Kirjavuoteni 2018 summattuna

Kirjavuosi 2018 on takana päin ja edellisvuosien malliin summailen lukemisiani numeroina ja vaikutelmina. Huomaan, että olen jatkanut vuoden 2017 lukupuuhakkuutta: kun aiemmin luin ehkä 65 kirjaa vuodessa, vuosi sitten kirjoitin omaan tilastooni luvun 102. Yllätyksekseni saan nyt lähes yhtä ison luvun menneeltä vuodelta: 93.

Lukemisiini sisältyi aika paljon lyhyttä (tai lyhyehköä) proosaa, novellia, sarjakuvaa. Tiiliskiviromaaneja kaihdan, pelkään, että ne jäävät kesken. Viime vuonna luin runokirjoja tavallista enemmän, sillä osallistuin runohaasteeseen. Saman voi sanoa sarjakuvista ja novelleista. Sen sijaan lasten- ja nuortenkirjojen lukeminen väheni reilusti edellisestä vuodesta. (Sama informaatio löytyy numeroina postauksen lopusta.)

Valtaosan kirjoista luen edelleen perinteisinä paperikirjoina, mutta kesällä hankkimani Kobo-lukulaite näkyy kasvaneena e-kirjojen määränä. Ilmeisesti lukukokemus oli kummassakin hyvä, sillä kirjalistaa silmäillessäni en enää muistanut, missä formaatissa kirjat luin, piti tarkistaa bloggauksista. Äänikirjoja kuuntelin vähemmän kuin silloin, kun autossa oli vielä CD-soitin! Kuuntelu ehkä lisääntyy uudelleen, kun jouduin joulun alla vaihtamaan uudempaan puhelimeen. Vanhan kanssa ei ollut mahdollista kuunnella äänikirjoja esimerkiksi suoratoistopalveluista tai Ellibs-kirjastosta. 

Kirjoja on vaikea laittaa mihinkään keskinäiseen järjestykseen, ne voivat tehdä vaikutuksen niin monella eri tavalla ja säilyä mielessä eri syistä. Nostan kuitenkin tähän yhdeksän kaunokirjallista teosta, jotka ovat painaneet kevyen tai painavan muistijäljen sieluuni ja joko puhutelleet, viihdyttäneet tai synnyttäneet uusia ajatuksia tai tunteita. 

Luen enemmän kotimaista kuin ulkomaista. Vaikuttavimmat kotimaiset ovat suhteellisen tuoreita tapauksia, viime vuonna (Pastoraali, Rouva C) tai edellisenä vuonna (Kivitasku, Sandra) julkaistuja tai hieman vanhempia (Meriromaani). Joukossa on yksi sarjakuvaromaani, johon ihastuin (Emil ja Sofi). Näistäkin näkee, mistä pidän: Pastoraali on ainoa, joka ei ole historiallinen. 

Kuukauden kieli -lukuhaasteen houkuttelemana luin kansainvälisemmin kuin tavallisesti, sillä haasteessa luettiin joka kuukausi tietyllä kielellä alun perin kirjoitettu kirja. Näistä 12 kielellä kirjoitetuista teoksista ei kuitenkaan löytynyt suursuosikkeja, vaikka ne tarjosivat eksoottisia ja kiinnostavia nojatuolimatkoja Egyptiin, Japaniin, Vietnamiin, Chileen, Etelä-Afrikkaan, Turkkiin,  Azerbaidžaniin ja eri Euroopan maihin.

Kärkisijat ulkomaisissa lukukokemuksssani saa kolme pohjoisamerikkalaista klassikkoteosta. Se oikeastaan hämmästyttää minua, sillä luen vähän yhdysvaltalaista kirjallisuutta enkä oikein jaksa innostua edes muiden lukijoiden paljon hehkuttamista opuksista.  Ehkä olen lukenut vääriä kirjoja. Tai väärään aikaan. Kuin surmaisi satakielen, Liian paljon onnea sekä Minun kansani, minun rakkaani olivat kukin vaikutuksen tehneitä luettavia.

Ja dekkarinystävän on nostettava mieleen jääneet rikos- ja jännityskirjatkin summaukseen. Pidän itseäni kodikkaiden kevytdekkarien (cozy crime) ystävänä, mutta huomaan, että mieleen ovat parhaiten jääneet hiuksia nostattavia takaa-ajokohtauksia (Jään muisti ja Laserjuuri) tai selkäpiitä karmivia rikoksia ja suoranaista pahuutta (Irène ja Viisi) sisältäneet kirjat, joita kuitenkin luen vähemmän. Ehkä se lukiessa koettu pelko ja jännitys vain jäi jonnekin muistin lokeroihin. Valloittavan Ruth Galloway -sarjan aloitus (Risteyskohdat) sentään edustaa omimmalta tuntuvaa dekkaria: brittiläistä ja kotoisen tavallista, vaikka taitekohdassa sankaritar joutuu hengenvaaraan, mistä tietysti pelastuu, koska sarja jatkuu.

Olen osallistunut haasteisiin ahkerasti, liiankin ahkerasti. Haastekirjalistat löytyvät Helmet 2018 -lukuhaasteen ja Haaste 2018 sivuilta. Tänä vuonna tekee mieli leppoistaa vähän,  mutta niin sanoin vuosi sittenkin, ja paljonko se auttoi? 

Aloitan uuden lukuvuoden maltillisesti haasteiden osalta. Helmet 2019 -haastetta kokoilen taas siinä sivussa, ja juuri alkaneeseen Kuukauden kieli 2019 -haasteeseen etsin sopivaa luettavaa joka kuukausi, koska se oli viime vuonnakin niin kivaa. Ja sitten on luvassa  Klassikkohaaste 8 (luen naisnobelistin teoksen) ja naisklassikkoja (lisää naisnobelisteja) ja vielä erikseen L. M. Montgomeryä. Eiköhän näillä pärjäillä alkuvuosi.


Mutta niihin numerisiin tilastoihin. Sulkeissa on vuoden 2017 lukemat.

• luin/kuuntelin 93 kirjaa, muutamasta en blogannut (102 kirjaa)
• näistä jännitys- tai rikoskirjoja 22, joista yksi novellikokoelma (20)
• lasten ja nuorten kirjoja 10 + 1 yksittäinen satu (32)
• sarjakuvia 7 (4)
• tietokirjoja, mukana muistelmat ja elämäkerrat 7 (6)
• novellikokoelmia 6 (6)
• runokirjoja 10 (4)
• englanninkielisiä 0 (0), suomenkielisiä 93 (102)
• kotimaisia / ulkomaisia kirjoja  51/42 (101/1)
• painettuja kirjoja / äänikirjoja / e-kirjoja  74/6/13 (91/7/4)
• tämän vuoden (2018) uutuuskirjoja 22 (22)
• viime vuonna (2017) julkaistuja 13 (14)
• 1800-luvulla julkaistuja 2 kirjaa (Alcott, Huong) (2) & 1 satu (Topelius).
• 1900-1930-luvuilla julkaisuja 4 kirjaa (Kallas 1913, Harmaja 1935, T.S. Eliot 1939, sekä Lagerlöfin kertomukset kirjoitettu luullakseni v. 1900 molemmin puolin) (8).