen äiti Helmi ei koskaan opi englantia, Rose-intiaani sen sijaan opettelee suomea. Reservaatista haaviin metsästetyt lapset viedään kirkon sisäoppilaitoksiin ja siellä heistä piiskataan kieli ja muu intiaanius pois, jotta he kelpaavat valkoiselle Amerikalle.

ja romaani erilaisuudesta,
Lempi, suomalaisen ja intiaanin rakkausavioliitosta syntynyt ja aikuiseksi kasvanut lapsi, elää ja on maailmojen välissä. Isällle hän on ollut tähtien turvatti, äidille Lempi lemmetyinen ja perhostyttö. Amerikalle hän ei ole ollut tarpeeksi valkoinen, ojibwoille ei tarpeeksi heimoon kuuluva. Sekä suomalaisena että intiaanina hän kuuluu väheksyttyyn vähemmistöön. Kymmenvuotiaana hänet viedään pois reservaatista, kasvatettavaksi kaupungissa, ja vasta kun hän 45 vuotta myöhemmin palaa, hän alkaa tunkeutua isänsä muistinmenetyksen ja äitinsä katoamisen salaisuuteen ja samalla omaan identiteettiinsä.

se on yhteiskunnallinen
Ettun isä Heinari oli ollut Kanadassa työväenliikkeen agitaattori, joka oli piiloutuakseen rakentanut perheelleen kodin reservaattiin Minnesotaan. Rose tempautuu mukaan intiaanien kansalaisoikeusliikkeeseen, kunnes Ettu hakee hänet ja Lempin pois Washingtonista väkivaltaiseksi yltyneestä mielenosoituksesta. Niin kommunisteja ja lakkopukareita kuin intiaaniaktivistejakin etsii ja vie FBI.

Reservaattien ja sisäoppilaitosten kadonneet tytöt ja naiset eivät kiinnosta ketään, mutta Rose ei pysty unohtamaan, mitä hän näki kätkettävän koulunsa marjapensaiden alle. Hän päättää suojella oman lapsensa kaikelta siltä, vaikka se vaatisi naisen muuttumista sudeksi.

ja maaginen.
Katja Kettu kutoo yhteen suomalaisia taruja ja intiaanilegendoja, lestadiolaisuuden ankaruutta ja intiaanien uskontoa. Lopputulos on kiehtova keitos kummankin kansan yhteistä reaalihistoriaa ja maagista realismia, joka tuo mieleen Aino Kallaksen Sudenmorsiamen. Se lienee ihan tarkoituksellista, sillä kirjailija on lainannut katkelman Kallaksen romaanista kirjansa ensimmäiselle sivulle parin muun lainauksen kanssa.

Luettuani kirjan vilkaisin, mitä Luovan kirjoittajan työkirja (Art House 2017) sanoo Katja Ketusta, sillä tämä on otettu kirjan suomalaiseen laitokseen yhdeksi esimerkkikirjailijaksi, jonka kirjallisia tyylikeinoja harjoitellaan. Yksi niistä on epäluotettavan kertojan käyttäminen, ja mieleeni juolahtaa, voisiko tätä uusintakin kirjaa tulkita epäluotettavan kertojan kautta. Ehkä voi, ehkä ei. Tai kyseessä on Ketun luoma maaginen rinnakkaistodellisuus.

Kirjeitä
Kirja on kirjeromaani, jossa Rose kirjoittaa kirjeitä Lempille vuonna 1973, vähän ennen katoamistaan. Ne kirjeet Lempi löytää vasta reservaattiin palattuaan. Hän puolestaan kirjoittaa kirjeitä elokuussa 2018 Jim Harmaaturkille, nuoruuden rakkaudelleen, ja kertoo tapahtumista reservaatissa, kirjeitten löytymisestä ja salaisuuksien raottumisesta. 

Rose on poissa on hieno romaani, vahva ja surullinen, hiljainen ja villi samaan aikaan. Sen tapahtumat ja tunnelmat pyörivät mielessä, rikas kieli, mielikuvituksellinen tarina, koskettavat ihmiselämät, ja vaikka tunnistan siinä upean romaanin ainekset, tykkäämisessäni on jotain varauksellista. Iloinen kuitenkin olen, että nyt olen ensimmäisen kettuni lukenut.

Rose on poissa oli ehdokkaana Finlandia-palkinnon saajaksi syksyllä 2018.

               Katja Kettu: Rose on poissa, 284 s.
               Kustantaja: WSOY 2018 
               Kansi: Martti Ruokonen ; kannen maalaus: Manuela Bosco

KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA kirjaa on luettu esimerkiksi blogeissa: Kirjaluotsi, Lumiomena, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia, Tuijata

Helmet-haasteessa tämän voin laittaa vaikka kohtiin 5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi (Finlandia-palkintoehdokas), 16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla, ja 25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aikaisemmin.